sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Riikka Pulkkinen: Totta

Riikka Pulkkinen: Totta. Otava, 2013, Miki-kirja.
Teos ilmestynyt ensimmäisen kerran Otavan julkaisemana 2010.

Riikka Pulkkisen Totta on pitkään ollut luettavien kirjojen listallani. Luin Rajan muutama vuosi sitten, enkä ihan hirveästi ihastunut tarinaan. Pulkkinen kuitenkin kirjoitti vetävästi ja taitavasti ja vakuutti minut siitä, että hänen kirjoittamiaan kirjoja ehkä kannattaisi lukea.

Totta-kirjasta pidin enemmän kuin Rajasta, vaikka sekään ei minuun aivan valtavaa vaikutusta tehnyt. Huomaan kuitenkin nyt kirjaa mieleen palauttaessani, että siinähän on aika mielenkiintoisia tasoja kirjan nimeä myöten. Plussaa siis kirjalle monitasoisuudesta ja oivalluksien tuottamisesta myös lukemisen jälkeen.

Totta on kolmen sukupolven tarina. Elsa on tekemässä kuolemaa syöpään, pitkän ja antoisan elämän päätteeksi. Omaa suruaan käsittelevät ja tiliä elämänsä kanssa tekevät aviomies Martti, tytär Eleonoora eli Ella ja lapsenlapset Anna ja Maria, joista tosin vain Anna nousee keskeiseksi, Maria jää taustahenkilöksi, maininnan tasolle. Anna saa selville vanhan salaisuuden Eevasta, kotiapulaisesta, jonka kanssa Martilla oli suhde. Anna on lapsesta saakka leikkinyt isoisänsä kanssa leikkiä, jossa he keksivät kohtaloita ohikulkijoille. Eevan tarina jää askarruttamaan Annaa, ja hän alkaa ottaa siitä selvää. Lukijalle jätetään lopulta arvoitukseksi, mikä Eevan tarinassa on totta, mikä Annan kuvitelmaa. Anna peilaa omaa elämäänsä Eevan tarinaan, hänen oman tarinansa elementit sulautuvat osaksi Eevan tarinaa.

Tarina liikkuu nykyhetken ja kuusikymmentäluvun välillä. Nykyhetkessä näkökulma vaihtelee henkilöiden välillä, mutta minäkertojaa ei käytetä. Kuusikymmentäluvulla näkökulma on aina Eevan ja kertoja minäkertoja - vaikka Eevan osuudet ovatkin tulkittavissa Annan kertomiksi, Annan kuvitelmaksi. Eevan osuuksissa mielenkiintoinen seikka oli myös se, että hän puhuu vain Elsasta etunimellä. Muuten hän sanoo mies ja lapsi. Ehkä tämä yhdistää tarinaa Annan tarinaan, johon kuuluu myös mies ja lapsi.

Mietin myös sitä, oliko nimien samankaltaisuus tarkoituksellista: Elsa, Eeva, Ella. Häiritsevää se välillä oli, sillä vaatii enemmän keskittymistä hahmottaa samankaltaiset nimet eroon toisistaan. Mutta Martin elämän kolme tärkeää naista nämä tietysti olivat.

Taitavasti kirjoitettu mielenkiintoinen, monitasoinen tarina. Miksi se ei sitten tehnyt minuun niin suurta vaikutusta? En tiedä. Ehkä en päässyt henkilöihin niin sisälle. Heidän maailmansa oli vieras minulle. Sen ei tietenkään pitäisi olla este sille, että pitää kirjasta - yksi tärkeä syy lukemiselle on nimenomaan vieraisiin maailmoihin, toisen elämään kurkistaminen. Voi olla myös, että Pulkkisen kieltämättä kaunis ja taitava kielenkäyttö ei jotenkin löydä ihan parasta tarttumapintaa minussa. Toisaalta ihailen sitä, mutta toisaalta se etäännyttää minua tarinasta.

Kokonaisarviona haluan kuitenkin sanoa, että pidin kirjasta. En ole blogissani tavannut antaa kirjoille tähtiä (ehkä pitäisi? pitäisikö?), mutta Goodreadsissa häilyin kolmen ja neljän tähden välillä, päätyen kuitenkin lopulta kolmeen.

5 kommenttia:

  1. Jännästi Pulkkisen Totta ja Raja jakavat mielipiteet. Toiset pitävät herkemmin kirjoitetusta Totta-kirjasta, ja toiset raadollisemmasta Rajasta. Minä nautin Totan kielestä, mutta juonellisesti Raja oli minulle mieluisampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin lukea vielä Vieraankin, saa nähdä mitä siitä pidän.

      Poista
  2. Tässä kirjassa on vahva tunnelma, joka on jäänyt mieleen. Tosin kuuntelin tämä äänikirjana, joten Elsa Saision luenta vain lisäsi tiheää tunnelmaa. Minuun tämä ei kuitenkaan synnyttänyt poltetta lukea Pulkkista enempää, vaikka tästä tavallaan nautinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelmallisesti Pulkkinen kyllä kirjoittaa. Ajattelin lukea vielä Vieraankin, joka kiinnostaa minua etukäteen teemoiltaan eniten.

      Poista
  3. Luin tämän pari vuotta sitten ja muistan että inhosin kirjaa aluksi ihan hirveästi, kunnes lopulta tarina alkoi viedä mukanaan. Luulen, että minullekin tämä menisi sellaiseksi kolmen tähden kirjaksi. Tarpeeksi kiinnostava kuitenkin, että voisin kuvitella jossain välissä lukevani Rajankin. Tai sitten Vieraan.

    VastaaPoista