tiistai 7. toukokuuta 2013

Andy Mulligan: Roskaa

Tämä oli jo toinen kerta, kun luin Andy Mulliganin mainion nuortenkirjan Roskaa. Ensimmäisellä kerralla luin kirjan ottaakseni selvää, sopisiko se yläkoululaiselle luettavaksi. Ja nyt toisella kerralla luin sen samaan aikaan oppilaitteni kanssa palauttaakseni tapahtumat mieleeni. Kummallakin kerralla pidin kirjasta myös itse paljon. 


Koska joku toinenkin äidinkielenopettaja saattaa etsiskellä hyviä kirjoja luetettavaksi oppilailleen, kirjoitan tänään hieman ammatillisemmasta näkökulmasta. Meillä tämä kirja päätyi seitsemäsluokkalaisten yhteisesti luettavaksi kirjaksi, siis kirjaksi, jonka kaikki lukevat. Kirja kuitenkin sopii mielestäni luetettavaksi myös kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisille. Omat oppilaani näyttivät lukevan intensiivisesti, joku kertoi lukeneensa kirjan jopa kahteen kertaan, koska se oli niin kiinnostava. Kirja upposi yhtä lailla sekä tyttöihin että poikiin. Vauhdikas seikkailu, ratkaistava arvoitus ja yhteiskunnallinen teema tekevät tästä suorastaan koulujen tarpeisiin kirjoitetun kirjan. 

Päähenkilöinä kirjassa on kolme 14-vuotiasta poikaa, Raphael, Gardo ja Rotta. He ovat asuneet koko elämänsä kaatopaikalla, jossa hankkivat elantonsa tonkimalla jätteitä. Eräänä päivänä he löytävät jätteiden seasta laukun, jonka sisällä on rahaa, henkilökortti, valokuvia, kartta ja avain. Raha itsessään on pojille uskomattoman suuri löytö, mutta laukun muut tavarat johdattavat heidät vielä suuremman salaisuuden jäljille. Pian he huomaavat myös poliisin olevan saman salaisuuden perässä, ja tällä kertaa poliisi ei todellakaan ole ystävämme. Pojat pakenevat henkensä edestä samalla kun yrittävät ratkaista pala kerrallaan avautuvaa mysteeriä. 

Tästä kirjasta löytyy sopivasti toimintaa pitämään helposti kyllästyväkin lukija hereillä. Se avaa nuorelle lukijalle sopivalla tavalla myös köyhyyden ja rikkauden ja korruption käsitteitä. Tämän kirjan avulla voi pohtia myös maailman jäteongelmaa. Kirjallisuuden opetuksen puolella tämän teoksen avulla voi käsitellä myös kertojan käsitettä, sillä kertojaratkaisu on erikoinen: kirjan henkilöt vuorottelevat kertojina, ottaen puheenvuoron toisiltaan. Kolmen päähenkilön lisäksi myös sivuhenkilöt pääsevät välillä ääneen. Vaikka teemat kirjassa ovat aika vakavia, tässä on kuitenkin nuortenkirjan vauhdikkuutta ja toiveikas, onnellinen loppu. 

Andy Mulligan: Roskaa. WSOY, 2011.
Englanninkielinen alkuteos: Trash, 2010. 
Suomentanut Ulla Selkälä.

4 kommenttia:

  1. En ole yhdeksäsluokkalainen, mutta minulla kyllä heräsi kiinnostus lukea tämä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Sopii tietysti luettavaksi myös ihan aikuisille. Itsekin tykkäsin, muutenkin kuin työn puolesta.

      Poista
  2. Joutaiskohan kesälainaan, kun oppilaat ovat urakastaan selvinneet? Kuulostaa sopivan vauhdikkaalta myös mulle lomalukemiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, joutaahan tuo, kunhan palautat syksyksi. Oppilaat ovat jo urakastaan selviytyneet, saat kirjan vaikka heti.

      Poista