maanantai 21. syyskuuta 2015

Päivi Alasalmi: Tuo tumma nainen

Helenan maailma on täydellinen: on kaunis ja persoonallinen koti, rakastava aviomies Hannu, kaksi täydellistä lasta, tytär Unna ja Helenan lempilapsi Ohto. Helena vaikuttaa itsekin kaikinpuolin täydelliseltä: hän suhtautuu elämään lempästi, haaveillen sopivasti mutta nauttien kuitenkin joka hetkestä. Pari sivua luettuaan lukija aavistaa jo pahaa. Täydellisen elämän taakse on pakko kätkeytyä jotain, idyllin täytyy rikkoutua jollakin kammottavalla tavalla, eihän tätä tarinaa muuten kerrottaisi.

Aluksi idylli tuntuu kuitenkin vain voimistuvan: aikuistuttuaan Ohto tuo kotiin Pauliinan, joka hurmaa pian tulevat appivanhempansa. Pauliinan menneisyys on kuitenkin hieman hämärä, ja täydellisen kodin idylli alkaa pian rikkoutua.

Alasalmi kasvattaa jännitystä varsin taidokkaasti. Erikoisinta oli huomata, miten pelottavalta tuntui täydellisyyden kuvaus. Se vakuutti siitä, että jotain täytyy olla pielessä, jokin täällä taustalla haiskahtaa. Teksti oli sujuvaa ja juoni kiinnostava, vaikka henkilöhahmot eivät lopulta heränneetkään aivan täysin eloon. Unnan hahmo oli kummallisen irrallinen, tarinaan liittymätön ja Ohto olisi keskeisenä hahmona kaivannut mielestäni hieman lisää syvyyttä. Helenan ja Pauliinan välinen jännite on kuitenkin herkullinen ja tarinan kantava juonne. Ja loppu on kyllä mielestäni melkoisen hyytävä.

Päivi Alasalmi: Tuo tumma nainen. Gummerus, 2006.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Eeva Kilpi: Kiitos eilisestä. WSOY, 1996

En osaa kirjoittaa runoista.
Näistä pidin.
Sanoista jotka silittivät
elämää
rakkautta
suruja
kuolemaa.


maanantai 14. syyskuuta 2015

Rosa Liksom: Kreisland

Rosa Liksom: Kreisland. WSOY, 1996. 

Heippa vaan. Täällä yksi laiska lukija ja vielä laiskempi bloggaaja. Yhden kirjan sain eilen loppuun, ja ajattelin että voisi kirjoittaakin jotain pitkästä aikaa. Mitään syvällistä analyysia ei kyllä nytkään ole luvassa, vaikka kirja ehkä sen ansaitsisikin.

Aloitin Rosa Liksomin Kreislandia jo joskus kesällä, lukiessa vierähti useampi kuukausi. Olen lukenut tämän joskus yli kymmenen vuotta sitten aikaisemminkin. Uusintalukuun teos pääsi, koska se oli lukupiirissämme luettavana. Ja pakko myöntää, etten olisi jaksanut kirjaa lukea loppuun ilman tätä kevyttä pakkoa.

Pidän Rosa Liksomista. Paljonkin. Rosa Liksomin lyhytproosa on mielestäni nerokasta. Ja Kreisland on myös toki hyvä kirja, nerokaskin omalla tavallaan, mutta en vaan yhtään nauti sen lukemisesta. Koko ajan oli tunne, että luen kirjallisuuden tenttiin yliopistolla ja olen liian tyhmä ymmärtääkseni teoksen kaikkia postmoderneja hienouksia.

Kreisland on kirja, joka on täynnä hienoja oivalluksia ja hyvin kirjoitettuja kohtia, mutta en vain jaksaisi lukea tätä yli 300 sivua. Yksittäiset kohdat ovat älyttömän hyviä: Liksom tavoittaa hienosti eri kertojiensa "äänen", on absurdeja käänteitä, villiä historiantulkintaa ja hulvatonta intertekstuaalisuutta. Mutta silti, jostain syystä sain pakottaa itseni lukemaan kirjaa.

Tiivistettynä: erinomainen teos, jota en tykkää lukea.

