torstai 31. tammikuuta 2013

Raymond Queneau: Tyyliharjoituksia

Raymond Queneaun Tyyliharjoituksia on minulle tuttu siitä, että olen käyttänyt sitä esimerkkinä luovan kirjoittamisen kursseilla. Koko teosta en ollut aiemmin lukenut, mutta päätin viimein korjata puutteen, kun se kirjastossa sopivasti hyllynkulmalla minulle jutteli.

Kirjan idea on tämä. On pieni, yksinkertainen tarina, tai oikeastaan huomio, muistiinpano, sillä tarinassa ei tapahdu kovin paljon. Kertoja on ruuhkaisessa bussissa, huomaa nuoren miehen, jonka pitkään kaulaan ja omituiseen hattuun kiinnittää huomiota. Mies syyttää toista matkustajaa tönimisestä, ja menee istumaan vapautuvalle paikalle. Myöhemmin kertoja näkee saman miehen toisaalla, hänen seurassaan on ystävä, joka kehottaa miestä ompelemaan napin ylemmäs. Tämä teema toistetaan 99 kertaa eri tavalla.

Tyyliharjoituksia ei todellakaan sovi lukijalle, joka kaipaa kirjalta ehdottomasti hyvää tarinaa. Sitä tässä ei ole. Mutta lukija, joka nauttii tekstin muodosta, rytmistä ja kielellä leikittelystä, voi saada tästä paljon irti. Minä ainakin nautin kovasti. Tyyleistä löytyy vaikka mitä, osa on helpommin ymmärrettävissä, osa näyttää ensi silmäyksellä siansaksalta (esimerkiksi silloin, kun kaikki ensimmäiset tavut on jätetty pois.) Tätä kirjaa voisi mainiosti lukea myös selaillen, mutta toisaalta peräkkäiset tyylit liittyivät usein toisiinsa ja täydensivät toisiaan, joten itse sain tästä kirjasta eniten irti juuri kokonaisuutena.

Raymond Queneau: Tyyliharjoituksia. Otava, 1991.
Ranskankielinen alkuteos: Exercises de style, 1947. 
Suomentanut Pentti Salmenranta.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Afrikan tähti: Liikkeelle Kairosta

No niin, nyt olen itsekin saanut pelin käyntiin ja lukenut ensimmäisen kirjan Afrikan tähti -haasteeseen. Halusin lähteä pelin hengessä liikkeelle joko Kairosta tai Tangerista. Näistä Kairo valikoitui lähtöpaikaksi, sillä omasta hyllystä löytyi joskus pokkarialesta mukaan tarttunut Yacoubian-talon tarinat.


Alaa al-Aswani: Yacoubian-talon tarinat. WSOY, 2009.
Arabiankielinen alkuteos: Imarat Ya'qubyan, 2002
Suomentanut: Sampsa Peltonen

Yacoubian-talo on talo Kairossa. Joskus aikoinaan se oli muodikas, varakkaiden ihmisten talo, mutta ajan mittaan sinne on muuttanut väkeä kaikista yhteiskuntaluokista. Talo on kansoitettu kattoa myöten. Tämä kirja kertoo Yacoubian-talon asukkaiden elämästä värikkäästi ja lämpimästi, vaikka kohtalot eivät aina olekaan kovin aurinkoisia. 

Kirjassa ei ole yhtä päähenkilöä, vaan kerronta polveilee useiden henkilöiden tarinoiden välillä. Zaki al-Dasuqi on talon vanhin asukas, poikamies, joka nauttii kovasti naisten seurasta. Taha al-Sazli, talonmiehen poika, haaveilee poliisin urasta, mutta joutuu kohtaamaan yhteiskuntaluokkaan perustuvaa eriarvoisuutta ja katkeroituu. Tahan morsiamen Busaina al-Sayyidin ongelmana on köyhyys ja kaksinaismoralismi: joskus köyhän tytön täytyy tinkiä moraalisista periaatteistaan. Homoseksuaali Hatim Rasid kaipaa rakkautta ja kumppanuutta. Hadzi Azzam hankkii toisen vaimon ja raivaa tietään politiikkaan. Näiden ja muiden Yacoubian-talon asukkaiden elämät muodostavat mielenkiintoisen tarinoiden verkon, johon huomaa nopeasti uppoutuvansa. 

Vaikka Yacoubian-talon tarinat kuvaa runsaasti esimerkiksi korruptiota, kaksinaismoralismia, epätasa-arvoisuutta ja muita ongelmia, on kerronnasta kuitenkin lämpöä ja huumoriakin. Ennen kaikkea tämä on mielestäni monipuolinen kirja ja eloisa kuvaus modernista Kairosta.  

Kannattaa lukea Markku Pääskysen kritiikki kirjasta Parnasson sivuilta





perjantai 25. tammikuuta 2013

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala


Tässä on kirja, joka humahti suosioon blogimaailmassa.
Tässä on kirja, jolla on kiinnostava nimi.
Tässä on kirja, joka on raikas ja lämmin.
Tässä on kirja, jota on verrattu Irvingin teoksiin.
Tässä on kirja, jossa oli kani, jonka nimi oli Jumala, mutta jostain kumman syystä se kirjoitettiin pienellä alkukirjaimella, jumala.
Tässä on kirja, jossa oli paljon sellaista, mistä pidin.
Tässä on bloggaaja, joka on silti vähän niinku että no jaa (samoin kävi muuten toistaiseksi ainoan lukemani Irvingin, Garpin maailman kanssa - toisaalta pidin, toisaalta en.)

Eli - ihan kiva.

