torstai 15. elokuuta 2013

Marjo Niemi: Juostu maa

Edelleen lukumaratonin purkua. En olekaan sen jälkeen juuri saanut luettua mitään...

Marjo Niemi: Juostu maa. Teos, 2004.

Ensinnäkin kiitos tästä kirjasta Satulle, joka löysi kirjan alekorista, luki, ihastui, ja lopulta osti koko alekorissa nököttävän pinon kirjoja, jotta muutkin voisivat tutustua tähän viehättävään pienoisromaaniin.

Minäkin tykästyin. Niemen kirja on pikkuinen mutta erittäin onnistunut kuvaus 10-vuotiaasta Syksy-tytöstä ja hänen Kalevi-sedästään. Kirja on vain 126 sivua pitkä. Näkökulma vaihtelee Syksyn ja Kalevin välillä, kuvaten heidän mietteitään ja ajatuksenjuoksuaan. Ajallisesti tässä kuvataan vain yhden päivän tapahtumia: Syksy juoksee kylän läpi, Kalevi murehtii omia murheitaan. Kerronnaltaan ja asetelmaltaan teksti on novellimainen, kuten pienoisromaanit usein ovat. Kahden eri-ikäisen mutta jollainlailla samankaltaisen ihmisen tunnelmat välittyvät herkkinä, pakottomasti, ilman että niitä alleviivataan liikaa. Juoksemalla ei lopulta pääsee pakoon vaan joutuu kohtaamaan elämän sellaisena kuin se on. Suosittelen lämpimästi!


lauantai 10. elokuuta 2013

Esko-Pekka Tiitinen: Anjan lähes erinomainen elämä

Esko-Pekka Tiitinen: Anjan lähes erinomainen elämä. Tammi, 2011.

Tämäkin kirja tuli luettua lukumaratonpäivänä. Esko-Pekka Tiitisen kirjassa ääneen pääsee Anja, joka kertoilee tarinoita elämästään siskon tuomalle kasettinauhurille. Tarinat tai "ruppeemat" ovat lennokkaita ja niiden todenperäisyys välillä saattaa olla vähän niin näin. Anja kertoo lapsuudestaan, avioliitosta, Espanjaan muuttaneesta pojastaan, pohtii elämää ja maailmanmenoa.

Vaikka kerronta on hauskaa, pohjavire on oikeastaan hyvinkin surullinen. Elämään mahtuu monenlaista. Siinä mielessä tästä tuli hieman mieleeni jopa Mielensäpahoittaja. Loppuun mahtuu myös pieni juonellinen yllätys, joka maustaa kirjan ehkä vielä astetta paremmaksi. Oiva kirja siis, eikä lukemisessa kestänyt kauan.


"Nyt miun pittää kyllä tunnustaa syntini. Tosiasiassa miulla on addiktio. Mie luin sen diagnoosin Lääkärilehestä. Miun on pakko liiotella ja valehella aina välillä. Mie en voi sille mittään ku suusta alakaa tulla kaikenlaista mössöö."

perjantai 9. elokuuta 2013

David Lagercrantz: Minä, Zlatan Ibrahimovic


Saanko esitellä kesälomaseuralaiseni Zlatanin? Zlatan oli oikein viihdyttävää matkaseuraa kesäkuisella Norjan matkallani, kuten kuvista voi päätellä.



Miten Zlatan Ibrahimovicin elämäkerta päätyi luettavakseni, vaikken mitenkään erityisesti seuraa jalkapalloa tai urhuilua ylipäätään? Kyseessä oli lukupiirimme haastekirja, jonka myötä kovasti naisinen lukupiirimme sai myös miespuolisia jäseniä. Tämä on myös kirja, johon en varmastikaan olisi tarttunut ilman lukupiirin haastetta. Pelkäsin etukäteen lukemisen olevan hieman nihkeää, mutta onneksi olin väärässä. David Lagercrantz piirtää Zlatanista kiinnostavan henkilökuvan. 

