keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Craig Thompson: Habibi


Craig Thompson: Habibi. Like, 2012.
Alkuteos Habibi, 2011. Suomennos Ida Takala.

Tässä on teos, jota voisin suositella niille, jotka hieman naurahtavat, kun sanon laskevani sarjakuvatkin lukemieni kirjojen joukkoon siinä missä muunkin kirjallisuuden. "Eiväthän sarjakuvat ole kirjoja." Ehkä tähän teokseen tutustuminen voisi avata silmiä. Habibi on nimittäin upea teos, suoranainen taideteos. Tarina on vahva tarina hyväksikäytöstä, selviytymisestä, yhteenkuuluvuudesta ja rakkaudesta. Tarinaa kuljettaa eteenpäin upea ja runsas kuvitus, joka pursuaa arabialaisia ornamentteja ja hienoja yksityiskohtia. Habibi on myös ylistys tarinalle, tarinankerronnalle, ja melkein myyttiseksi kasvavaan tarinaan yhdistyy Koraanin tarinoita. Kirjoituksella ja arabialaisilla kirjaimilla on niilläkin merkittävä osansa tässä teoksessa. 

Kertoja on Dodola, tyttö joka myytiin yhdeksänvuotiaana vaimoksi vanhalle (ainakin lapsen näkökulmasta) miehelle. Kun mies tapetaan, Dodola pakenee orjakauppialta autiomaahan toisen orjan, kolmivuotiaan Zamin kanssa. Myöhemmin Dodola kaapataan sulttaanin haaremiin. Näiden kahden tarina kulkee monien erilaisten vaiheiden kautta, mutta erossakaan he eivät koskaan unohda toisiaan. 

Rakkaustarinan ja epäonnen täyttämien ihmiskohtaloiden lisäksi kirja onnistuu käsittelemään ikään kuin siinä sivussa myös ympäristöasioita, sortoa, rasismia ja monta muutakin asiaa. Hieno ja vaikuttava teos, johon varmasti tulee palattua joskus uudestaankin. Tässä vielä näyte yksityiskohtaisesta piirrosjäljestä.


Muutoksia ja Pitkä kirje - avioliittoja Länsi-Afrikassa

Satuin lukemaan peräkkäin kaksi kirjaa, jotka sopivat harvainaisen hyvin yhdessä käsiteltäviksi. Kirjat ovat Ama Ata Aidoon Muutoksia - eräs rakkaustarina ja Mariama Bân Pitkä kirje. Molemmat sijoittuvat Länsi-Afrikkaan, Pitkä kirje Senegaliin ja Muutoksia Ghanaan, ja molemmat käsittelevät avioliittoa ja miehen ja naisen välistä suhdetta, mutta siinä sivussa myös länsiafrikkalaista yhteiskuntaa ja sen muutosta.

Ama Ata Aidoo: Muutoksia - eräs rakkaustarina. Kääntöpiiri, 2002.
Alkuteos: Changes - A Love Story, 1991.
Suomentanut: Terhi Kuusisto

Kirjan päähenkilö on Esi, moderni ghanalaisnainen, jolle ura ja itsenäisyys on tärkeää. Hänen miestään Okoa vaimon itsenäisyys ei viehätä niin paljon. Kun mies raiskaa Esin eräänä aamuna, Esi päätyy lopulta eroamaan. Pian hän ihastuu komeaan ja vaikutusvaltaiseen Aliin. Ali on jo naimisissa, ja itsenäinen, vahva Esi päätyy Alin toiseksi vaimoksi.

Mariama Bâ: Pitkä kirje. Kirjayhtymä, 1981.
Ranskankielinen alkuteos: Une si longue lettre, 1980.
Suomentanut: Annikki Suni

Pitkässä kirjeessä juuri leskeksi jäänyt nainen avautuu kirjeessä ystävälleen suruajan vaatiman sisälle sulkeutumisen aikana. Nainen pohtii elämäänsä, avioliittoaan ja myös Senegalin yhteiskunnan muuttumista. Hän meni naimisiin miehen kanssa, jota rakasti ja synnytti tälle kaksitoista lasta, mutta päätyi lopulta miehen hylkäämäksi, kun mies otti uuden vaimon. Muutoksia kirjassa Esi jää toisena vaimona ensimmäisen varjoon, mutta Pitkässä kirjeessä ensimmäinen vaimo unohdetaan täysin uuden vaimon myötä. Kummassakin kirjassa moniavioisuus jättää jälkeensä onnettomia naisia. Islamin vaatima vaimojen tasapuolinen kohtelu jää kauaksi toteutumisesta.