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala. Tammi, 2012.
Alkuteos: When God Was a Rabbit, 2011

Suomentanut: Aleksi Milonoff

Vaikka itse en hurjasti syttynytkään, suosittelen silti tätä. Kyllä tämä hyvä silti oli, moni tykkää tästä varmasti hurjan paljon. En oikein tiedä itsekään, miksi en niin innostunut. Varsinkin alku oli erittäinen hyvä, kirja mukavan persoonallinen ja sopivasti outo. Ehkä se oli se pienellä kirjoitettu kanin nimi. Se ärsytti suunnattomasti joka kerran.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Noora Shingler: Marjoja & maskaraa

Noora Shingler: Marjoja ja maskaraa. Kuinka hylkäsin turhat ruoka- ja kosmetiikkakemikaalit. Atena, 2012.

Vähemmän kemikaaleja, enemmän hyvää oloa. Siinä tiivistettynä Noora Shinglerin kirjan keskeinen viesti. Kirja on oikeastaan jatkoa Kemikaalicoctail-blogille, jossa Shingler on kirjoittanut mm. näistä teemoista.

Marjoja & maskaraa jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäinen käsittelee ruokaa ja toinen kosmetiikkaa. Ensimmäisessä osassa Shingler kertoo omasta ruokavaliomuutoksestaan ja siitä miten se on vaikuttanut hänen hyvinvointiinsa, kosmetiikkaosuudessa hän tuo esille, miksi kannattaa miettiä, mitä iholleen ja päähänsä pistää. Kirja on täynnä vinkkejä tyylikkääseen ekoiluun.

Shinglerin ruokavaliomuutos alkoi selittämättömistä vatsavaivoista, joihin lääkärit tarjosivat syyksi stressiä. Vatsavaivat kuitenkin loppuivat uuteen ruokavalioon, jossa Shingler jätti pois vehnän, sokerin, hiivan ja lehmänmaidon. Lihaakaan hän ei syö kuin satunnaisesti. Siinä sivussa huomio kiinnittyi myös siihen, kuinka paljon turhaa huttua me syömmekään aivan huomaamatta: lisäaineita, torjunta-aineita, antibioottijäämiä jne. Shingler liputtaakin vahvasti luomun ja mahdollisimman vähän prosessoidun ruoan puolesta.

Ruokaosuus on kirjoitettu selkeästi ja kiinnostavasti. Keskellä kirjaa on myös muutama Shinglerin luottoresepti, joista aioin kokeilla ainakin mainiota myslireseptiä.

Kirjan loppupuoli käsittelee kosmetiikkaa. Tämä on rakenteellisesti mielestäni sekavampi kuin ruokaa käsittelevä alkupuoli, mutta se johtuu varmasti ainakin osittain siitä, että kosmetiikan maailma ei ole helppoa. Ainesosia on lukemattomasti, ja yleisessä käytössä on paljon sellaisiakin, joita oikeastaan kannattaisi todellakin välttää.

Nyt joku varmaan tuhahtelee siellä, että syödä on pakko, mutta pakkoko sitä on naamaansa pakkelia pistää. Totta toki, mutta meikit eivät suinkaan ole ainoa kosmetiikkaa, mitä käytämme. Aika harva viitsii kokeilla elämää ilman shampoota (jos haluaa kokeilla kannattaa googlata no poo),deodoranttia tai hammastahnaa. Kosteusvoiteet ja aurinkorasva kuuluvat varmasti aika monella myös vakiovarustukseen. Osa kosmetiikan ainesosista on muuten sellaisia, että ne ovat meille harmittomia, mutta niillä on aika ikäviä vaikutuksia ympäristöön...

Olen jo muutaman vuoden tehnyt siirtymää luonnonkosmetiikkaan. Joiltain osin se on helppoa, toisilta vaikeampaa. Shampoosta on hyvä aloittaa: mielestäni luonnonkosmetiikkashampoot pitävät hiukset paremmassa kunnossa kuin tavisshampoot. Lempparini on Flow-kosmetiikan (entinen Vihreä kosmetiikka) shampoopala - siitä ei jää edes turhaa pakkausjätettä. Olen tykännyt myös Laveran ja BeSaven shampoista. Muotoilutuotteita käytän tosi vähän, joten niistä minulla ei ole juuri kokemusta, mutta kampaajani (käyn ekokampaamossa) käyttää hurjan hyvää hiuslakkaa, josta en kuitenkaan muista merkkiä...

Olen siinä erittäin harvinainen suomalainen nainen, että en ole koskaan värjännyt hiuksiani. En edes ottanut raitoja tai muuta, pää on ollut aina luonnontilainen. Tästä ratkaisusta olen viime aikoina ollut erityisen tyytyväinen, kun hiusvärien aiheuttamat allergiset reaktiot ovat nousseet puheeksi. Melkoista myrkkyä nuo aineet. Tiesittekö muuten, että hiusväriä ei ole yhtään sen vähemmän haitallinen, vaikkei se sisällä ammoniakkia, oikeastaan päinvastoin? Ja että vaalentaminen on oikeastaan turvallisempaa (vaikka hiusten kunnolle rankempaa) kuin tummaksi värjääminen? Ja että hennaväreillä saa aikaan muitakin sävyjä kuin punaista? Itse vakuutuin kirjan hiusväriosuudesta niin, että en varmasti pistä mitään synteettistä väriä koskaan päähäni. Jos joskus tulee pakottava tarve muuttaa hiusten väriä, turvaudun hennaväreihin, mutta toistaiseksi olen aivan tyytyväinen omaan vaaleanruskeaan kuontalooni. Hiusvärien myrkkyihin kehotan kuitenkin kaikkia hiuksiaan värjääviä tutustumaan huolella. Alleginen reaktio voi tulla myös yllättäen, tutusta aineesta jota on käyttänyt jo vuosia - ja se voi olla raju.

Ratsasin tätä postausta varten meikkipussini ja tulos oli tällainen.

Tämän verran löytyi luonnonkosmetiikkaa:


Tämän verran tavallista kosmetiikkaa:


Suosin näköjään Lumenea. En ole muuten mitenkään ahkera meikkaaja, useammin lähden aamulla ovesta ulos meikkaamattomana kuin meikattuna.