Zlatan Ibrahimovicin tarinassa kiinnostavaa on "ryysyistä rikkauksiin" -asetelma. Rosengårdin lähiön kasvatti, polkupyörävaras ja hurjapää, joka on monet kerrat saanut tuntea olevansa ulkopuolinen ja ei-toivottu henkilö kasvaa Ruotsin jalkapallotähdeksi ja superjulkkikseksi. Elämäkerran elävyyden kannalta kiinnostavinta teoksessa on kertojaratkaisu. Kirjassa Zlatan on minä-kertojana, ja uskottava kertojasta on saatu kielen avulla. Puhekielisyys, lauserakenteet, oikeinkirjoitusvirheet ja sanavalinnat saavat tekstin tuntumaan siltä, kuin Zlatan olisi sen itse kirjoittanut tai puhunut. Alkutekstissä kuulemma käytetään paljon ns. mamu-ruotsia. 

Kokonaisuutena tämä on kiinnostava urheilijan tarina ja elämäntarina, "hankalan pojan", lähiössä kasvaneen maahanmuuttajanuoren selviytymistarina. Kirjan omistuskirjoituksessa Zlatan toteaa: "Haluan myös omistaa yhden ajatuksen kaikille lapsille siellä jossain, kaikille jotka tuntevat itsensä hieman oudoiksi ja erilaisiksi, jotka eivät oikein sovi joukkoon ja tulevat johdetuiksi harhaan. On okei olla erilainen kuin muut. Uskokaa yhä itseenne, se toimi minullakin kaikesta huolimatta."


 David Lagercrantz: Minä, Zlatan Ibrahimovic. WSOY, 2012.
Suomentanut Miika Nousiainen. 
Alkuteos: Jag är Zlatan Ibrahimovic, 2011.

Kristiina Lähde: Joku on nukkunut vuoteessani

Lukumaratoonin kirjojen purku jatkuu taas.

Kristiina Lähde: Joku on nukkunut vuoteessani. Teos, 2012.

Kristiina Lähteen kirja Joku on nukkunut vuoteessani oli yksi lukumaratoonin positiivisista yllättäjistä. Tästä kirjasta muuten kiitokset Amman lukuhetki -blogiin Ammalle, joka sen on joskus minulle lähettänyt. Muistelin etukäteen lukeneeni kirjasta jokseenkin nihkeitä arvioita, joten en odottanut siltä mitenkään erityisen paljon, vaikka lähtökohta kuulostikin kiehtovalta: nainen herää aamulla, ja huomaa että vuoteessa nukkuu joku ihan ventovieras mies. Mies tuntuu asettuneen taloksi ja käyttäytyy kuin olisi kotonaan. Nainen on tilanteesta kovin hämmentynyt, varsinkin kun mies ei turhia puhele. Ulkopuoliset eivät oikein tunnu ymmärtävän naista, vaikka hän yrittää etsiä apua niin lääkäriltä kuin poliisiltakin.

Vaikka kummallinen tarina aukeaakin vähitellen, säilyy tarinassa loppuun asti sopiva absurdi vire, melkein kafkamainen tunnelma. Outoutta ei selitetä liikaa auki, vierauden ja yksinäisyyden tunnelma on vallitseva. Outouden lisäksi minua viehätti Lähteen käyttämä kieli.

"Kaikki tapahtui kovin äkkiä maanantain jälkeen. Tuli seuraava maanantai, ja seuraava, maanantaipäivien nauha, rutiinien jatkumo, elämän Pohjanmaa."

torstai 1. elokuuta 2013

Camilla Läckberg: Merenneito ja Majakanvartija


Camilla Läckberg: Merenneito. Gummerus, 2012.
Ruotsinkielinen alkuteos: Sjöjungfrun, 2008.
Suomentanut Outi Menna.

Camilla Läckberg: Majakanvartija. Gummerus, 2013.
Ruotsinkielinen alkuteos: Fyrvaktaren, 2009.
Suomentanut Outi Menna. 

Luin viimeviikkoisessa lukumaratonissa Camilla Läckbergin dekkarin Merenneito, joka on Fjällbackaan sijoittuvien dekkareiden kuudes osa. Merenneito koukutti niin paljon ja loppui vielä sellaiseen cliffhangeriin, että oli ihan pakko hankkia luettavaksi pikimmiten myös sarjan seuraava osa, Majakanvartija.

Merenneito alkaa katoamistapauksella, jota Tanumshedin poliisit yrittävät kaikin keinoin selvittää. Tarinaan liittyy tällä kertaa myös nimettömiä kirjeitä, uhkauksia, murhia ja tietenkin Läckbergille tyypillisesti synkkä salaisuus menneisyydessä. Rikoksen selvittämisen ohella seurataan myös tuttuun tapaan päähenkilöiden yksityiselämää.