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Jennifer Eagan: Aika suuri hämäys

Jennifer Eagan: Aika suuri hämäys. Tammi, 2012. 
Englanninkielinen alkuteos: A Visit From The Goon Squad, 2010.
Suomentanut Heikki Karjalainen

Tämä kirja osui käteeni joskus kirjakaupan pokkariosastolla. Muistelin lukeneeni kiittäviä arvioita ja tartuin kirjaan. Vaikka aloitin kirjaa heti sen ostettuani ja ensimmäinen luku vaikutti lupaavalta, se unohtui muutamaksi kuukaudeksi yleisen lukemattomuuteni ja muiden kesken olevien kirjojen joukkoon. Nyt pokkari lähti kevyenä mukaan viikonloppureissun luettavaksi, ja sen lopetettuani olo on hieman ristiriitainen. Tykkäsin ja en.

Kiitän: 
- Sujuvaa ja soljuvaa tekstiä, jota oli mukava lukea. Kirja tuli luettua reilussa päivässä. 
- Rakennetta: kirja koostuu oikeastaan useista lyhyistä toisiinsa liittyvistä tarinoista. Tällaisesta rakenteesta yleensä tykkään, mutta...

En tykännyt: 
- Liika on liikaa. Aika suuri hämäys tuntuu sortuvan omaan näppäryyteensä. Sen lisäksi, että joka luku on kerrottu eri ihmisen näkökulmasta, myös kronologisesti hypitään ajasta toiseen ja käytetään kaikkia mahdollisia kertojaratkaisuja (minäkertoja, ulkopuolinen kertoja, sinä-kertoja, power pointilla kirjoitettu luku...)
- Tulevaisuuteen sijoittuvat luvut tuntuivat jotenkin hölmöiltä, irrallisilta. Yhtäkkiä kirjan lopussa hypätään tulevaisuusvisiointiin. 
- Henkilöt jäävät kiinnostavuusdestaan huolimatta jotenkin irrallisiksi. Kehenkään ei ehdi oikein kiinnittyä. 
- Kirja oli jotenkin masentava.

Loppuarvio: 
Annoin Goodreadsissa kirjalle kolme tähteä viidestä. Siinä oli paljon hyvää ja se oli ihan kiva lukea, mutta se ei kuitenkaan saanut minua innostumaan valtavasti. 

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Aravind Adiga: Viimeinen mies

Hei taas pitkästä aikaa. Ensin hieman haastekuulumisia. Teemakuukaudet ei oikein ole sujunut. En ole ylipäätään lukenut paljon mitään enkä varsinkaan valitsemieni teemojen mukaan. Helmikuussa sentään luin pari matkakirjaa, mutta sen jälkeen teemat ovat unohtuneet. Taidan hylätä teemakuukaudet tältä vuodelta ja lukea vaan ihan mitä huvittaa.

Tämän vuoden lukemisia on vähyyden lisäksi leimannut se, että ne harvat kirjat, joita olen lukenut, ovat olleet tietokirjoja tai muuten nonfiktiota, kuten matkakertomuksia. Vuoden ensimmäiset kaunokirjat tuli luettua nyt huhtikuussa.

Sain viimein loppuun uudenvuodenpäivänä aloittamani Viimeisen miehen (Aravind Adiga). Hassua kyllä, vaikka luin kirjaa superhitaasti, se ei silti tuntunut tylsältä tai siltä, että tipahtaisin juonesta pois. Aina kun kirjan kannet avasin, olin hetkessä Intiassa, Mumbain ihmisvilinässä, Vishram-taloyhtiön värikkään asukasjoukon luona.

Viimeinen mies sijoittuu Mumbaihin, slummin lähelle, niin sanotulle kasvualueelle. Vishram-taloyhtiö on vanha ja vähän ränsistynyt, ja sen asukkaat ovat erilaisuudestaan huolimatta hitsautuneet melko toimivaksi yhteisöksi. Tilanne kuitenkin muuttuu, kun rakennuttaja tekee tarjouksen asunnoista. Hän haluaa purkaa talon ja rakennuttaa tilalle uuden hienostorakennuksen. Asukkaille on luvassa sievoinen summa rahaa, mutta kaupan ehtona on se, että kaikki myyvät asuntonsa. Kun kaikki eivät olekaan tähän halukkaita, asukkaat alkavat kääntyä toisiaan vastaan ja ihmisluonnon kurjimmat puolet nousevat esiin.