Ylemmässä kuvassa kuvassa on siis luonnonkosmetiikkaa: Barefaced Beautyn mineraalimeikkejä: meikkipohja, viimeistelypuuteri ja poskipuna. Nämä ovat ihan huipputuotteita! Aluksi tuntui hassulta korvata meikkivoide puuterimuotoisella aineella, mutta mineraalimeikkipohja on ehdottomasti paras kosmetiikkatuote, mitä olen koskaan käyttänyt. Se on kevyt, luonnollinen ja peittävä. Suosittelen! Lisäksi kuvasta löytyy Benecosin huulikiilto ja Couleur Caramelin rajauskynä. Näihin en ole ollut ihan niin tyytyväinen: huulikiilto on jotenkin tahmea ja rajauskynä tuhraa.

Alakuvassa sitten enimmäkseen Lumenea ja muutama muu tuote. Meikkivoide ja puuteri ovat väistyviä tuotteita, pitää vain käyttää ne loppuun, Barefaced Beautyn tuotteet korvaavat ne. Mutta hyvää luonnonkosmetiikkaripsiväriä en ole vielä löytänyt (tosin en ole vielä montaa testannutkaan...) En muista mitä testasin, mutta se varisi jo uutena poskille.

Vielä muutama sana siitä mielestäni vaikeimmasta luonnonkosmetiikalla korvattavasta tuotteesta: deodorantista. Kun on tottunut alumiinideodoranttien pomminvarmaan suojaan, tämä on hankalaa. Olen testannut monenlaista, vaihtelevalla menestyksellä. Jotkut eivät toimi ollenkaan, toiset jonkin verran. Jotkut kehuvat kookosöljyä, tuota kosmetiikan moniottelijaa, mutta minä en ole ihan lämmennyt sille. Ostin viikonloppuna Ruohonjuuresta Mádaran dödön, joka ensi kokeilujen perusteella vaikuttaa aika hyvältä tuotteelta. Samalla ostosreissulla tarttui muuten mukaan Mádaran käsirasva, josta tuli hetkessä suosikkini. Pehmeät kädet, imeytyy hetkessä, hyvä tuoksu!

Marjoja & maskaraa muuten yllätti minut tiedoilla aurinkovoiteista: ne eivät välttämättä olekaan niin hyvä juttu. Jotkut tutkimukset ilmeisesti jopa väittävät, että aurinkovoiteet saattaisivat olla haitallisempaa kuin itse aurinko. Lisäksi ne saattavat estää D-vitamiinin saamista auringosta. Voi ei, mitä tässä nyt oikein pitäisi tehdä? Pitkähihainen paita päälle ja varjoon istumaan? En kyllä ole mikään auringonpalvoja, ja istun mieluummin siellä varjossa kuin otan aurinkoa, mutta palan tosi herkästi, yleensä vähintään kerran kesässä.

Marjoja & maskaraa on oiva tietopaketti, jossa on paljon konkreettisia vinkkejä. Se osoittaa, että ekoilun ei tarvitse olla kovin hankalaa, ja että tyylikkyydestä ei tarvitse luopua ekoilusta huolimatta. Ympäristön hyvinvointi kulkee aika usein myös oman hyvinvoinnin kanssa käsikädessä. Kirjan kirjoitustyyli on kepeä, blogimainen. Välillä puhekieliset ilmaisut kävivät vähän ärsyttämään, mutta toisaalta se on kirjoittajan oma, tunnistettava tyyli.

Tällä kirjalla nousen Kansankynttiläin kokoontumisajot -haasteessa valaistumisen ensimmäiselle tasolle eli sytkäriin. Kategorian valinnassa oli hieman vaikeuksia, olisin kaivannut tälle kategoriaa "Terveys ja hyvinvointi", mutta sijoitin sen nyt kategoriaan "Luonto ja ympäristö".

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Skandaali! Järkyttäviä paljastuksia!

Poltti vaimonsa elävältä! Kreivi prinsessan huoneessa housut kintuissa! Oikeusmurha! Housut jalasta ja roviolle! Piispa pakotti ripille! Pitkätukka kivitettiin! Tutin lesken uusi rakas!

Ihmisellä on tainnut aina olla tarve kertoa tarinoita ja myös mässäillä skandaaleilla. Ainakin Anu Lahtisen teos Skandaali! Historian parhaat lööpit (Atena, 2006) nostaa esille herkullisia yksityiskohtia historiasta. Lahtisen tekstien kanssa vähintään yhtä tärkeä osa kirjassa on Mika Lietzénin kuvituksilla, joista blogin alussa olevat otsikotkin on poimittu.

Lööppikamaa on kirjaan kerätty aikojen alosta (35 000 eaa alkaen) lööppiajan kynnykselle eli 1700-luvulle asti. Aukeama rakentuu aina Lahtisen kirjoittamasta tekstistä ja Lietzénin piirtämästä lööppisivusta, joissa on hauskoja oivalluksia. Vakavaa  ja syvällistä historiankirjoitusta tämä ei tosiaan ole, mutta melkoisen viihdyttävää kuitenkin.  Lisäksi tämä valaisee aika hyvin keltaisen lehdistön toimintatapoja - lööpeissä on tavoitettu hyvin tekstilajin tavallisimmat tyylipiirteet.