Merenneito loppuu ärsyttävään cliffhangeriin, joka pakottaa tarttumaan seuraavaan kirjaan nopeasti. Majakanvartijassa selvitellään kotoaan ammuttuna löydetyn talousjohtajan murhaa. Tällä kertaa tarinaan liittyy perheväkivaltaa, moottoripyöräjengejä ja kummitussaari.

Merenneito oli mielestäni yksi parhaita Läckbergejä, mutta Majakanvartija oli pienoinen pettymys. Läckbergille on mielestäni tyypillistä, että hän antaa lukijalle niin runsaasti vihjeitä, että ratkaisun yleensä pystyy päättelemään paljon ennen poliiseja. Näin oli myös Merenneidossa. Majakanvartijassa kuitenkin juonen keskeinen tvisti on nähtävissä jo melkein ensi sivuilta, mikä oli jotenkin tylsää. Mutta sekään ei olisi häirinnyt, jos Majakanvartijassa ei olisi hypätty kummitusjuttujen alueelle. Yleensä Läckbergillä kulkee dekkareissaan mukana kursiivilla painettu alatarina menneisyydestä, ja yleensä se on liittynyt myös olennaisesti rikokseen ja pohjustanut tapahtumien syitä jotenkin. Tällä kertaa menneisyyden tarina oli mielestäni kertakaikkiaan hölmö.

Ei Majakanvartijaa silti kannata jättää lukematta, Fjällbacka-jatkumossa sillä on ihan ansaittu paikkansa, ja siitä löytyy kyllä tarpeeksi sitä, mikä Läckbergin kirjoista tekee kiinnostavia. Mutta hieman olen huolestunut siitä, onko tämä sarja nyt nähnyt huippunsa. Pitää varmaan ottaa siitä selvää lukemalla seuraava osa, Enkelintekijä.

Lukumaratonin jälkipyykki

Reilu viikko vierähtänyt lukumaratonista ja aika palautella mieleen kokemusta. Lukumaratonini ajoittui keskiyöstä keskiyölle, mikä tuntui itselleni hyvältä valinnalta. Nukuin 24 tunnin aikana kuutisen tuntia, joten lukuaikaa jäi hyvin. Pieniä taukoja toki päivän aikana tuli, mutta pystyin lukemaan melko hyvin lähes kaiken valveillaoloaikani.

Itselläni lukumaratonin onnistumisen kannalta olennaista oli ensimmäisen kirjan valinta. Camilla Läckbergin dekkari Merenneito sai minut hyvään lukuvireeseen, vaikka pisimpänä kirjana siihen tietysti kului myös enemmän aikaa. Moni maratonari on suositellut ohuita kirjoja luettavaksi, ja muut päivän aikana lukemani kirjat olivatkin ohuita, mutta huomasin, että minulle sopii oikeastaan paremmin muutaman pitkän kirjan lukeminen kuin koko ajan uuteen kirjaan vaihtaminen. Lyhyissä kirjoissa oli toki se etu, että niihin kulunutta lukuaikaa oli helpompi arvioida ja varsinkin maratonin loppupuolella oli mukavaa, että ehti lukea vielä kokonaisen kirjan.

Luin vuorokauden aikana yhteensä 5 kirjaa ja 1138 sivua. En yleensä laske lukemiani sivua, sillä sivut eri kirjoissa eivät ole keskenään samanvertaisia, toisissa kirjoissa sivuilla on enemmän tekstiä kuin toisissa. Mutta ihan tyytyväinen olen silti tulokseeni.

Maraton oli hauska kokemus, oli ihanaa keskittyä vain lukemiseen yhden päivän ajan. En tuntenut ahmivani kirjoja, vaan erilaisiin kirjoihin jaksoi mielestäni keskittyä hyvin. Toki jätin valitsematta sellaisia kirjoja, joiden arvelin tarvitsevan enemmän ilmaa ympärilleen. Ainoastaan Siekkisen novellit ehkä vähän kärsivät massalukemisesta, varsinkin viimeisen tunnin aikana luetut.

Yritän kirjoittaa vielä lukemistani kirjoista erilliset arviot lähiaikoina.