Viimeinen mies on erinomainen kirja. Se kuvaa elävästi Intiaa, sen monia uskontoja ja kulttuureja, kasvavaa suurkaupunkia. Se on myös erinomainen kuvaus ihmisluonnosta: Mikä saa ihmiset pyörtämään periaatteensa, tekemään tekoja, joita olisi pitänyt aiemmin halveksittavana? Ja kuinka ihminen perustelee itselleen oikeastaan olevansa kuitenkin hyvä ja kunniallinen ihminen. Yhteisön dynamiikka on kuvattu kirjassa hienosti.


Aravind Adiga: Viimeinen mies. Avain, 2011.
Englanninkielinen alkuteos: Last Man in Tower
Suomentanut Heikki Karjalainen


torstai 19. helmikuuta 2015

Cheryl Strayed: Villi vaellus

Cheryl Strayed: Villi vaellus. Like, 2013.
Englanninkielinen alkuteos: Wild: From Lost to Found On Pacific Crest Trail, 2012.

Tammikuun teemahaaste päätyi kirvelevään tappioon - en lukenut yhtään tiiliskivikirjaa, ja muutenkin vain yhden kirjan. Vaikka helmikuun saapuessa aikaa vapautuikin, aloin jo pelätä, että helmikuussakaan ei tule luettua mitään, saati sitten näitä teemahaastekirjoja. Helmikuun teemanihan on harharetket, eli tarkoitus on lukea matkakirjallisuutta. Nyt on kuitenkin ensimmäinen matkakirja luettu, ja se oli varsin kiinnostava yksilö.

Minusta on hauska miettiä aina välillä, miten ja miksi tartumme juuri niihin kirjoihin, joita luemme. Mikä on se polku, joka johti juuri tämän kirjan luo? Villin vaelluksen kohdalla se oli minulle tällainen: Ystäväni sattui puhumaan nyt elokuvateattereissa pyörivästä elokuvasta, jota Reese Witherspoon tähdittää, ja joka siis perustuu juuri tähän samaiseen kirjaan. Sattui mainitsemaan siitäkin, että se perustuu kirjaan, joka kuulemma on ihan hyvä. Silloin ajattelin lähinnä, että jaa, elokuva kuulostaa ihan hyvältä, voisi vaikka mennä katsomaan, jos ehtisi. Sitten päädyin kirjastoon. Ei ollut edes tarkoitus lainata mitään, olin lähinnä tappamassa aikaa. Kuinka ollakaan, tämä kirja katseli minua hyllyltä. Ai, onkohan tämä nyt se kirja josta oli puhetta? Mistäköhän se oikeastaan kertoo?

Villi vaellus kertoo siitä, kun Cheryl Strayed, joka on tuuliajolla elämässään, päättää lähteä vaeltamaan noin kolmeksi kuukaudeksi Pacific Crest Trailille. Tämä vaellusreitti ulottuu Meksikon rajalta Kanadan rajalle (tosin tätä koko matkaa Cheryl ei vaella, vaikka kulkeekin ihan tolkuttoman pitkän matkan). Päätöstä vaelluksesta edelsi Cherylin maailman murentuminen: hänen ollensaan 22-vuotias hänen äitinsä kuoli melko yllättäen keuhkosyöpään, muutaman vuoden päästä hänen nuorena solmittu avioliittonsa päättyi eroon. Vaelluksella Cheryl ajattelee jotenkin laittavansa elämänsä kuntoon. Kuitenkin seistessään vaellusreitillä selässään rinkka, jota hän jaksaa tuskin nostaa, Cheryl joutuu monta kertaa miettimään, olikohan ihan järkevää lähteä aivan yksin pitkälle ja vaativalle vaellukselle vailla mitään vaelluskokemusta. Vaeltaminen osoittautuu paljon rankemmaksi, kuin Cheryl on etukäteen odottanut, mutta sitkeästi hän jatkaa matkaansa erilaisista vastoinkäymisistä huolimatta.