Anu Lahtinen: Skandaali! Historian parhaat lööpit. 
Kuvitus: Mika Lietzén. 
Atena, 2006

Osallistun kirjalla haasteeseen Kansankynttiläin kokoontumisajot.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Khaled Hosseini: Leijapoika

Joskus sitä säilyttää kirjahyllyssään herkkuja hyvää hetkeä varten. Leijapoika on yksi sellainen herkkukirja. Tiesin aika varmasti pitäväni tästä, paljonkin, sillä olin lukenut Hosseinin toisen kirjan Tuhat loistavaa aurinkoa ja nähnyt Leijapojan aikonaan elokuvana. Kumpikin vaikuttava elämys. Tällä kirjalla oli hyvä päättää hyvä kirjavuosi, luin tämän uudenvuodenaattona. Tämä on siis viimeinen postaus viime vuoden puolella luetuista kirjoista, seuraavaksi päästään jo tähän vuoteen!

Leijapoika on tarina ystävyydestä, petoksesta, syyllisyydestä. Se on tarina isistä ja pojista. Se on tarina Afganistanista. Se on tarina maahanmuuttajuudesta. Se on tarina pelosta ja rohkeudesta. Se on tarina väärästä ja oikeasta. Se on tarina elämästä.

Amir ja Hassan, kaksi poikaa, jotka kasvavat Kabulissa. Jotka ovat toistensa ensimmäinen muistikuva. Silti ystävyys ei ole tasaveroista, sillä Hassan on hazara, Amir pataani. Hassan on Amirin palvelija. Myös poikien isät ovat kasvaneet yhdessä, samantapaisessa suhteessa. Hassan isä Ali on rampa, Amirin isä, Baba, taas kaikkien ihailema suurmies. Myös Amir ihailee isäänsä yli kaiken ja kaipaa tämän saavuttamattomalta tuntuvaa rakkautta. Amirin ja Hassan ystävyys katkeaa Amirin pelkuruuteen, ja syyllisyys määrittelee Amirin elämää vuosikymmenet eteenpäin, kunnes Yhdysvaltoihin muuttanut Amir saa puhelun, jossa pyydetään häntä palaamaan vanhaan kotimaahansa.

Tämä oli yksi parhaista viime vuonna lukemistani kirjoista. Tarina on koskettava ja tekstin elementit kohdallaan. En oikein tiedä, miten kirjasta voisi paremman tehdä. Leijapojan ovat lukeneet lähiaikoina myös Pihi nainen ja Pii.

Khaled Hosseini: Leijapoika. Otava, 2012 (suomennos ilmestynyt ensimmäisen kerran 2004).
Alkuteos: The Kite Runner, 2003.
Suomentanut: Erkki Jukarainen



sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Ruta Sepetys: Harmaata valoa

Viime vuoden luetuilla kirjoilla jatketaan edelleen. Ruta Sepetyksen Harmaata valoa nousi yhdeksi viime vuoden kirjahelmistä. Tämä kirja päätyi omaan kirjahyllyyni ja lukulistalleni sattumalta. Bongasin sen alennuskorista ja kansi oli mielestäni kaunis. Myöhemmin lukaisin pari kehuvaa arviota ja aloin ajatella tehneeni löydön. Enkä väärässä ollutkaan. Kirja on muuten selvästi suunnattu nuorelle lukijalle, vaikkei tässä ole mitään, mistä vanhempikin lukija ei saisi kiinni.

Harmaata valoa kertoo liettualaisten karkoituksista Siperiaan Stalinin pakkotyöleireille. Syyksi riitti melkein mikä vaan. Karkoitetut tuomittiin rikollisina vuosikymmenten pakkotyöhön ankarissa oloissa. Kirjassa 14-vuotias Lina ja hänen perheensä karkotetaan ensimmäisten joukossa 14.6.1941. Lina on haaveillut taiteilijan urasta ja ihailee Munchia. Lina käsittelee kokemaansa piirtämällä, vaikka kuvat on tietenkin kätkettävä huolellisesti.

Aiheestaan huolimatta kirjasta välittyy kauneus ja optimistisuus, se harmaa valo. Raakuuksilla ei mässäillä, vaikkei niitä piilotetakaan. Kun mietin jälkeenpäin kirjan tapahtumia, tuntuu oudolta, että kaunis ja optimistinen ovat sanoja, jotka tulivat mieleen tästä kirjasta, mutta niin se vain on. Ehkä se on jokin kerrontatavassa, tai siinä, miten kaikesta huolimatta toivo pysyy hengissä, vaikka heikkonakin.

Tässä kaunis kansi, jossa häiritsee ainoastaan, että kirjan nimi on kirjoitettu pienellä alkukirjaimella. 

Ruta Sepetys: Harmaata valoa. WSOY, 2011. 
Alkuteos Between Shades of Gray, 2011.
Suomentanut Maria Lyytinen. 



torstai 3. tammikuuta 2013

Kaisa Neimala & Jarmo Papinniemi: Lukukirja

Poimintoja kirjoista, yksityiskohtia, mielleyhtymiä, kirjojen yhdistämistä toisiinsa. Kaisa Neimala ja Jarmo Papinniemen yhteisteos Lukukirja on alaotsikkonsa mukainen: Kirja kirjoista.

Teos jakautuu kymmeneen lukuun, joissa käsitellään esimerkiksi kuolemaa, syntymää, rakkautta, liikuttumista ja yksityiskohtia kirjoissa. Yksi luku on omistettu suomentajille, viimeinen "häikäistymiselle" eli huikeille lukukokemuksille. Jokainen luku sisältää runsaasti viitteita eri kirjoihin, sitaatteja ja yksityiskohtia. Kirjaa oli nautittava lukea varsinkin siksi, että oli hauska seurata kirjoittajien mielleyhtymiä. Kirjasta toiseen siirrytään yleensä jonkinlaisen yhteyden tai vähintään aasinsillan kautta, yksi kirja tuo mieleen toiseen. Lukukirja on täynnä hyviä kirjavinkkejä ja se saattaakin johdattaa lukijansa lukuisien muiden kirjojen äärelle.

Kaisa Neimala & Jarmo Papinniemi: Lukukirja. Kirja kirjoista. Otava, 2008.