Näin etäältä katsottuna kirjojen kuvauksen perusteella Senegalin ja Ghanan kulttuurilla tuntuu olevan paljon yhteistä, vaikkeivät ne aivan naapurimaita olekaan. Islam oli kummassakin kirjan mukaan merkittävässä asemassa, ja islamilaisuus tuntui olevan samantyyppistä, jonkin verran paikallisiin uskomuksiin sekoittunutta. Siihen kuului mm. kotiloilla ennustaminen. Islamin mukainen moniavioisuus on keskeisessä osassa kummassakin kirjassa. Kummassakin avioliittoa tarkastellaan naisen näkökulmasta ja pohditaan myös naisen asemaa yhteiskunnan muuttuessa. Toisaalta nainen vapautuu ja saa lisää valtaa yhteiskunnallisena toimijana, toisaalta nainen on edelleenkin olemassa suhteessa mieheen. Kummassakin kirjassa moderni, oppinut nainen kamppailee perinteen ja modernin ristitulessa, joka tuntuu päästävän jälleen kerran helpommalla miehen.

Kummatkin kirjat olivat mielenkiintoisia, mutta tarinana Muutoksia oli koukuttavampi, henkilöt tulivat läheisemmiksi ja heitä kuvattiin mielestäni monipuolisemmin. Pitkä kirjekin on kuitenkin ehdottomasti lukemisen arvoinen ja ajatuksia herättävä.

Näillä kirjoilla taas kaksi pistettä Afrikan tähteen.


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Lari Kotilainen: Suomensuojelija

Lari Kotilainen: Suomensuojelija. Ohjekirja kielen pelastamiseen. WSOY, 2009.

Suomensuojelijalla on raflaava alaotsikko: Ohjekirja kielen pelastamiseen. Mikäs hätä suomella tässä on? Lari Kotilainen kertoo. Ei, kyse ei ole siitä, että kirjoitetaan alkaa tekemään eikä alkaa tehdä. Tai että puhuessa käytetään sanaa niinku tai käytetään lainasanoja. Kielen muutos ei ole kielen rappiota, vaan kieli joka ei muutu on kuollut kieli.

Suurempi uhka kielelle on esimerkiksi se, että joillakin aloilla luovutaan kokonaan suomen kielestä. Yritysten kielenä on vain englanti, silloinkin kun suomenkielinen viestii suomenkieliselle. Tai että englanninkielellä kirjoitettua tutkimusta pidetään lähtökohtaisesti arvokkaampana ja parempana kuin suomenkielistä. Elävä, vahva ja rikas kieli on sellainen, jota voi käyttää kaikenlaisissa tilanteissa. Arjessa, työssä, tieteessä, viranomaisten kanssa.

Suomensuojeluun Lari Kotilainen antaa seitsemän yksinkertaista vinkkiä, jotka ovat:

  1. Leiki kielellä
  2. Luota puheeseesi
  3. Arvosta kirjakieltä
  4. Tunnusta väriä
  5. Käytä suomea
  6. Älä pelkää muita kieliä
  7. Pidä meteliä
Tämä kirja ei ole pikkutarkka pilkunviilausopas, vaan se nostaa arvoonsa myös puhekielen ja kielellä leikittelyn. Kieli on käyttäjiensä omaisuutta, ja käyttäjien vastuulla on pitää kielestään huolta. Kotilainen arvostaa puhekieltä, mutta myös sitä pilkunpaikkaa. Hän kehottaa kuitenkin toisten kirjoitusvirheistä nillittämisen sijasta kannustamaan. 

Suosittelen kaikille kielestä vähäänkään kiinnostuneille. 


Osallistun kirjalla Kansankynttiläin kokoontumisajot -haasteeseen.


keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

'
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja. Teos, 2012.
"Kuolema on veden liittolainen. Niitä ei voi rottaa toisistaan, eikä niistä kumpaakaan voi erottaa meistä, sillä niistä meidät on lopulta tehty: veden muuttuvaisuudesta ja kuoleman läheisyydestä."

Emmi Itärannan esikoinen Teemestarin kirja on houkutellut minua siitä asti, kun siitä ensimmäisiä kaikuja kuulin. Tulevaisuuteen sijoittuva tarina kuulosti kiehtovalta, ja arviot ylistivät Itärannan kieltä.

