maanantai 21. syyskuuta 2015

Päivi Alasalmi: Tuo tumma nainen

Helenan maailma on täydellinen: on kaunis ja persoonallinen koti, rakastava aviomies Hannu, kaksi täydellistä lasta, tytär Unna ja Helenan lempilapsi Ohto. Helena vaikuttaa itsekin kaikinpuolin täydelliseltä: hän suhtautuu elämään lempästi, haaveillen sopivasti mutta nauttien kuitenkin joka hetkestä. Pari sivua luettuaan lukija aavistaa jo pahaa. Täydellisen elämän taakse on pakko kätkeytyä jotain, idyllin täytyy rikkoutua jollakin kammottavalla tavalla, eihän tätä tarinaa muuten kerrottaisi.

Aluksi idylli tuntuu kuitenkin vain voimistuvan: aikuistuttuaan Ohto tuo kotiin Pauliinan, joka hurmaa pian tulevat appivanhempansa. Pauliinan menneisyys on kuitenkin hieman hämärä, ja täydellisen kodin idylli alkaa pian rikkoutua.

Alasalmi kasvattaa jännitystä varsin taidokkaasti. Erikoisinta oli huomata, miten pelottavalta tuntui täydellisyyden kuvaus. Se vakuutti siitä, että jotain täytyy olla pielessä, jokin täällä taustalla haiskahtaa. Teksti oli sujuvaa ja juoni kiinnostava, vaikka henkilöhahmot eivät lopulta heränneetkään aivan täysin eloon. Unnan hahmo oli kummallisen irrallinen, tarinaan liittymätön ja Ohto olisi keskeisenä hahmona kaivannut mielestäni hieman lisää syvyyttä. Helenan ja Pauliinan välinen jännite on kuitenkin herkullinen ja tarinan kantava juonne. Ja loppu on kyllä mielestäni melkoisen hyytävä.

Päivi Alasalmi: Tuo tumma nainen. Gummerus, 2006.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Eeva Kilpi: Kiitos eilisestä. WSOY, 1996

En osaa kirjoittaa runoista.
Näistä pidin.
Sanoista jotka silittivät
elämää
rakkautta
suruja
kuolemaa.


maanantai 14. syyskuuta 2015

Rosa Liksom: Kreisland

Rosa Liksom: Kreisland. WSOY, 1996. 

Heippa vaan. Täällä yksi laiska lukija ja vielä laiskempi bloggaaja. Yhden kirjan sain eilen loppuun, ja ajattelin että voisi kirjoittaakin jotain pitkästä aikaa. Mitään syvällistä analyysia ei kyllä nytkään ole luvassa, vaikka kirja ehkä sen ansaitsisikin.

Aloitin Rosa Liksomin Kreislandia jo joskus kesällä, lukiessa vierähti useampi kuukausi. Olen lukenut tämän joskus yli kymmenen vuotta sitten aikaisemminkin. Uusintalukuun teos pääsi, koska se oli lukupiirissämme luettavana. Ja pakko myöntää, etten olisi jaksanut kirjaa lukea loppuun ilman tätä kevyttä pakkoa.

Pidän Rosa Liksomista. Paljonkin. Rosa Liksomin lyhytproosa on mielestäni nerokasta. Ja Kreisland on myös toki hyvä kirja, nerokaskin omalla tavallaan, mutta en vaan yhtään nauti sen lukemisesta. Koko ajan oli tunne, että luen kirjallisuuden tenttiin yliopistolla ja olen liian tyhmä ymmärtääkseni teoksen kaikkia postmoderneja hienouksia.

Kreisland on kirja, joka on täynnä hienoja oivalluksia ja hyvin kirjoitettuja kohtia, mutta en vain jaksaisi lukea tätä yli 300 sivua. Yksittäiset kohdat ovat älyttömän hyviä: Liksom tavoittaa hienosti eri kertojiensa "äänen", on absurdeja käänteitä, villiä historiantulkintaa ja hulvatonta intertekstuaalisuutta. Mutta silti, jostain syystä sain pakottaa itseni lukemaan kirjaa.

Tiivistettynä: erinomainen teos, jota en tykkää lukea.