Osallistun tällä kirjalla haasteeseen Kansankynttiläin kokoontumisajot.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Leo Tolstoi: Anna Karenina (1877)

Viimeinkin tämä on luettu! Aloitin muistaakseni elokuussa. Tai oikeastaan jo pari vuotta sitten, mutta elokuussa päätin, että kirja on ollut niin kauan kesken, että aloitan sen uudestaan alusta. Jostain syystä lukeminen meinasi hyytyä juuri samaan kohtaan kuin ensimmäiselläkin kerralla, siihen kun Anna on paljastanut uskottomuutensa miehelleen. En tiedä miksi, sillä pidin kirjasta eikä se ollut minusta mitenkään erityisen vaikealukuinen.

Minulle tuli monta kertaa lukemisen aikana mieleen, että tämä on kuin tutkielma rakkaudesta. Tolstoi esittelee lukijalle useamman pariskunnan, joiden rakkauden kehittymistä ja sen seurauksia hän sitten tarkastelee. Anna Karenina ja kreivi Vronski ovat esimerkki intohimoisesta mutta traagisesta rakkaudesta, Levin ja Kitty taas se onnellinen pariskunta.

Anna tulee Pietarista Moskovaan veljensä Stivan luo rauhoittelemaan tämän vaimoa Dollya, joka on saanut tietää miehensä uskottomuudesta. Anna pelastaa tilanteen, ja vakuuttaa Dollyn siitä, että on vain jatkettava tästä. Vierailun aikana järjestetään juhlat, joissa on myös Dollyn sisko Kitty, jota liehittelee hurmuri kreivi Vronski. Kitty odottaa Vronskilta kosintaa, ja antaa sen vuoksi rukkaset Stivan ystävälle Konstantin Levinille, joka on syvästi rakastunut Kittyyn. Vronski rakastuu kuitenkin naimisissa olevaan Annaan, unohtaa Kittyn ja seuraa Annaa Pietariin. Anna yrittää ensin vastustella Vronskin vokottelua, mutta huomaa itsekin lopulta rakastuneensa ja ryhtyy suhteeseen tämän kanssa.

Kuten jo tästä huomaa, juoni on oikeastaan melkoista saippuaoopperaa. Se ei sinänsä haittaa, sillä henkilöt ovat kuitenkin uskottavia ja heidän reaktioitaan ja ajatuksiaan kuvataan tarkasti ja hyvin. Ihmissuhdesopan välissä pohdiskellaan välillä yhteiskunnallisia tai filosofisia kysymyksiä, kuvataan maalaiselämää tai metsästysretkeä. Tiivistä, reippaasti etenevää juonta kaipaaville tässä saattaa olla liikaa sivupolkuja ja lillukanvarsia, mutta minä nautin niistä kovasti.

Anna Kareninasta riittäisi varmasti vaikka kuinka paljon kirjoitettaa ja pohdittavaa, mutta minä tyydyn nostamaan esille muutaman ajatuksen.

Naisen ja miehen aseman erilaisuus tuodaan hyvin esille. Stivan uskottomuutta vaimolleen ei pidetä juuri minään, vaan vaimon oletetaan hyväksyvän sen "luonnollisena". Annan uskottomuus on kuitenkin skandaali, ja pidätään kummallisena, että hänen miehensä ei haasta rakastajaa kaksintaisteluun. Kun Anna asuu Vronskin kanssa, vaikkei ole eronnut, hän on huono nainen ja häntä hyljeksitään seurapiireissä. Vronskin asemaan se ei kuitenkaan juuri tunnu vaikuttavan. Vronskin äiti syyttää Annaa siitä, että tämä houkutteli hänen poikansa turmioon, vaikka oikeastaan Vronski oli se, joka vonkaamalla vonkasi Annan suhteeseen ja tuhosi näin Annan elämän. Kaksinaismoralismi kukoistaa myös muuten: Vronskin ja Annan suhdetta ei olisi juurikaan paheksuttu seurapiireissä, jos Anna ei olisi päätynyt jättämään miestään. Kunhan kulissit pysyvät pystyssä, niiden takana voi tehdä mitä vaan.

Levin on monin tavoin idealistinen ja kunnollinen, ja Tolstoi onkin tainnut kirjoittaa häneen paljon omia ajatuksiaan ja filosofiaansa. Levinin ja Kittyn rakkaustarina on alun ongelmista huolimatta kaunis ja auvoinen, kun taas Vronskin ja Annan kiihkeästi alkanut suhde päättyy traagisesti.

Kokonaisuudessa pidin Anna Kareninasta. Se oli monipuolinen kirja ja ihmiskuvaus oli mielenkiintoista. Seuraavaksi pitäisi varmaan sitten tarttua Sotaan ja rauhaan.

Leo Tolstoi: Anna Karenina, 1877. Suomentanut Eino Kalima. 


Suunnitelmia vuodelle 2013

Ensimmäisiä suunnitelmia on blogata loppuvuoden rästiinjääneistä kirjoista. Tulossa (toivottavasti) juttua seuraavista joulukuussa luetuista kirjoista:

  • Kaisa Neimala & Jarmo Papinniemi: Lukukirja
  • Leo Tolstoi: Anna Karenina
  • Ruta Sepetys: Harmaata valoa
  • Khaled Hosseini: Leijapoika.
En ihan aina tule kirjoittaneeksi kaikista lukemistani kirjoista. Joskus ei ole mitään sanottavaa ja joskus ei vain ehdi. Näistä kuitenkin yritän saada tekstin aikaiseksi, sillä kaikki ovat hienoja kirjoja ja ansaitsevat tulla käsitellyksi. 