Joskus ennakko-odotukset aiheuttavat pettymyksen, mutta tällä kertaa eivät. Ihastuin. Teemestarin kirja on hallittu, harmoninen, tunnelmaltaan melankolinen mutta silti pienen toivon kipinän sisältävä kuvaus tulevaisuudesta, jossa nouseva merenpinta on hukuttanut alleen suuria osia mantereista, napajäät ovat sulaneet ja juomakelpoinen vesi on hyödykkeistä arvokkain.

Teemestarin kirja sijoittuu paikkaan, joka on joskus ollut Suomen Lappi. Läheisenä suurkaupunkina mainitaan Kuusamo, Rovaniemestä länteen ovat "menetetyt maat", jotka ovat kiellettyä aluetta. Maailmanhistorian jakaa entismaailmaan ja nykyismaailmaan suuri katastrofi, ehkä ilmastonmuutos. Entismaailmasta ja sen teknologiasta paljon on jäänyt unohduksiin, mutta jäljellä ovat "muovihaudat", kaatopaikat, joilta ihmiset kaivavat esiin käyttökelpoista tavaraa. Eletään sotilasdiktatuurissa. Vesilähteet ovat armeijan hallussa ja rikoksista vakavin on vesirikos, vesilähteen salaaminen tai luvattoman vesiputken rakentaminen.

Noria Kaitio on teemestarin tytär ja valmistumassa itsekin perinteen mukaisesti teemestariksi. Teemestarit järjestävät vierailleen teeseremonioita ja perinteisesti heillä on ollut myös salaisempi tehtävä, veden vartiointi.

Kirjan kieli on toisteista, runollista, harmonista. Vesi elementtinä on keskeinen, se on elämän ja kuoleman elementti. Teeseremonian lisäksi Itärannan Suomen maaperälle luomassa tulevaisuudessa on paljon muitakin itäisiä elementtejä, esimerkiksi lohikäärmeet. Ajatus on minusta kiehtova: kulttuurit kietoutuvat toisiinsa, ottavat vaikutteita toisistaan.

Kirjan tunnelma on kauttaaltaan surumielinen ja haikea eikä onnellista loppuakaan ole luvassa. Täysin vailla toivoa ei siitä huolimatta olla: "Ei ole sellaista valtaa joka kestää, Noria. Vuoretkin kuluvat lopulta pois tuulen ja sateen armoilla."



Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa

Erlend Loe on yksi suosikkikirjailijoistani. Supernaiivi valloitti joskus aikoinaan minut täysin, ja siitä alkaen olen yleensä lukenut kaikki Loen kirjat, joihin olen törmännyt. Supernaiivin lisäksi suosikkejani on Volvon kuorma-autot.

Tulin hyvälle tuulelle, kun huomasin tämän Loen, jota en ollut vielä lukenut. Nimikin kuulosti hauskalta: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa. Nigella on tietysti tv-kokki Nigella Lawson.

Kirja kertoo Telemannin perheestä, joka lomailee Garmisch-Partenkirchenissä. Lomalla selvitellään tietysti perheen sisäisiä välejä. Vaimo Nina on sitä mieltä, että hänen miehensä vain unelmoi Nigellasta, eikä kauhean väärässä olekaan. Mies Bror Telemann on dramaturgi, ja kaikkein mieluiten hän ajattelee vain teatteria (ja Nigellaa). Ihmissuhteita selvitellään kärjistymiseen asti Loen naiivilla tyylillä. Perheen lapset eivät nouse kovin merkittävään rooliin, mutta heitä on kolme.

Loen naiivi tyyli ei petä vaan jaksaa naurattaa ainakin minua, vaikka Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa ei ihan suosikkeihini nousekaan Loen tuotannossa. Kerronta etenee pitkälti Ninan ja Telemannin vuoropuheluna, jota ei ole merkitty muuten kuin kirjoittamalla uusi repliikki alkamaan uudelta riviltä. Välillä oli hankala erottaa, kuka nyt sanoi mitäkin. Nopealukuisen se silti teki kirjasta, sillä yhdellä sivulla ei välttämättä ollut kovin paljon tekstiä.

Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa. Johnny Kniga, 2011. 
Alkuteos: Stille dager i Mixing Part, 2009. 
Suomentanut Outi Menna. 

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Henrik Andersen: Turvavyöhyke

Tanskalaisen Henrik Andersenin romaani Turvavyöhyke on kirja jalkapallosta, DDR:stä, kylmästä sodasta, perhesuhteista, syyllisyydestä ja salaisuuksista.