Matkakirjallisuudella on erityinen paikka sydämessäni, joten tämä kirja oli erittäin kiinnostavaa luettavaa. Vaeltamisen ohella Cheryl pohtii siihenastista elämäänsä, ja tämä onkin myös kirja surusta ja sen käsittelemisestä. Jokin hienoinen amerikkalaisuus kirjassa minua häiritsi, en osaa oikein tarkalleen määritellä sitä. Ehkä se oli liian selkeä kirjallinen rakenne, se miten taitavasti Cherylin elämäntarina oli kerrottu vaelluskuvausten välissä. Parhaat matkakertomukset ovat mielestäni matkapäiväkirjoja, rosoisempia, välillä hieman junnaaviakin, juonettomia. Kyllä tässäkin etemisen tuntu oli, ja nautin tästä kirjasta juuri tällaisena oikein paljon. Ehkä menen vielä katsomaan joku päivä sen elokuvankin.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Tammikuun teemahaaste - kirkkaasti metsikköön

No, teemahaasteethan sitten lähti oikein mallikkaasti liikkeelle. Tammikuuksi haastoin itseni lukemaan tiiliskiviä. Jossain vaiheessa taisin muistaa, että tammikuuni on aivan täpötäynnä ohjelmaa, mutta kuvittelin alkuvuoden projektienergialla kuitenkin selviäväni. Eihän kolmen - vähän paksummankaan - kirjan lukeminen nyt niin suuri urakka ole.

Mutta nolosti kävi. Luin tammikuun aikana loppuun vain yhden kirjan, eikä sekään ollut tiiliskivi, vaan olisi sopinut paremmin helmikuun harharetkiin. Kirja oli siis Alfred Lansingin Kestävyys. Yksi tiiliskivi on sentään aloitettuna: Aravind Adiga: Viimeinen mies. Tämä Intiaan sijoittuva kirja vaikuttaa oikein hyvältä, mutta aikaa ja huvitusta lukemiseen ei vain ole ollut.

En kuitenkaan lannistu tästä, vaan siirryn helmikuun haasteisiin. Matkaan ja harhailemaan siis.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Hurja selviytymiskamppailu Etelämantereella 100 vuotta sitten

Alfred Lansing: Kestävyys. Shackletonin uskomaton matka Etelmantereelle. Tammi, 2002.
Englanninkielinen alkuteos Endurance, 1959
5/5

Vuoden ensimmäinen kirja luettu, ja heti poikkesin teemakuukausihaasteestani. Tiiliskiven sijaan valitsin ensin luettavaksi lukupiirikirjan, jotta saisin sen "pois alta". Kirja olisi sopinut muuten mainiosti helmikuun teemaan... Mutta hui, mikä elämys se olikaan. Olen melkein adrenaliinihuumassa pelkästään lukemisesta.

Vuonna 1914 Ernest Shacketon aloitti retkikuntansa kanssa matkan Endurance-laivalla. Määränpäänä oli Etelämanner, ja retken tarkoituksena ylittää manner ensimmäisenä. Laiva ei kuitenkaan koskaan saavuttanut mannerta, vaan juuttui petollisiin ahtojäihin, joiden mukana se ajelehti kuukausikaupalla ennen kuin jäät pusersivat sen lopullisesti rikki ja se oli hylättävä. Retkueen 28 miestä jäivät keskelle jäistä merta, ja toivo selviytymisestä vaikutti hyvin epätodennäköiseltä.

Vaikka retken alkuperäinen tavoite jää saavuttamatta, kamppailu luonnonvoimia vastaan on kerrassaan uskomaton selviytymistarina. Kerta toisensa jälkeen miehet selviytyvät lähes väistämättömältä tuntuvalta kohtalolta ja taistelevat kohti pelastustaan. Olen täysin äimistynyt siitä, mihin suorituksiin poloinen ihmisolento voi kyetä todellisen paineen alla ja millaisiin oloihin sopeutua pakon edessä. Hurjan tarinan lisäksi Lansingin kerronta tempaa mukaansa ja tekee kirjasta lukuelämyksen.