Sitten lukusuunnitelmiin ja erityisesti niihin kiehtoviin ja intohimoja herättäviin haasteisiin

Aloitetaan rästitehtävistä ja laiskanläksyistä:  

1) Kuusi kovaa kotimaista
Tämä Morren haaste jäi niin nolosti kesken, että määrään itseni jälki-istuntoon ja laiskanläksyyn lukemaan kolme puuttuvaa kirjaa, jotka ovat Maria Jotuni: Arkielämää; Juhani Aho: Papin rouva ja Mika Waltari: Mikael Karvajalka. Johan on ihme jos näitä ei saa seuraavaan itsenäisyyspäivään mennessä luetuksi. 

2) Ikkunat auki Eurooppaan ja So American
Näistä haasteista suoriutumiseen olin ihan tyytyväinen, mutta ne olivat niin kivoja, että jatkan niiden suorittamista itsekseni pikkuhiljaa rennolla otteella ilman paineita jostain lopullisesta tuloksesta. Eurooppaan kerään puuttuvia maita ja Amerikka-haasteeseen täydennän keskenjääneitä kategorioita. 

Sitten muutama massiivinen ikuisuushaaste, joille en ole asettanut mitään lopetuspäivämäärää: 

3) Maailmanvalloitus
Vuoden 2012 alussa aloitettu haaste, jossa tavoitteena on lukea kirja jokaisesta maailman maasta. Viime vuonna tuli käytyä 23 maassa, otan tavoitteekseni tälle vuodelle 25 uutta maata...

4) Sataset
Tähän kuuluvat viime vuonna laaditut TBR100-listat, joita innostuksissani tein kaksi, ja "100 kirjaa, jotka pitäisi lukea ennen kuolemaa" -listat, joita blogiini olen poiminut kolme. 

Ja viimein päästään tämän vuoden uusiin, innostaviin haasteisiin:

5) Kansankynttiläin kokoontumisajot
Tämä haaste löytyi Mitenköhän tässä kaikessa käy -blogista. Tavoitteena on lukea tietokirjallisuutta. Lähdin aluksi varovasti tavoittelemaan sytkäri-tasoa (3 kirjaa), mutta olen innostunut tästä niin, että taidanpa yrittää päästä hehkulampuksi (9 kirjaa). Voi olla, että yritän taas kerran haukata liian isoa palaa, mutta tavoitteet korkealle ja yritetään tuntuu juuri nyt paremmalta filosofialta kuin että pessimisti ei pety. 

6) Afrikan tähti
Tämä on tämän vuoden suurhaaste ja luonnollisesti lempilapseni, sillä se on ensimmäinen omakehittelemäni haaste. Haaste-emäntänä tunnen pientä velvollisuutta paneutua tähän haasteeseen mahdollisimman hyvin ja löytää sen Afrikan tähden vähintään viisitoista kirjaa lukemalla. Liikkeelle aion lähteä tammikuun aikana Kairosta kirjalla Yacoubian-talon tarinat. 

Näissä on jo vuodeksi haastetta kerrakseen, joten yritän pysyä lujana ja olla haalimatta lisää. Toki joku pieni haaste välipalana silloin tällöin, mutta...

Niin, ja joku tarkkaavainen blogin seuraaja saattaa ihmetellä, missä ovat teemakuukaudet? Pitkin syksyä suunnittelin 12 teemakuukautta, mietin erilaisia teemoja ja päädyinkin moneen kiinnostavaan ja hyvään teemaan. Lopulta kuitenkin 12 teeman valitseminen alkoi tuntua turhan rajoittavalta ja ahdistavalta, joten jätin teemat ainakin toistaiseksi. Voi olla, että vuoden aikana poimin jonkun suunnittelemistani teemoista, mutta tällä hetkellä en jaksakaan niistä innostua. Tämän vuoden teemoja ovat noiden muiden haasteiden myötä tietokirjallisuus ja Afrikka. 

tiistai 1. tammikuuta 2013

Yksityiskohtia ja yleistyksiä lukuvuodesta 2012

Blogini on ollut olemassa jo vuodesta 2010 asti, mutta oikeasti olen päässyt bloggaamisen makuun tämän vuoden aikana. Bloggaaminen on innostanut myös lukemaan, ja olenkin tänä vuonna lukenut huomattavasti enemmän kirjoja kuin muutamina viime vuosina.

Luin vuonna 2012 yhteensä 120 kirjaa. Tarkamman listan kirjoista löydät yläpalkista omalta sivultaan. Mukaan mahtui sarjakuvaa, tietokirjoja, kirjekokoelma, novelleja, kotimaista ja ulkomaista kirjallisuutta. Varsinkin keväällä ja kesällä tuli luettua paljon, syksyllä tahti muiden kiireiden vuoksi hieman hiljeni.

Tässä muutamia poimintoja kirjavuoden helmistä:

Andy Mulligan: Roskaa
Mukaansaimaiseva ja jännittävä nuortenkirja, jossa myös yhteiskunnallista sanomaa ja mielenkiintoinen kertojaratkaisu. 

J. R. R. Tolkien: Kirjeet
Mestarillisen kirjeenkirjoittajan (ja henkilökohtaisen idolini) Tolkienin kirjeet saavat kaipaamaan aikaa, jolloin kirjoitettiin vielä kirjeitä ja avaavat sekä Tolkienia henkilönä että hänen kirjojensa taustoja.

Brian Selznick: Hugo Cabret
Erilainen romaani, jossa kuva kuljettaa tarinaa tasavertaisena tekstin kanssa. 

Nevil Shute: Viisi mustaa kanaa
Kirja, jolta en etukäteen odottanut kovin paljon, mutta nuoren neuvokkaan naisen tarina sotavankina ja elämän rakentaminen sodan jälkeen Australiassa veivät mennessään.

A. S. Byatt: Lasten kirja
Tiiliskivimäinen runsaudensarvi vie mukanaan 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkuun Englantiin, ensimmäistä maailmansotaa edeltävään aikaan. Monipolvisen tarinan ohella pääsee tutustumaan ajan kulttuurihistoriaan.