Poul on kotoisin Tanskasta, Ingrid DDR:stä. Kun he rakastuvat, tarvitaan sopimus STASI:n kanssa, jotta Ingrid voi muuttaa länteen Poulin luo. He saavat kaksi poikaa, Martinin ja Kristianin. Martinista tulee ammattilaisjalkapalloilija, Kristian kuolee lapsena onnettomuudessa.

Kirja kertoo perheen tarinan, nostaen keskeisiksi henkilöiksi varsinkin Ingridin ja Martinin. Tarinan kertojana on Martinin paras ystävä Stefan. Perheen ulkopuolisen kertojan valinta on mielenkiintoinen ratkaisu, Stefan katselee perhesuhteita kuitenkin ulkopuolisena, vaikkakin läheltä.

Kirja käsittelee mielenkiintoisesti sekä perheen sisäisiä suhteita että sitä, miten maailmanpolitiikka vaikuttaa yksittäisten ihmisten elämänkohtaloihin. Turvavyöhyke on hyvin kirjoitettu ja kiinnostava kokonaisuus. Ihan kelpo kirja, varsinkin jos pitää perhetarinoista ja lähihistoriaa käsittelevistä kirjoista.

Henrik Andersen: Turvavyöhyke. WSOY, 2012. 
Alkuteos: Beskyttelseszonen, 2011. Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen.

Paul Polansky: Kosovon mustarastaat

"Oliko virhe tulla takaisin 
Kosovoon?" kysyin häneltä.
Hän sanoi, että oli virhe syntyä
mustalaiseksi. 

(Paul Polansky: katkelma runosta Paluumuuttaja)


Paul Polansky: Kosovon mustarastaat. Savukeidas, 2012. 
Esipuhe Ville Hytönen. Suomentaneet Vesa Etelämäki & Ville Hytönen. 
Graafinen suunnittelu Ville Hytönen. 

Paul Polansky onSerbiassa asuva yhdysvaltalainen ihmisoikeustaistelija, josta on tullut Kosovon mustalaisten äänitorvi. Runokokoelma Kosovon mustarastaat (samoin kuin aiemmin ilmestynyt Mustalaistaksi) on omaelämäkerrallista runoutta Kosovon mustalaiskylistä ja pakolaisleireistä. Se on terävää ja satuttavaakin, runot nostavat esille räikeitä ihmisoikeusloukkauksia. Polansky on suorastaan katkera sivaltaessaan YK:ta, NATO:a ja kansainvälisiä avustusjärjestöjä. Punainen Ristikin saa osansa:

Näyttää siltä, 
että jos tekee tarpeeksi töitä
varainkeruussa, 
kuten Punainen Risti, 
voi saada
näteimmät, 
puhtaimmat, 
uusimmat
ja kaikkein kalleimmat
maasturit
Pristinassa,

kunhan niitä ei kukaan käytä.

(Paul Polansky: katkelma runosta Pristinan näteimmät autot)

Runot ovat selkeitä, suomentaja nimittää niitä lukemisen arvoisessa esipuheessaan "journalistiseksi runoudeksi". Näissä runoissa ei tarvitse arvailla, mitä milläkin kielikuvalla tarkoitetaan, näitä ymmärtää runoja vähän vähemmänkin lukeva.

Runoissa vaihtelee karmea sodan ja sodanjälkeisen ajan todellisuus ja toisaalta synkeänsävyinen ironia. Lintujen nokista tippuu verivaahto niiden  ruokailtua ruumiskasoissa, mutta Naton pommituksissakin voi olla jotain hyvää, jos käykin niin, että takapihallesi pudonnut miljoonien dollarien ohjus ei räjähdäkään, vaan tappaa ainoastaan vanhan kukon, joka ei lopettanut kiekumista aamuyöstä.

Suorastaan silmiäavaava runoteos. Suosittelen kaikille. Heillekin, jotka eivät yleensä välitä runoista. Tämä teos sopii myös hyvin esiteltäväksi juuri nyt, sillä tällä viikolla vietetään Rasisminvastaista viikkoa. YK:n rasisminvastainen päivä on torstaina. Tänään on hyvä päivä luopua ennakkoluuloistaan - tai vähintäänkin kohdata ne rehellisesti.

Luulin pitkään että tsekit
tappoivat mustalaiset Letyssä.
Eivät he sitä tehneet.