(Hesarin kuukausiliitekin näytti muuten kirjoittaneen Shackletonin matkasta, sieltä voi halutessaan lukea tiiviimmän version retkestä.)

lauantai 3. tammikuuta 2015

Lisää haasteita: Kirjan vuoden lukuhaaste

Vuoden alun huumassa löysin tällaisenkin kivan haasteen: Helmet-kirjastojen Kirjan vuoden 2015 lukuhaaste. En ehkä pyri kaikkia kohtia suorittamaan, mutta voisihan sitä katsoa, kuinka monta tältä listalta saa luetuksi. Eiköhän moni näistä tule suoritetuksi ns. muun lukemisen yhteydessä.

  1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
  2. Kirja, josta on tehty elokuva 
  3. Vuonna 2015 julkaistu kirja 
  4. Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin
  5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä
  6. Kirja, jonka nimi on yksi sana
  7. Novellikokoelma
  8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle 
  9. Tietokirja
  10. Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja
  11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut
  12. Kirja, jota ystäväsi on suositeltu sinulle
  13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon, esim. Finlandia-palkinnon
  14. Tositapahtumiin pohjautuva kirja
  15. Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään
  16. Kirja, jota äitisi rakastaa 
  17. Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta
  18. Yli 100 vuotta vanha kirja
  19. Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä 
  20. Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella
  21. Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut
  22. Muistelmateos tai elämäkerta
  23. Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä 
  24. Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä
  25. Syntymävuonnasi julkaistu kirja
  26. Kirjatrilogia
  27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja 
  28. Kirja, jonka nimessä on väri
  29. Kirja, jossa on taikuutta
  30. Sarjakuva-albumi tai -romaani
  31. Elämäntaito- tai self-help-kirja
  32. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi
  33. Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta 
  34. Kirja, jonka nimessä on numero
  35. Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla
  36. Runokirja
  37. Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa
  38. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken 
  39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi
  40. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja
  41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin
  42. Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua 
  43. Kirja, jossa on yli 500 sivua
  44. Klassinen rakkausromaani
  45. Kirja, joka pelottaa sinua
  46. Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit
  47. Hauska kirja
  48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä
  49. Jännityskirja tai dekkari
  50. Kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle

torstai 1. tammikuuta 2015

Haastetta vuodelle 2015: teemakuukaudet

Viime vuonna välttelin erilaisia lukuhaasteita, sillä edellisen vuoden haasteet uuvuttivat. Haasteet ovat kuitenkin hauskoja, sillä ne vievät usein sellaisten kirjojen pariin, joita ei tulisi muuten lukeneeksi. On mukavaa suunnitella lukemistaan ja etsiä haasteisiin sopivia kirjoja. Ongelmana on tietysti se, että haasteet alkavat jossain vaiheessa tuntua rajoittavilta tai velvoittavilta. Siitä huolimatta ajattelin haastaa itseäni tänä vuonna lukemisessa, ehkä se ryhdistää myös bloggaamistani.

Olen tässä pyöritellyt mielessäni erilaisia haasteita aakkoshaasteesta maantieteellisiin haasteisiin. Nautin kovasti toissa vuoden Afrikan tähti -haasteesta, ja mietin esimerkiksi Aasian tai Etelä-Amerikan ottamista aiheeksi. Lopulta päädyin Kirjaretket-blogin innoittamana teemakuukausiin. (Kirjaretkien haaste täällä.) Pyörittelin teemakuukausia mielessäni pari vuotta sitten, mutta luovuin ajatuksesta silloin. Kirjaretket-blogissa oli teemat valittu hauskasti alkusointuisiksi kuukausien kanssa, joten kehittelin saman ajatuksen pohjalta omat teemakuukauteni.

Tavoitteeni on lukea kuukausittain vähintään kolme teemaan sopivaa kirjaa. Kolme lukuna siksi, että se on tarpeeksi suuri luku, jotta voi sanoa toteuttavansa jotain teemaa, mutta kuitenkin tarpeeksi pieni, että ehtii lukea myös fiiliksen pohjalta muuta kirjallisuutta. Mutta tässä ne teemat:

Vuoden 2015 lukukuukaudet:

