tiistai 1. tammikuuta 2013

Yksityiskohtia ja yleistyksiä lukuvuodesta 2012

Blogini on ollut olemassa jo vuodesta 2010 asti, mutta oikeasti olen päässyt bloggaamisen makuun tämän vuoden aikana. Bloggaaminen on innostanut myös lukemaan, ja olenkin tänä vuonna lukenut huomattavasti enemmän kirjoja kuin muutamina viime vuosina.

Luin vuonna 2012 yhteensä 120 kirjaa. Tarkamman listan kirjoista löydät yläpalkista omalta sivultaan. Mukaan mahtui sarjakuvaa, tietokirjoja, kirjekokoelma, novelleja, kotimaista ja ulkomaista kirjallisuutta. Varsinkin keväällä ja kesällä tuli luettua paljon, syksyllä tahti muiden kiireiden vuoksi hieman hiljeni.

Tässä muutamia poimintoja kirjavuoden helmistä:

Andy Mulligan: Roskaa
Mukaansaimaiseva ja jännittävä nuortenkirja, jossa myös yhteiskunnallista sanomaa ja mielenkiintoinen kertojaratkaisu. 

J. R. R. Tolkien: Kirjeet
Mestarillisen kirjeenkirjoittajan (ja henkilökohtaisen idolini) Tolkienin kirjeet saavat kaipaamaan aikaa, jolloin kirjoitettiin vielä kirjeitä ja avaavat sekä Tolkienia henkilönä että hänen kirjojensa taustoja.

Brian Selznick: Hugo Cabret
Erilainen romaani, jossa kuva kuljettaa tarinaa tasavertaisena tekstin kanssa. 

Nevil Shute: Viisi mustaa kanaa
Kirja, jolta en etukäteen odottanut kovin paljon, mutta nuoren neuvokkaan naisen tarina sotavankina ja elämän rakentaminen sodan jälkeen Australiassa veivät mennessään.

A. S. Byatt: Lasten kirja
Tiiliskivimäinen runsaudensarvi vie mukanaan 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkuun Englantiin, ensimmäistä maailmansotaa edeltävään aikaan. Monipolvisen tarinan ohella pääsee tutustumaan ajan kulttuurihistoriaan.

Fables-sarjakuvat
Satuhahmot sarjakuvasankareina - koukutuin. 

Rosa Liksom: Hytti nro 6 
Hienosti käytetty kieli sai tuntemaan, haistamaan ja maistamaan junamatkan halki Siperian.

Peter Franzén: Tumman veden päällä
Koskettava kasvukertomus, jossa onnistunut lapsen näkökulma. 

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras
Mestarivaras Marsissa, älykäs ja haastava scifiteos.

Katja Kettu: Kätilö
Voimakas ja intensiivinen kirja, vahva tarina ja hienoa kieltä.

Miika Nousiainen: Metsäjätti
Osuvaa kuvausta sekä nykypäivän talouselämästä että lapsuudesta 80-luvulla.

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa
Tämä kummittelee edelleen mielessä.

Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia
Minä koukutuin siinä missä nuoremmatkin, ja löysin paljon pohdiskeltavaa tästä hitiksi nousseesta dystopiasta.

Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Vaikuttava esikoinen kuvaa turhia rönsyilemättä mutta silti karun runollisesti nälkävuosien tylyä todellisuutta.

Markus Nummi: Karkkipäivä
Koskettava ja jännittäväkin romaani lastensuojelusta.

Ruta Sepetys: Harmaata valoa
Liettualaisten karkoituksia Siperiaan käsitellään 15-vuotiaan Lina tytön näkökulmasta tässä kirjassa, joka aiheestaan huolimatta onnistuu olemaan kaunis ja toiveikas. 

Khaled Hosseini: Leijapoika
Ystävyyttä, syyllisyyttä ja Afganistania melkein kuristavan vaikuttavassa tarinassa. 

Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet
Mistä tomaattisi tulevat? Laittomien siirtotyöläisten kohtalo ei ole kevyt, kuten käy ilmi tästä hienosti piirretystä sarjakuvaromaanista.

Anne B. Ragde: Berliininpoppelit-trilogia
Sympaattisen surullinen tarina sikatilasta ja Neshovin suvusta. 

Hal Sirowitz: Äiti sanoi
Hauskoja, oivaltavia ja helposti ymmärrettäviä runoja. 