Fables-sarjakuvat
Satuhahmot sarjakuvasankareina - koukutuin. 

Rosa Liksom: Hytti nro 6 
Hienosti käytetty kieli sai tuntemaan, haistamaan ja maistamaan junamatkan halki Siperian.

Peter Franzén: Tumman veden päällä
Koskettava kasvukertomus, jossa onnistunut lapsen näkökulma. 

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras
Mestarivaras Marsissa, älykäs ja haastava scifiteos.

Katja Kettu: Kätilö
Voimakas ja intensiivinen kirja, vahva tarina ja hienoa kieltä.

Miika Nousiainen: Metsäjätti
Osuvaa kuvausta sekä nykypäivän talouselämästä että lapsuudesta 80-luvulla.

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa
Tämä kummittelee edelleen mielessä.

Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia
Minä koukutuin siinä missä nuoremmatkin, ja löysin paljon pohdiskeltavaa tästä hitiksi nousseesta dystopiasta.

Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Vaikuttava esikoinen kuvaa turhia rönsyilemättä mutta silti karun runollisesti nälkävuosien tylyä todellisuutta.

Markus Nummi: Karkkipäivä
Koskettava ja jännittäväkin romaani lastensuojelusta.

Ruta Sepetys: Harmaata valoa
Liettualaisten karkoituksia Siperiaan käsitellään 15-vuotiaan Lina tytön näkökulmasta tässä kirjassa, joka aiheestaan huolimatta onnistuu olemaan kaunis ja toiveikas. 

Khaled Hosseini: Leijapoika
Ystävyyttä, syyllisyyttä ja Afganistania melkein kuristavan vaikuttavassa tarinassa. 

Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet
Mistä tomaattisi tulevat? Laittomien siirtotyöläisten kohtalo ei ole kevyt, kuten käy ilmi tästä hienosti piirretystä sarjakuvaromaanista.

Anne B. Ragde: Berliininpoppelit-trilogia
Sympaattisen surullinen tarina sikatilasta ja Neshovin suvusta. 

Hal Sirowitz: Äiti sanoi
Hauskoja, oivaltavia ja helposti ymmärrettäviä runoja. 

Ja lopuksi julistan koko kirjavuoden suurimman suosikkini, joka oli... *rumpujen pärinää*: 
Peter Hoeg: Norsunhoitajien lapset


* * * * * *

Osallistuin vuoden aikana myös erilaisiin haasteisiin. Maalis-huhtikuussa tein kaksi 100 kirjan TBR-listaa eli listasin kirjoja, jotka aion lukea lähivuosina. Tämän vuoden aikana sain listoilta luettua yhteensä 36 kirjaa, mitä pidän ihan kelpo saavutuksena. Tosin nyt listoja selatessani mietin, että aionkohan oikeasti lukea kaikkia näitä kirjoja. Joittenkin kohdalla en nimittäin ihan keksinyt, miksi olin ne listalle laittanut... Näiden listojen parissa jatkan kuitenkin tulevanakin vuonna.

Lisäksi aloitin kirjallisen maailmanvalloituksen, jossa tarkoituksena on lukea yksi kirja jokaisesta maailman maasta. Ehdin vuoden aikana käydä 23 maassa, eläköön nojatuolimatkailu! 

Kotimaisen kirjallisuuden osalta osallistuin haasteisiin Kuusi kovaa kotimaista, Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti ja Underbara finlandssvenskar vid papper, joista kaikista olen kirjoittanut jo yhteenvedon. Koska Kuusi kovaa kotimaista tuli suoritettua vain puoliksi, yritän lukea kolme rästiinjäänyttä kirjaa tämän vuoden aikana "laiskanläksynä". 

Vuoden suurhaasteita oli kaksi: Ikkunat auki Eurooppaan ja So American. 

Ikkunat auki Eurooppaan

Tämä Kirjavan kammarin haaste oli suosikkihaasteeni. Haasteen suurin anti oli se, että se vei etsimään vähemmän esillä olevaa kirjallisuutta, johon muuten ei välttämättä tulisi tarttuneeksi. Oli hauska etsiä suomennettua kirjallisuutta eri maista, ja jäi harmittamaan, että moni jo luettavaksi valitsemani kirja jäi kuitenkin lukematta. Mutta eihän lukeminen lopu, vaikka haasteaika päättyikin. Kirjat odottavat lukemistaan jossain tulevaisuudessa, ja taidankin jättää tämän haasteen vielä itselleni näkyviin omaksi välilehdekseen ja yrittää täydentää puuttuvia maita tämän vuoden aikana. (Tosin joidenkin maiden kohdalla on ehkä pakko luovuttaa - Luxemburg, Vatikaani, Monaco yms. - onnistuiko kukaan löytämään näihin mitään?)

Painotin kirjailijan synnyin- tai kotimaata, en kirjan tapahtumamaata. Halusin lukea tietyn maan kirjallisuutta, en tiettyyn maahan sijoittuvaa kirjallisuutta. Poikkeuksen tein yhden kirjan kohdalla: Ruta Sepetyksen Harmaata valoa. Sepetys on yhdysvaltalainen, vaikka hänen sukunsa juuret ovatkin Liettuassa. Kirja kuitenkin liittyy Liettuan lähihistoriaan, ja Sepetyksellä on niitä liettualaisia sukujuuria. Donna Leonin dekkari on myös yhdysvaltalaista kirjallisuutta eikä italialaista, mutta Leon kuitenkin asuu Venetsiassa ja sijoittaa kirjansa sinne, vaikka kirjoittaakin englanniksi. 

Sain kartastani kuitattua yhteensä 16 maata. Kuten näkyy, Keskinen Eurooppa jäi yllättävän vähälle. Etelä- ja Itä-Euroopan epäilin jo etukäteen olevan hankalia, mutta Saksan,  Alankomaitten, Belgian ja Puolan piti olla helppoja rasteja, samoin hieman ihmetyttää, etten tosiaankaan lukenut yhtään irlantilaista kirjaa. Täytyy korjata asia tänä vuonna. 