Tiiliskivien tammikuu
Tammikuussa aion lukea vähän pidempiä kirjoja. Teema syntyi oikeastaan siitä, että yritin keksiä, mikä yhdistää kirjoja, joita olen suunnitellut lukea seuraavaksi. Tiiliskivi on tällä kertaa yli 500 sivun paksuinen kirja. Ensimmäisenä lukuvuorossa tähän teemaan on Aravind Adigan Viimeinen mies, jonka aloitin tänään. Seuraavaksi ajattelin tarttua viime vuoden Finlandia-voittajaan (Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät), joka ilokseni paljastui joulupaketista. Anni Kytömäen Kultarinta on odottanut myös hyllyssä tarpeeksi kauan, se saa olla kolmas tiiliskiveni. Jos ehdin, yritän lukea myös Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme. (Eli vähän Finlandia palkinto -teemaa saattaa tulla myös tähän kuukauteen...)

Harharetkien helmikuu
Helmikuussa olisi tarkoitus lukea kirjallisuutta, jossa matkustetaan. Matkakertomuksia tai fiktiota, jossa ollaan matkalla. Ehkä vähän hukassa ja suunnittelematta, harhaillen.

Madjaarien maaliskuu
Unkari on vanha rakkaani, ja unkarilaista kirjallisuuttakin löytyy hyllystäni runsaasti. Ikävä kyllä aika paljon siitä on lukematta. Maaliskuu sopii Unkari-teemalle mainiosti myös siksi, että ajattelin viettää pääsiäisen (huhtikuun alussa) Budapestissa, ja matkoille on aina mukava valmistautua myös kirjallisesti.

Historiallinen huhtikuu
Huhtikuussa olisi tarkoitus mennä ajassa taaksepäin ja lukea historiallisia kirjoja. Vielä en tiedä, mihin historialliseen aikakauteen matkustan.

Tieteiskirjojen toukokuu
Kun huhtikuussa on kaivauduttu menneeseen, niin toukokuussa suunnataan katse tulevaan. Scifiä ja sellaista siis toukokuussa.

Klassikoiden kesäkuu
Tämä vähän hirvittää minua, vaikka klassikoiden lukemisesta pidänkin. Sitä vaan tulee tehtyä turhan harvoin. Ehkä kesäkuussa tekisi mieli kasata nenän eteen dekkaripino eikä esimerkiksi Sotaa ja rauhaa. Mutta yritän silti selviytyä (ehkä etsin lyhyempiä klassikoita), sillä heinäkuussa ollaan kepeämmissä tunnelmissa...

Hempeä heinäkuu
Heinäkuussa hempeillään ja luetaan romanttista kirjallisuutta. Lempeä ja sydämenkuvia!

Elämäkertojen elokuu
Elokuussa aion tutustua ihan oikeiden ihmisten elämään. Elämäkerrat ovat kiehtovia.

Sarjakuvien syyskuu
Syyskuussa sarjiksia, jee! Paljon!

Lyhytproosan lokakuu
Novellit ja lyhytproosa ansaitsevat ihan oman kuunsa.

Muumien marraskuu
Ajattelin viime vuonna Toven juhlavuoden kunniaksi lukea Muumi-kirjan taas kerran uudestaan. En lukenut. Ehkä ensi vuoden marraskuun synkkyys voitetaan muumien voimalla.

Jännityksen joulukuu
Joulukuussa dekkareita ja jännityskirjallisuutta.

Hieman hirvittää, varsinkin se, että suunnittelen näin tarkasti lukemisiani koko vuodeksi. Tajusin juuri nyt myös valinneeni tammikuulle tiiliskivet - tietäen hyvin, että tuleva kuukausi on hurjan kiireinen ja olen sitonut melkein kaiken vapaa-aikani yhteen kivaan projektiin. Klups. Mutta pitäähän haasteen olla nimensä veroinen, ei liian helppo suorittaan. Lisäksi monet valitsemista teemoista ovat aika väljiä ja jättävät tilaa myös fiiliksen mukaan lukemiselle.


Onnellista uutta vuotta 2015 ja moikka pitkästä aikaa

Uuden vuoden tervehdys kaikille! Olkoon vuosi 2015 onnellinen ja merkityksellinen itse kullekin!