Vaan kaikki me, jotka pidimme yllä
mielikuvia lapsenryöstäjistä 
ja kanavarkaista.

(Paul Polansky: katkelma runosta Kuka tappoi mustalaiset?)

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Afrikan tähti: kirjavinkkilista


Hei kaikki Afrikan tähti -haasteeseen osallistuvat. Olen koonnut itselleni tällaista kirjalistaa haasteeseen sopivista kirjoista. Tässä teillekin vinkiksi. Ja lisää vinkkejä saa antaa, lisään ne tuohon listaan mielelläni.


Ei tiettyyn maahan sijoitettavia / useampaan maahan liittyviä:

Tietokirjallisuutta, asiaproosaa, matkakirjoja: 

  • Alex de Waal: Unohdettujen sotien Afrikka
  • Juha Vakkuri: Afrikan ympäri
  • Juha Vakkuri: Afrikan poikki
  • Lilly Korpiola & Hanna Nikkanen: Arabikevät
  • Afrikan aika. Näkökulmia Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Toim. Annika Teppo
  • Ryszard Kapuscinski: Eebenpuu
  • Elina Hirvonen: Afrikasta. Muistiinpanoja vuosilta 2007 - 2009
Kaunokirjallisuutta:
  • Afrikka kertoo. Valikoima nykyafrikkalaista proosaa. Toim. Per Wästberg. Tammi, 1962.
  • Ilon ja kivun kääntöpiiri. Afrikkalaisia novelleja Saharasta etelään. Toim. Lauri Otonkoski
  • Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta (tapahtumapaikkana nimeltämainitsematon eteläisen Afrikan maa)
  • Juha Vakkuri: Neljän polven puu
  • Uzodinma Iweala: Ei kenenkään lapset (Nigeria?)
  • Wilbur Smith: useita teoksia, mm. historiallisia romaaneita Afrikasta, sukukronikkaa...
Tieto- ja kaunokirjallisuutta maittain: 

Itä-Afrikka
Burundi
Komorit
Djibouti
Eritrea
Etelä-Sudan
  • Ros Wynne-Jones: Sade lankeaa
Etiopia
Kenia
  • Ngugi wa Thiong'o: Variksen velho
  • Ngugi wa Thiong'o: Paholainen ristillä
  • Nais Mason: Toivo
  • Daphne Sheldrick: Rakkauteni Afrikka (omaelämäkerta, eläintensuojelu, norsut)
Madagaskar
Malawi
Mauritius
Mayotte (Ranska)
Mosambik
  • Mia Couto: Flamingon viimeinen lento
  • Mia Couto: Plumeriaveranta
  • Ritva Parviainen: Hanki oma elämä. Neljännesvuosisata Mosambikissa
Réunion (Ranksa)
Ruanda
  • Leah Chishugi: Pitkä matka paratiisiin
  • Gil Courtemanche: Kigalin sunnuntait
  • Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa
Seychellit
Somalia
  • Nuruddin Farah: Perhesalaisuuksia
  • Ayaan Hirsi Ali: Pakomatkalla (sijoittuu Somaliaan, Etiopiaan ja Keniaan)
Tansania
Uganda
  • Moses Isegawa: Abessiinialaiset kronikat
Sambia
  • Miika Neulaniemi: Sähköpostia Sambiasta
Keski-Afrikka
Angola
  • Pepetela: Koiran tarina
  • Manuel Rui: Olisinpa aalto
Kamerun

  • Calixthe Beyala: Asséze afrikkalainen
Keski-Afrikan tasavalta
Tsad
Kongon tasavalta
Kongon demokraattinen tasavalta
  • Joseph Conrad: Pimeyden sydän
  • Hergé: Tintti Afrikassa
  • Juha Vakkuri: Leokongo
  • David Van Reybrouck: Kongo
Päiväntasaajan Guinea
Gabon
São Tomé ja Príncipe

