torstai 2. toukokuuta 2013

Katsaus huhtikuuhun & Ulla-Lena Lundberg: Jää

Huhtikuu hulahti ohi melkoisessa blogihiljaisuudessa. Jotain tuli luettuakin, vaikkei paljon. Alkukuu oli sarjakuvavoittoista. Laitoin Fablesit uusintakierrokselle ja lukaisin viisi ensimmäistä albumia uudestaan. Erinomaisia olivat edelleen. Afrikka-haaste eteni yhdellä kirjalla, Chimamanda Ngozi Adichien Biafran sodasta kertovalla Puolikas keltaista aurinkoa. Lisäksi luin yhden tietokirjan, yhden runokirjan ja yhden nuortenkirjan. Enimmäkseen huhtikuun puolelle osui myös Ulla-Lena Lundbergin Jää, vaikka loppuun sen luinkin vasta vapunpäivänä.

Lähdetään tällä kertaa purkamaan kirjoittamattomia tekstejä viimeksi luetusta eli Jäästä. Huhtikuisessa haluttomuudessani lueskelin sitä aika hitaasti, useamman viikon ajan, muutaman luvun kerrallaan. Joskus tuollainen verkkainen lukutahti johtaa minulla siihen, etten oikein jaksa innostua kirjasta (tai mikä onkaan syy ja mikä seuraus), mutta Jää oli toisenlainen. Pidin siitä todella paljon. Maalaileva, yksityiskohtainen, kohdettaan suorastaan rakastava mutta silti sen myös heikkouksineen esittävä kerronta voitti minut täydellisesti puolelleen. Kirjan henkilöt tulivat rakkaiksi kaikki.

Jää kertoo nuoren papin muutosta ulkosaaristoon perheineen. Petter Kummel ihastuu välittömästi Luotoihin ja niiden ihmisiin, ja hänen tarmokas vaimonsa Mona rakentaa yhteistä kotia innolla. Pariskunta voittaa myös Luotojen ihmiset puolelleen, ja vaikka elämässä ulkosaaristossa on omat hankaluutensa, hetken näyttää siltä, että Kummelit ovat löytäneet oman maanpäällisen Paratiisinsa.

Henkilöt voittivat minut puolelleen heti. Petter Kummel on idealistinen, ympäristöstään kiinnostunut, avoin, liiankin kiltti ja helposti pidettävä. Hänen vaimonsa on melkoinen vastakohta miehelleen, tarmokas, päättäväinen, käytännöllinen. Vanhempina Mona on se, joka komentaa ja kasvattaa, välillä vähän tiuskiikin lapsilleen, vaatii kuria ja järjestystä, Petter taas on rakastettu isä, joka mielellään olisi lempeä ja ymmärtäväinen tyttäriään kohtaan, vaikka ei halua vähätellä Monan kasvatusta. Vaikka Mona ja Petter ovat hyvin erilaisia luonteita, heidän avioliitostaan ei puutu rakkautta. Tarmokas ja käytännöllinen Mona täydentää hyvin haaveiluun taipuvaa Petteriä. Myös lapset, Sanna ja myöhemmin syntyvä Lillus ovat valloittavia. On kiinnostavaa, miten kirjailija kuvaa näinkin pienten lasten luonne-eroja. Lillus eroaa jo vuoden vanhana täysin Sannasta luonteeltaan. Päähenkilöiden lisäksi Luodoilla asuu suuri joukko kiinnostavia ihmisiä kohtaloineen.

Monet kohdat saavat minut vieläkin hykertelemään. Papin jännitys ennen ensimmäistä saarnaa (kuinka tutulta tuntuikaan tuo ensimmäisen "oikean" työn aloittamisen tuoma jännitys - mitä jos ne huomaavat, etten minä oikeasti osaakaan!); nuoremman tyttären tuttavuuden teko porsaan kanssa; lehmän lämpö kylmässä navetassa; metsämansikat ja heinän tuoksu.

Olin kuullut etukäteen, että kirjan loppu on surullinen. Se on melko lievästi sanottu. Itkin valtoimenaan vähintään viimeiset viisikymmentä sivua. Pitkään aikaan en ole tarvinnut niin paljon nenäliinoja kirjaa lukiessa, vaikka kyynelehdinkin melko helposti kirjoitetun sanan ääressä.

Parasta Jäässä kuitenkin ehkä oli tietynlainen konstailemattomuus. Se, ettei tullut kertaakaan tunne, että tässä on nyt yritetty tehdä jotain erikoista ja suurta, vaan kaikki tuntui luonnolliselta, kauniilta ja oikealla paikalla olevalta. Jää ei pyri shokeeraamaan tai yllättämään tai olemaan erikoinen. Sen lukeminen oli virkistävää ja melkein kipeää tekevän liikuttavaa.

Ulla-Lena Lundberg: Jää. Teos & Schildts & Söderströms, 2012.
Alkuteos: Is
Suomennus: Leena Vallisaari
Kansi: Helena Kajander

6 kommenttia:

  1. Oli ehkä hyvä, että luit hitaasti. Minä taas ahmin liiankin nopeasti kaiken blogihehkutuksen jälkeen odottaen jotain suurta tunnetta. Pidin, mutta odotukseni olivat jopa epärealistiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsestänikin tuntui, että tähän kirjaan hidas lukutahti tuntui sopivan. Kirjan rytmi avautui, luvut olivat itsessäänkin usein kiinnostavia kokonaisuuksia, joita mielellään sulatteli vähän aikaa.

      Poista
  2. Jää oli kyllä aivan ihana kirja, ja ansaitusti voitti Finlandian!

    VastaaPoista
  3. Jää oli minun lemppari heti ensimmäiseltä sivulta lähtien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kirjasta kyllä tiesi nopeasti pitävänsä. Oikeastaan olin vakuuttunut siitä jo ennen kuin olin kirjaa edes avannut. Joskus ennakko-odotukset pilaavat kirjan, onneksi tällä kertaa ei käynyt niin.

      Poista