Rikon blogihiljaisuuden pitkästä aikaa. Viime vuonna ei kirjoista kirjoittaminen vaan jostain syystä napannut. Lukeminenkaan ei kiinnostanut ihan kamalasti. (Kyllä sitä jotain tietysti tuli luettua. 53 kirjaa kirjanpitoni mukaan.) Välillä tuli mieleen jopa, että voisi kirjoittaa tästä kirjasta jotain, mutta tekstit jäivät luonnostelun tasolle. En tiedä, onko kirjoittamisen kipinää löytynyt edelleenkään, mutta katsotaan, jos blogi vaikka heräilisi henkiin tämän vuoden aikana. Tai sitten ei.

Mutta muutamia viime vuoden kirjallisia helmiä haluan kuitenkin poimia.

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Tätä luin joulunpyhien aikana. Pidin kovasti. Mia Kankimäki päättää pitää sapattivuoden työstään ja matkustaa Japaniin etsimään tietoa Sei Shonagonista, tuhat vuotta sitten kirjoittaneesta japanilaisesta hovinaisesta. Siitä sitten syntyi tämä kirja, joka on jossain määrin Sei Shonagonin elämäkerta, mutta ennen kaikkea päiväkirjamainen matkakertomus. Tykkäsin kovasti siitä, että pääsin Mia Kankimäen mukana matkalle Kiotoon, sain uppoutua hänen pohdintoihinsa elämästä ja kaikesta sellaisesta, joita hän peilaa Sei Shonagonin kautta. Ajatuksia herättävä kirja ja kaunis kuin kirsikankukka. (Ostin tämän kirjan aikoinaan, koska ihastuin sen ulkonäköön ja kirjan nimi oli kaunis. En edes katsonut mistä kirja kertoo, ennen kuin kotona...)

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Vahva esikoinen, joka poikkeaa mukavasti suomalaisen kirjallisuuden valtavirrasta. Statovci käyttää kieltä taitavasti.

Mike Pohjola: Ihmisen poika

Vau, miten monella tapaa hyvä kirja. Tätä luin sukupolveni kuvauksena (päähenkilö Juliuksen lapsuuden kuvaus oli yhtä nostalgiatrippiä - Bubble Bobble ja kaikki), kasvukertomuksena, rakennetta ihaillen, uskoa ja uskonnollisuutta pohdiskelevana teoksena ja silleen. Että kannattaa tutustua.

Guy Delislen sarjakuvat

Luin vuoden aikana yhteensä neljä Guy Delislen sarjakuvakirjaa. Ne ovat matkakertomuksia, dokumentaarisia tarinoita Delislen ajasta milloin missäkin päin maailmaa, usein paikoissa, joihin ihan joka tyyppi ei tule matkustaneeksi saati muuttaneeksi. Delislen havainnot ovat monesti pieniä ja arkipäiväisiä, mutta avaavat myös laajempia näkökulmia. Arkipäivä on se, joka on kiinnostavaa, ja kertoo maasta paljon, myös diktatuureista. Lukemani teokset olivat:
Pjongjang
Merkintöjä Burmasta
Shenzen
Merkintöjä Jerusalemista

Rosa Liksom: Väliaikainen

No kyllä se Liksom vaan osaa. Tuttua taattua laatua lyhytproosan saralla.

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Tästä on sanottu niin paljon, että sanoin vain, että minäkin tykkäsin.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Kiinnostava tarina, Jääskeläisen mukavasti vinksahtanut maailma ja erityiskiitos tarkasti kuvatusta Jyväskylän miljööstä. Rakas vanha kotikaupunki, pystyi melkein kulkemaan sen katuja pitkin. Oli nostalgista tunnistaa paikkoja kirjan lehdiltä. Ehkä tämän vuoden yksi tavoite voisi olla käydä pitkästä aikaa Jyväskylässä, jos vaikka etisisi niitä salakäytäviä...

Ron McLarty: Polkupyörällä ajamisen taito

Vuoden yllättäjä. Tämä kirja päätyi käsiini siskon Bookcrossing-harrastuksen kautta. Kansi näytti kivalta ja nimi oli hauska, joten päätin ottaa luettavaksi. Kansien välistä paljastui sympaattinen matkakertomus ja kasvutarina, jollaisista kyllä tykkään.

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa

Tämä oli kaunis ja erilainen.