Ja lopuksi julistan koko kirjavuoden suurimman suosikkini, joka oli... *rumpujen pärinää*: 
Peter Hoeg: Norsunhoitajien lapset


* * * * * *

Osallistuin vuoden aikana myös erilaisiin haasteisiin. Maalis-huhtikuussa tein kaksi 100 kirjan TBR-listaa eli listasin kirjoja, jotka aion lukea lähivuosina. Tämän vuoden aikana sain listoilta luettua yhteensä 36 kirjaa, mitä pidän ihan kelpo saavutuksena. Tosin nyt listoja selatessani mietin, että aionkohan oikeasti lukea kaikkia näitä kirjoja. Joittenkin kohdalla en nimittäin ihan keksinyt, miksi olin ne listalle laittanut... Näiden listojen parissa jatkan kuitenkin tulevanakin vuonna.

Lisäksi aloitin kirjallisen maailmanvalloituksen, jossa tarkoituksena on lukea yksi kirja jokaisesta maailman maasta. Ehdin vuoden aikana käydä 23 maassa, eläköön nojatuolimatkailu! 

Kotimaisen kirjallisuuden osalta osallistuin haasteisiin Kuusi kovaa kotimaista, Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti ja Underbara finlandssvenskar vid papper, joista kaikista olen kirjoittanut jo yhteenvedon. Koska Kuusi kovaa kotimaista tuli suoritettua vain puoliksi, yritän lukea kolme rästiinjäänyttä kirjaa tämän vuoden aikana "laiskanläksynä". 

Vuoden suurhaasteita oli kaksi: Ikkunat auki Eurooppaan ja So American. 

Ikkunat auki Eurooppaan

Tämä Kirjavan kammarin haaste oli suosikkihaasteeni. Haasteen suurin anti oli se, että se vei etsimään vähemmän esillä olevaa kirjallisuutta, johon muuten ei välttämättä tulisi tarttuneeksi. Oli hauska etsiä suomennettua kirjallisuutta eri maista, ja jäi harmittamaan, että moni jo luettavaksi valitsemani kirja jäi kuitenkin lukematta. Mutta eihän lukeminen lopu, vaikka haasteaika päättyikin. Kirjat odottavat lukemistaan jossain tulevaisuudessa, ja taidankin jättää tämän haasteen vielä itselleni näkyviin omaksi välilehdekseen ja yrittää täydentää puuttuvia maita tämän vuoden aikana. (Tosin joidenkin maiden kohdalla on ehkä pakko luovuttaa - Luxemburg, Vatikaani, Monaco yms. - onnistuiko kukaan löytämään näihin mitään?)

Painotin kirjailijan synnyin- tai kotimaata, en kirjan tapahtumamaata. Halusin lukea tietyn maan kirjallisuutta, en tiettyyn maahan sijoittuvaa kirjallisuutta. Poikkeuksen tein yhden kirjan kohdalla: Ruta Sepetyksen Harmaata valoa. Sepetys on yhdysvaltalainen, vaikka hänen sukunsa juuret ovatkin Liettuassa. Kirja kuitenkin liittyy Liettuan lähihistoriaan, ja Sepetyksellä on niitä liettualaisia sukujuuria. Donna Leonin dekkari on myös yhdysvaltalaista kirjallisuutta eikä italialaista, mutta Leon kuitenkin asuu Venetsiassa ja sijoittaa kirjansa sinne, vaikka kirjoittaakin englanniksi. 

Sain kartastani kuitattua yhteensä 16 maata. Kuten näkyy, Keskinen Eurooppa jäi yllättävän vähälle. Etelä- ja Itä-Euroopan epäilin jo etukäteen olevan hankalia, mutta Saksan,  Alankomaitten, Belgian ja Puolan piti olla helppoja rasteja, samoin hieman ihmetyttää, etten tosiaankaan lukenut yhtään irlantilaista kirjaa. Täytyy korjata asia tänä vuonna. 