Pohjois-Afrikka
Algeria
  • Anouar Benmalek: Rakkaus vailla toivoa
  • Mohammed Dib: Vuoret odottavat
  • Boalem Sansal: Hyvitys
  • Yasmina Khadra: Kabulin pääskyset; Attentaatti; Bagdadin kutsu; Osattomien olympos
Egypti
  • Alaa al-Aswani: Yacoubian-talon tarinat
  • Naguib Mahfouz: Kairo-trilogia (Palatsikatu, Intohimon palatsi, Sokerikuja)
  • Alifa Rifaat: Kaukana siintää minareetti ja muita novelleja
  • Nawal el Saadawi: Herra ex-ministerin kuolema ja muita novelleja
  • Nawal el Saadawi: Nainen nollapisteessä
  • Nawal el Saadawi: Eevan kätketyt kasvot
  • Ahmad Khalid Tawfiq: Utopia (scifiä)
  • Hisham Matar: Erään katoamisen anatomia
Libya
Marokko
  • Tahar ben Jelloun: Tyyntä Tangerissa
  • Tahar ben Jelloun: Tuhat ja yksi taikaa
  • Tahar ben Jelloun: Sokaiseva pimeys
  • Mohammed Choukri: Paljas leipä
  • Ahmed Yacoubi: Viisi silmää
Sudan
  • Julie Flint: Darfur. Pitkän sodan lyhyt historia
  • Mende Nazer: Orja
Tunisia
  • Lina Ben Mhenni: Tunisialainen tyttö
Länsi-Sahara
  • Claes Olsson: Länsi-Sahara - viimeinen siirtomaa

Etelä-Afrikka
Botswana
  • Alexander McCall Smith: Mma Ramotswe -kirjat
  • Bessie Head: Maru
Lesotho
Zimbabwe
  • Maraire Nozipo: Tyttäreni Zenzele
  • Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta
  • Tsitsi Dangarembga: Tambu
  • Yvonne Vera: Palava perhonen
  • NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet
Namibia

  • André Brink: Hiljaisuuden tuolla puolen
Etelä-Afrikka
  • Peter Abrahams: Ennen kuin aamu koittaa
  • Peter Abrahams: Musta kuriiri
  • Peter Abrahams: Voittajan seppele
  • André Brink: Valkoinen kuiva kausi
  • André Brink: Tuokio tuulessa
  • André Brink: Pirunlaakso
  • André Brink: Hiekkalinna 
  • Nadine Gordimer: Ei seuraa matkalleni
  • Nadine Gordimer: Hyppy ja muita kertomuksia
  • Nadine Gordimer: Rakkaus kielletty
  • Nadine Gordimer: Vieraat toisilleen
  • J. M. Coetzee: Häpeäpaalu
  • J. M. Coetzee: Michael K:n elämä
  • J. M. Coetzee: Kesä
  • J. M. Coetzee: Huonon vuoden päiväkirja
  • Niki Daly: Jamelan leninki
  • Niki Daly: Jamelan ystävä
  • Wessel Ebersohn: Yksinäinen paikka kuolla
  • Lewis Nkosi: Linnun kiima
  • Alan Paton: Itke, rakastettu maa
  • Alan Paton: Liian myöhään vesipääsky
  • Alan Paton: Oi, miten kaunis maa
  • Alan Paton: Painu kotiin Debbie ja muita kertomuksia
  • Etienne van Heerden: Lähteensilmä
  • Annu Kekäläinen: Valkoista mustalla. Kertomuksia väristä, väkivallasta ja vaeltamisesta
Swazimaa

  • Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa muuttaa

Länsi-Afrikka
Benin
  • Matti-Juhani Karila (toim.): Huomenta Afrikka! Villa Karo 10 vuotta
Burkina Faso
Kap Verde
Norsunluurannikko
  • Ahmadou Kouroma: Ei Allahin tartte
Gambia
Ghana
  • Ayi Kwei Armah: Mistä meille tämä armo?
  • Ama Ata Aidoo: Muutoksia
  • Frank Odoi: Golgiti
  • Taiye Selasi: Ghana ikuisesti
Guinea
Guinea-Bissau
Liberia
  • Leymah Gbowee: Meissä on voimaa. Liberialaisesta kansalaisaktivistista Nobel-voittajaksi
Mali
Mauritania
Niger
Nigeria
  • Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus
  • Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
  • Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana
  • Chinua Achebe: Kansan mies
  • Chinua Achebe: Things Fall Apart
  • Buchi Emecheta: Nnu Egon tarina
  • Amos Tutuola: Palmuviinijuoppo ja hänen kuollut palmuviininlaskijansa
  • Ken Saro-Wiwa: Vankilapäiväkirja
  • Wole Soyinka: Aké, lapsuusvuodet
  • Wole Soyinka: Tulkit
  • Wole Soyinka: Laittomuuden kausi
  • Flora Nwapa: Efuru
  • Ben Okri: Vaarallista rakkautta
  • Ide Oumarou: Lähikuvia
  • Mohammed Umar: Amina
  • J. M. G. Le Clézio: Kaupunki nimeltä Onitsha
Saint Helena (Britannia)
  • Kyllikki Villa: Pakomatkalla. Toinen lokikirja
Senegal
  • Aminata Sow Fall: Kerjäläisten lakko
  • Mariama Bâ: Pitkä kirje
  • Sembene Ousmane: Jumalan puupalikat
Sierra Leone
  • Ishmael Beah: Leikin loppu. Lapsisotilaan muistelmat
Togo


