tiistai 8. tammikuuta 2013

Khaled Hosseini: Leijapoika

Joskus sitä säilyttää kirjahyllyssään herkkuja hyvää hetkeä varten. Leijapoika on yksi sellainen herkkukirja. Tiesin aika varmasti pitäväni tästä, paljonkin, sillä olin lukenut Hosseinin toisen kirjan Tuhat loistavaa aurinkoa ja nähnyt Leijapojan aikonaan elokuvana. Kumpikin vaikuttava elämys. Tällä kirjalla oli hyvä päättää hyvä kirjavuosi, luin tämän uudenvuodenaattona. Tämä on siis viimeinen postaus viime vuoden puolella luetuista kirjoista, seuraavaksi päästään jo tähän vuoteen!

Leijapoika on tarina ystävyydestä, petoksesta, syyllisyydestä. Se on tarina isistä ja pojista. Se on tarina Afganistanista. Se on tarina maahanmuuttajuudesta. Se on tarina pelosta ja rohkeudesta. Se on tarina väärästä ja oikeasta. Se on tarina elämästä.

Amir ja Hassan, kaksi poikaa, jotka kasvavat Kabulissa. Jotka ovat toistensa ensimmäinen muistikuva. Silti ystävyys ei ole tasaveroista, sillä Hassan on hazara, Amir pataani. Hassan on Amirin palvelija. Myös poikien isät ovat kasvaneet yhdessä, samantapaisessa suhteessa. Hassan isä Ali on rampa, Amirin isä, Baba, taas kaikkien ihailema suurmies. Myös Amir ihailee isäänsä yli kaiken ja kaipaa tämän saavuttamattomalta tuntuvaa rakkautta. Amirin ja Hassan ystävyys katkeaa Amirin pelkuruuteen, ja syyllisyys määrittelee Amirin elämää vuosikymmenet eteenpäin, kunnes Yhdysvaltoihin muuttanut Amir saa puhelun, jossa pyydetään häntä palaamaan vanhaan kotimaahansa.

Tämä oli yksi parhaista viime vuonna lukemistani kirjoista. Tarina on koskettava ja tekstin elementit kohdallaan. En oikein tiedä, miten kirjasta voisi paremman tehdä. Leijapojan ovat lukeneet lähiaikoina myös Pihi nainen ja Pii.

Khaled Hosseini: Leijapoika. Otava, 2012 (suomennos ilmestynyt ensimmäisen kerran 2004).
Alkuteos: The Kite Runner, 2003.
Suomentanut: Erkki Jukarainen



5 kommenttia:

  1. Oivoi, pitäisi tarttua tähän, sillä minullakin se vain roikkuu hyllyssä ja odottaa vuoroaan. Kuulostaa nimittäin sen verran hyvältä, että nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä niin hyvä, että kannattaa.

      Poista
  2. Minustakin tämä oli hieno kirja kun sen aikoinaan luin. Mielestäni parempi kuin Tuhat loistavaa aurinkoa. Tuo kansi on jotenkin "halvemman" näköinen kuin muistikuvani aiemmasta versiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän enemmän tästä. Kansi on pokkaripainoksen elokuvakansi, elokuvakannet nyt yleensä ovat vähän tympeitä. Toinen kansi on kyllä hienompi, mutta toisaalta minulle myös elokuva on ollut tärkeä, joten tuo kansi muistuttaa tällä kertaa ihan mukavasti siitä.

      Poista
    2. Mä olen tuttavapiirissäni huomannut, että ihmiset tuntuvat pitävän Hosseinin kirjoista enemmän siitä, jonka jälkimmäisenä lukee. Itse lukeudun siihen porukkaan, joka aloitti loistavilla auringoilla ja päätyi ylistämään Leijapoikaa, vaikka toki auringoistakin pidin. Tässä jotenkin on vaan kaikki kohdallaan: henkilöt, miljöö, juoni - ja tapahtumien alla myös syvällisempi vire kosketti.

      Poista