Pohjois-Euroopan valloittaminen onnistui parhaiten. Sain luettua kirjoja kaikista seitsemästä maasta. Ruotsista ja Norjasta tuli luettua montakin kirjaa, vaikkakin kirjailijaluettelo on aika yksipuoleinen. 
  • Islanti - Einar Kárason: Miekkakäräjät (Óvinafagnadhur)
  • Latvia - Pauls Bankovskis: Kyttiä, paukkuja ja rokkenrollia (Ceka, bumba & rokenrols)
  • Liettua - Ruta Sepetys: Harmaata valoa (Between Shades of Gray)
  • Norja - 
    • Anne B. Ragde: Berliininpoppelit (Berlinerpoplene) 
    • Anne B. Ragde: Erakkoravut (Eremittkrepsene)
    • Anne B. Ragde: Vihreät niityt (Ligge i grønne enger)
    • Anne B. Ragde: Satunnaista seuraa ( Nattønsket)
  • Ruotsi - 
    • Camilla Läckberg: Saarnaaja (Predikanten)
    • Camilla Läckberg: Kivenhakkaaja (Stenhuggaren)
    • Camilla Läckberg: Pahanilmanlintu (Olycksfågeln)
    • Camilla Läckberg: Perillinen (Tyskungen)
    • Kajsa Ingemarsson: Keltaisten sitruunoiden ravintola (Små citroner gula)
  • Tanska - Peter Høeg: Norsunhoitajien lapset (Elefantpassernes børn)
  • Viro - Mehis Heinsaar: Herra Paulin aikakirjat (Härra Pauli kroonikad)

Itä-Euroopan osalta suoritetuksi tuli vain kaksi maata: Ukraina ja Venäjä. Tämä olikin jo etukäteen ajatellen haastavin osa. 

Etelä-Euroopassa kävin Espanjassa, Italiassa ja Turkissa. Olisin halunnut tutustua erityisesti Balkanin alueen kirjallisuuteen, ja sitä löytyikin yllättävän hyvin suomennettuna, mutta silti se jäi tältä vuodelta. 
  • Espanja - Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli (El juego del ángel)
  • Italia - Donna Leon: Kuolema väärissä vaatteissa (Dressed for Death)
  • Turkki - Orhan Pamuk: Hiljainen talo (Sessiv Ev)

Länsi-Euroopan piti olla helppo Luxemburgia lukuunottamatta, mutta niin vain jäi lukematta Alankomaat, Belgia ja Irlanti. Iso-Britannia sen sijaan keräsi huikeat 7 kirjaa, ja ranskalaisia kirjojakin tuli luettua 3. 
  • Iso-Britannia -
    • W. Somerset Maugham: Näyttelijätär (Theatre)
    • A. S. Byatt: Lasten kirja (The Children's Book)
    • J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi (Harry Potter and the Philosopher's Stone)
    • Susan Cooper: Yllä meren, alla kiven (Over Sea, Under Stone)
    • P. G. Wodehouse: Prinssi ja Betty (The Prince and Betty)
    • Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society)
    • Marie Phillips: Huonosti käyttäytyvät jumalat
  • Ranska - 
    • Anna Gavalda: Karkumatka (L'Échappée belle)
    • Lucie Durbiano: Punainen pukee teitä (Le Rouge vous va si bien)
    • Lucie Durbiano: Aarre (Trésor)

Keski-Eurooppa: vain kaksi maata täältäkin, ja Unkaristakin tuli luettua vain yksi entuudestaan tuttu kirja, vaikka kirjahyllyni pullistelee unkarilaista kirjallisuutta. 
  • Tsekki - Karel Čapek: Puutarhurin vuosi (Zahradníkův rok)
  • Unkari - István Örkény: Minuuttinovelleja

* * * * * 

So American

Tämäkin haaste on Kirjavasta kammarista. Jätin osavaltioiden keräilyn suosiolla väliin, mutta innostuin kategorioista, varsinkin kun Karoliina oli kerännyt niihin hyviä vinkkejä kirjoista. Vähän kuin lukisi kirjallisuuden tenttiin, mutta ilman sitä tenttimisen peikkoa! Kivaa!

Vaikka yritin pitää itseni maltillisena, kuvittelin salaa mielessäni suorittavani jopa kaikki kategoriat tai ainakin mahdollisimman monta. Kirjoja sai merkitä useampaan kategoriaan, mikä helpotti urakkaa. Kaikkien kategorioiden suorittaminen olisi ollut hyvinkin mahdollista, jossei samanaikaisesti olisi yrittänyt lukea myös eurooppalaista ja kotimaista kirjallisuutta... Syksypuolella kyllästyin haasteita varten lukemiseen, ja aloin lukea ihan vain mitä tykkäsin, joten osa sellaisistakin kategorioista, jotka kuvittelin saavani helposti täyteen, jäi kesken. Jatkan kategorioiden täyttelyä itsekseni tänä vuonna. 