Paljon tietoa afrikkalaisista kirjailijoista löytyy tämä linkin takaa: Literary Map of Africa


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Sarjakuvien parissa

Muutaman viikon ajan lukeminen on jäänyt vähemmälle. Kesken on parikin ihan hyvää kirjaa, mutta ne etenevät hitaanlaisesti. Muutama sarjakuva-albumi on sentään tullut lueskeltua.

Leen Van Hulst: Maitoa ja lunta. Milk and Snow. Turun Sarjakuvakerho, 2012. 
Alkuteos Melk & sneeuw, 2011.
Kääntäjä Elina Ahola. 

Maitoa ja lunta on viehättävä pieni kertomus belgialaisen Leenin vaihto-oppilasvuodesta Suomessa. Tekstit on tähän laitokseen käännetty suomen lisäksi myös englanniksi. Kuvat ovat kauniisti piirrettyjä ja niistä välittyy talvisen Suomen hiljaisuus ja harmaus. Leenin vaihto-oppilasvuoteen kuuluu myös ihastuminen irlantilaiseen Gilliin, vaikka vaikka varsinaista rakkaustarinaa siitä ei synnykään. 
Pidin: rauhallisesta ja kauniista tunnelmasta.

* * *
Jarkko Vehniäinen: Kamala luonto. Zum Teufel, 2010.

Ihan erilaisissa tunnelmissa ollaan Jarkko Vehniäisen Kamala luonto -stripeissä. Monissa lehdissäkin julkaistavassa sarjakuvassa seikkailevat Kärppä ja Ilves, jotka eivät ole aina kilttejä tai korrektejä, mutta silti sympaattisia. Minkäs Ilves tai Kärppä luonnolleen voi. Nämä kaverukset nauttivat pieruhuumorista, kivellä lekottelusta, saalistamisesta ja raatelusta ja tyhmempien eläinten kuten possun ja lampaan kustannuksella vitsailusta. Strippeihin voi tutustua myös Kamalan luonnon omilla nettisivuilla.

* * *



Teksti Mike Carey, kuvitus Glenn Fabry: Neil Gaimanin Neverwhere. Egmont Kustannus , 2007. 
Alun perin julkaissut Amerkissa DC Comics lehtinä Neil Gaiman's Neverwhere 1-9, 2005-2006.
Suomennos Petri Silas.

Kolmas sarjakuva edustaa taas eri sarjakuvatyyliä. Tämä on tällainen pitkä tarina ja synkempi maailma. Mike Carey ja Glenn Fabry ovat sovittaneet Neil Gaimanin romaanin Neverwhere - maanalainen Lontoo sarjakuvaksi. Romaani on alun perin sovitus Gaimanin omasta tv-käsikirjoituksesta - tämä tarina taipuu moneen. Tv-sarjaa en ole koskaan nähnyt, mutta romaanin olen lukenut useampaankin kertaan. Maanalaisen Lontoon synkästi vinksahtanut maailma on kiehtova. 

Sarjakuvasovitus on mielestäni ihan onnistunut. Aluksi piirrosjälki tuntui jotenkin jäykältä, mutta kun siihen tottui, tarina kulki hyvin eteenpäin. Pidin piirtäjän tulkinnasta hahmojen ulkonäöstä. Tiivistykset romaaniin verrattuna olivat hyvin perusteltuja. Sarjakuva toimii myös itsenäisenä tarinana, vaikkei olisi lukenut romaania aiemmin. 


maanantai 4. maaliskuuta 2013

Emma Donoghue: Huone

Lukupiirissämme ehdotettiin luettavaksi Emma Donoghuen kirjaa Huone. Etukäteen en tiennyt kirjasta juuri mitään, edes aihetta, vaikka muistelin, että joku lapsi siinä taisi olla suljettuna johonkin huoneeseen. Aihe ei tuntunut kovin houkuttelevalta, pelkäsin, että kirja on joko turhan ahdistava tai sitten jotenkin sensaationhakuinen.


