tiistai 3. syyskuuta 2013

Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat

Khaled Hosseinin uusin teos Ja vuoret kaikuivat oli yksi tämän vuoden odotetuimpia käännöskirjoja. Minäkin tiesin heti haluavani sen lukea, sillä kaksi edellistä teosta, Leijapoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa, olivat kerrassaan erinomaisia.

Moni on kirjoittanut arvioissaan suurista odotuksistaan kirjan suhteen ja sitä seuranneesta pettymyksestä. Minulle kävi oikeastaan päinvastoin. Minua jännitti tähän kirjaan tarttuminen, sillä pelkäsin pettymystä kahden hienon lukukokemuksen jälkeen. Pystyisikö Hosseini muka kirjoittamaan kolmannen lähes täydellisen kirjan?

Ehkä matalat ennakko-odotukseni auttoivat, sillä pidin tästä kirjasta paljon. Se on hyvin erilainen kuin Hosseinin aikaisemmat teokset, vaikka samoja teemoja kirjasta löytyykin - mm. syyllisyyden käsittely, oikein ja väärin ja hyvän ja pahan usein häilyvä ja vaikeasti määriteltävä raja, perhesuhteet, Afganistan, maastamuutto ja maahanmuutto. Keskeinen erilaisuus on rakenteessa. Ja vuoret kaikuivat koostuu useista tarinoista, jotka liittyvät henkilöidensä kautta yhteen. Takakansiteksti hämäsi minua, luulin aluksi lukevani yhtenäisempää tarinaa ja hämmennyin hetkeksi, kun päätarinaksi luulemaani ei tunnuttu palaavan. Tajuttuani rakenteen aloin kuitenkin nauttia siitä. Luin lukuja kokonaisuuksina, vähän kuin novelleja, mutta minusta oli silti mukavaa, että ne kaikki liittyivät myös toisiinsa. (Vähän kuin Tuija Lehtisen Pesää, jonka luin keväällä. Ja tiedän, en olisi ikinä uskonut, että vertaisin Hosseinia Tuija Lehtiseen!) Tuhannen ja yhden yön satujen tarinaperinne häivähti sekin mielessä monta kertaa.

"Kas niin. Haluatte kuulla tarinan, ja minä kerron teille sellaisen. Mutta vain yhden."
Näillä sanoilla kirja alkaa. Kirjan ensimmäinen tarina on iltasatu, jonka Abdullahin ja Parin isä kertoo lapsilleen. Satu kertoo hirviöstä, jolle perheenisä joutuu uhraamaan yhden lapsistaan pelastaakseen muut. Tarina toteutuu pian Abdullahin ja Parin elämässä, sillä nämä läheistäkin läheisemmät sisarukset joutuvat erilleen toisistaan. Kaikissa muissakin tarinoissa on kyse jollakin tapaa perhesuhteista, eikä yhdessäkään perheessä ole täysin ongelmatonta ja yksinkertaista. Monet tarinat ovat pohjattoman surullisia, täynnä hukkaan heitettyjä mahdollisuuksia ja menetettyjä tilaisuuksia. Syyllisyyttä, katkeruutta, hylkäämistä - mutta myös rakkautta, uhrautumista ja läheisyyttä. Valinnat, joita teemme, vaikuttavat pitkään ja monien ihmisten elämään. Monesti tätä kirjaa lukiessa mietin, että sitä mitä olisi voinut tapahtua, emme koskaan saa tietää. Meillä on vain se elämä, jonka elimme.

Kirjan viimeinen tarina palaa Abdullahiin ja Pariin. Mielenkiintoisesti myös eräs pieni  yksityiskohta alussa kerrotusta sadusta toteutuu tässä viimeisessä luvussa. En kerro mikä, etten paljasta liikaa.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa erinomaisen kiinnostavalta. Harppasi juuri lukuaielistalla pari askelta lähemmäs toteutusta. Kiitos innostavasta arviosta. Sama pelko Hosseini-lässähdyksestä kuin sullakin hillinnyt halua tarttua kirjaan, vaikka se on kovasti kiinnostanutkin. Ehkä mäkin nyt uskallan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa varmaan yrittää vähän painaa edelliset Hosseinit vähän mielestä pois, niin tästä tykkää enemmän. Edelliset kirjat ehkä vaikuttivat vielä suuremmin yhtenäisinä tarinoina, mutta tämän kirjan vahvuus oli monien erilaisten näkökulmien esittely.

      Poista