Sain lopulta suoritettu seuraavat kategoriat: 

2. American Poetry (3/3)
  •  Allen Ginsberg: Luurankohuutoja. Runoja 1984 - 1997
  • Hal Sirowitz: Äiti sanoi  
  • Emily Dickinson: Golgatan kuningatar

7. Post-World War II Classics (3/3)
  • Joseph Heller: Me sotasankarit
  • Richard Yates: Revolutionary Road
  • J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa

11. Immigrant Backgroud (3/3)
  • Patrick deWitt: Sistersin veljekset
  • Ruta Sepetys: Harmaata valoa
  • Khaled Hosseini: Leijapoika

12. Southern Fiction (3/3)
  • Alice Walker: Häivähdys purppuraa
  • Kathryn Stockett: Piiat
  •  Sue Monk Kidd: Mehiläisten salaisuudet

15. Modern Women Writers (9/5)
  • Kat Falls: Veden alla
  • Alice Walker: Häivähdys purppuraa
  • Kathryn Stockett: Piiat
  • Sue Monk Kidd: Mehiläisten salaisuudet
  • Suzanne Collins: Nälkäpeli
  • Suzanne Collins: Vihan liekit
  • Suzanne Collins: Mockingjay
  • Donna Leon: Kuolema väärissä vaatteissa
  • Ruta Sepetys: Harmaata valoa

16. Modern Men Writers (8/5)
  • Brian Selznick: Hugo Cabret
  • J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa
  • Joseph Heller: Me sotasankarit
  • Patrick deWitt: Sistersin veljekset
  • Allen Ginsberg: Luurankohuutoja 
  • Richard Yates: Revolutionary Road
  • Hal Sirowitz: Äiti sanoi
  • Khaled Hosseini: Leijapoika

Yhteensä luin 18 kirjaa: 
Kat Falls: Veden alla
Brian Selznick: Hugo Cabret
Alice Walker: Häivähdys purppuraa
J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa
Joseph Heller: Me sotasankarit
Kathryn Stockett: Piiat
Sue Monk Kidd: Mehiläisten salaisuudet
Patrick deWitt: Sistersin veljekset
Suzanne Collins: Nälkäpeli
Suzanne Collins: Vihan liekit
Allen Ginsberg: Luurankohuutoja
Richard Yates: Revolutionary Road
Suzanne Collins: Mockingjay
Hal Sirowitz: Äiti sanoi
Emily Dickinson: Golgatan kuningatar
Donna Leon: Kuolema väärissä vaatteissa
Ruta Sepetys: Harmaata valoa
Khaled Hosseini: Leijapoika

Kategoriat Modern Women Writers ja Modern Men Writer tulivat täyteen melkein itsestään, sillä suurin osa muihin kategorioihin luetuista kirjoista sopi näihinkin. 

* * * * * 


4 kommenttia:

  1. Kunnioitettava määrä luettuja kirjoja vuodessa, varsinkin jos tahti vielä hidastui syksyllä!:) Top-listaltasi minua kiinnostaa erityisesti Lasten kirja, mutta taidan silti lähteä tutustumaan Byattiin ensin Pieni musta kirja -teoksen avulla. Kvanttivaras puolestaan jäi minulta kesken ihan ensimmäisillä sivuilla - osoittautui sen verran haasteelliseksi, että päätin luovuttaa:D Muuten listallasi onkin paljon uppo-outoja kirjoja, virkistävää!:)

    Minäkin ajattelin jatkaa toisen vuoden So American -haasteen parissa. Aluksi pohdin heittäytyväni kategorioiden kimppuun, mutta taidankin jatkaa osavaltioiden läpikäymistä, vuonna 2012 päädyin vierailemaan 12 eri osavaltiossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla blogin pitäminen on todella piristänyt lukuharrastusta, luin edelliseen vuoteen verrattuna tuplaten kirjoja. Kiva etten ole ainut, joka jatkaa vanhojen haasteiden parissa :)

      Poista
  2. Oih, miten hienoja kirjoja olet lukenut vuoden aikana!

    Ja niin moneen haasteeseen olet ehtinyt myös. Eurooppa-haastetta luin myös, ja kyllä täytyy sanoa, että itäinen Eurooppa oli vaikeaa aluetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta haastetta tuli kyllä rohmuttua, mutta huomasin, että varsinkin monen ison haasteen suorittaminen on hankalaa. Huomasin varsinkin kesällä pyöritteleväni kirjoja käsissäni osaamatta päättää, mitä haastetta edistäisin (Eurooppa/Yhdysvallat/Kotimainen kirjallisuus). Tänä vuonna ajattelin keskittyä maantieteellisesti enemmän yhdelle alueelle (Afrikka). Paitsi että ajattelin täydennellä noita vanhojakin haasteita, joten saatan päätyä ihan saman ongelman eteen :)

      Poista