Pelko osoittautui vääräksi. Kun hain kirjan kirjastosta, istahdin kotiin päästyäni lueskelemaan ensimmäisiä sivuja, tarkoituksena vain vähän vilkaista, miten kirja alkaa. Sitten en tehnytkään sinä iltana muuta kuin luin kirjaa, välillä rystyset valkoisina kansia rutistaen, välillä vähän nyyhkien ja välillä (yllättävää) nauraen ääneen. Oli pakko lukea kerralla kirja loppuun. Vaikka en yleensä täällä blogissani kirjoille tähtiä anna, niin tämä kirja olisi kyllä saanut täydet viisi tähteä minulta.

Kirja kertoo viisivuotiaasta Jackista, joka on elänyt koko elämänsä suljettuna pieneen huoneeseen äitinsä kanssa. He ovat vankeja, mutta Jackille huoneen ulkopuolista maailmaa ei ole olemassa, Huone on maailma ja maailman asukkaat ovat hän ja Äiti. Lapsikertojan näkökulma on mielestäni kirjassa onnistunut ja kiinnostava. Jack rakentaa maailmankuvaansa niillä palikoilla, joita hänellä on, ja kirjan aikana maailmankuva joutuu suureen murrokseen. Vaikka kirjassa päähenkilö onkin hyvin erityisissä olosuhteissa kasvanut lapsi, ainakin minun tuli pohdittua lukiessa myös lapsen kehityksen piirteitä myös yleisemmin.

Emma Donoghue: Huone. Tammi, 2012.
Englanninkielinen alkuteos: Room, 2010.
Suomentanut Sari Karhulahti. 

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta

Afrikan tähti -haaste on jo tähän mennessä osoittautunut erittäin mielenkiintoiseksi. Sen vuoksi olen päätynyt etsimään ja löytämään kirjallisuutta, johon en välttämättä muuten olisi törmännyt. Yksi löytö on zimbabwelaisen Petina Gappahin novellikokoelma Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta.



Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta. Tammi, 2009. 
Englanninkielinen alkuteos: An Elegy for Easterly, 2009. 
Suomentanut Seppo Loponen. 
Kansi ja kannen kuva: Tuija Kuusela.

Kirjan kansi on mielenkiintoinen: pirteät värit, kannessa poseeraava nainen ja kanteen poimitut novellien nimet tuovat mieleen naistenlehden. Kansi saa odottamaan jotain kevyttä ja hilpeää. Eikä se täysin väärää kuvaa annakaan, vaikka vähän ehkä ohjaa harhaan. Novellien kerronnassa on tietty kepeä, humoristinen sävy, tai satiirinen on ehkä kuvaavampi sana, sillä sisältö on rankempaa tavaraa. 

Zimbabwe on maa, jolla ei mene kovin hyvin. 1980-luvulta asti vallassa on ollut Robert Mugabe. Maan talous romahti 2000-luvulla, valuutta ajautui järkyttävän suureen inflaatioon, miljoonista ja miljardeista tuli pikkurahoja ja omasta valuutasta lopulta luovuttiin. Myös elinajanodote on lyhentynyt roimasti, ilmeisesti aids on tähän merkittävä syyllinen. Nämä kaksi asiaa, inflaatio ja aids tulevat melkein jokaisessa tarinassa esille vähintäänkin sivulauseessa. 

Novellikokoelman henkilöt ovat erilaisissa elämäntilanteissa, eri yhteiskuntaluokkien jäseniä, mutta jokaisella on omat murheensa ja omat toiveensa. Rikas vaimo asuu ylellisyyden keskellä, mutta pelkää sitä hetkeä, kun mies vaihtaa vaimonsa nuorempaan, niin kuin aikoinaan vaihtoi ensimmäisen vaimonsa häneen. Toinen pakenee hökkelikylästä vähän ennen kuin se ajetaan puskutraktoreilla sileäksi. Muita aiheita ovat esimerkiksi mielisairaus ja sen aiheuttama leima, perhettään rahallisesti hyväksikäyttävät sukulaiset, luokkaerot, aids, ulkomaille muuttaminen. Vaikka tarinoiden sisältö on vaikeuksia ja epätoivoa täynnä, Gappahin näkee myös tilanteiden absurdiuden ja huvittavuuden.

Suosittelen tutustumaan tähän, jos haluaa laajentaa vähän maailmankuvaansa, mutta ei silti synkistellä liikaa.