Pohjois-Euroopan valloittaminen onnistui parhaiten. Sain luettua kirjoja kaikista seitsemästä maasta. Ruotsista ja Norjasta tuli luettua montakin kirjaa, vaikkakin kirjailijaluettelo on aika yksipuoleinen. 
  • Islanti - Einar Kárason: Miekkakäräjät (Óvinafagnadhur)
  • Latvia - Pauls Bankovskis: Kyttiä, paukkuja ja rokkenrollia (Ceka, bumba & rokenrols)
  • Liettua - Ruta Sepetys: Harmaata valoa (Between Shades of Gray)
  • Norja - 
    • Anne B. Ragde: Berliininpoppelit (Berlinerpoplene) 
    • Anne B. Ragde: Erakkoravut (Eremittkrepsene)
    • Anne B. Ragde: Vihreät niityt (Ligge i grønne enger)
    • Anne B. Ragde: Satunnaista seuraa ( Nattønsket)
  • Ruotsi - 
    • Camilla Läckberg: Saarnaaja (Predikanten)
    • Camilla Läckberg: Kivenhakkaaja (Stenhuggaren)
    • Camilla Läckberg: Pahanilmanlintu (Olycksfågeln)
    • Camilla Läckberg: Perillinen (Tyskungen)
    • Kajsa Ingemarsson: Keltaisten sitruunoiden ravintola (Små citroner gula)
  • Tanska - Peter Høeg: Norsunhoitajien lapset (Elefantpassernes børn)
  • Viro - Mehis Heinsaar: Herra Paulin aikakirjat (Härra Pauli kroonikad)

Itä-Euroopan osalta suoritetuksi tuli vain kaksi maata: Ukraina ja Venäjä. Tämä olikin jo etukäteen ajatellen haastavin osa. 

Etelä-Euroopassa kävin Espanjassa, Italiassa ja Turkissa. Olisin halunnut tutustua erityisesti Balkanin alueen kirjallisuuteen, ja sitä löytyikin yllättävän hyvin suomennettuna, mutta silti se jäi tältä vuodelta. 
  • Espanja - Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli (El juego del ángel)
  • Italia - Donna Leon: Kuolema väärissä vaatteissa (Dressed for Death)
  • Turkki - Orhan Pamuk: Hiljainen talo (Sessiv Ev)

Länsi-Euroopan piti olla helppo Luxemburgia lukuunottamatta, mutta niin vain jäi lukematta Alankomaat, Belgia ja Irlanti. Iso-Britannia sen sijaan keräsi huikeat 7 kirjaa, ja ranskalaisia kirjojakin tuli luettua 3. 
  • Iso-Britannia -
    • W. Somerset Maugham: Näyttelijätär (Theatre)
    • A. S. Byatt: Lasten kirja (The Children's Book)
    • J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi (Harry Potter and the Philosopher's Stone)
    • Susan Cooper: Yllä meren, alla kiven (Over Sea, Under Stone)
    • P. G. Wodehouse: Prinssi ja Betty (The Prince and Betty)
    • Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society)
    • Marie Phillips: Huonosti käyttäytyvät jumalat
  • Ranska - 
    • Anna Gavalda: Karkumatka (L'Échappée belle)
    • Lucie Durbiano: Punainen pukee teitä (Le Rouge vous va si bien)
    • Lucie Durbiano: Aarre (Trésor)

Keski-Eurooppa: vain kaksi maata täältäkin, ja Unkaristakin tuli luettua vain yksi entuudestaan tuttu kirja, vaikka kirjahyllyni pullistelee unkarilaista kirjallisuutta. 
  • Tsekki - Karel Čapek: Puutarhurin vuosi (Zahradníkův rok)
  • Unkari - István Örkény: Minuuttinovelleja

* * * * * 

So American

Tämäkin haaste on Kirjavasta kammarista. Jätin osavaltioiden keräilyn suosiolla väliin, mutta innostuin kategorioista, varsinkin kun Karoliina oli kerännyt niihin hyviä vinkkejä kirjoista. Vähän kuin lukisi kirjallisuuden tenttiin, mutta ilman sitä tenttimisen peikkoa! Kivaa!

Vaikka yritin pitää itseni maltillisena, kuvittelin salaa mielessäni suorittavani jopa kaikki kategoriat tai ainakin mahdollisimman monta. Kirjoja sai merkitä useampaan kategoriaan, mikä helpotti urakkaa. Kaikkien kategorioiden suorittaminen olisi ollut hyvinkin mahdollista, jossei samanaikaisesti olisi yrittänyt lukea myös eurooppalaista ja kotimaista kirjallisuutta... Syksypuolella kyllästyin haasteita varten lukemiseen, ja aloin lukea ihan vain mitä tykkäsin, joten osa sellaisistakin kategorioista, jotka kuvittelin saavani helposti täyteen, jäi kesken. Jatkan kategorioiden täyttelyä itsekseni tänä vuonna. 

Sain lopulta suoritettu seuraavat kategoriat: 

2. American Poetry (3/3)
  •  Allen Ginsberg: Luurankohuutoja. Runoja 1984 - 1997
  • Hal Sirowitz: Äiti sanoi  
  • Emily Dickinson: Golgatan kuningatar

7. Post-World War II Classics (3/3)
  • Joseph Heller: Me sotasankarit
  • Richard Yates: Revolutionary Road
  • J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa

11. Immigrant Backgroud (3/3)
  • Patrick deWitt: Sistersin veljekset
  • Ruta Sepetys: Harmaata valoa
  • Khaled Hosseini: Leijapoika

12. Southern Fiction (3/3)
  • Alice Walker: Häivähdys purppuraa
  • Kathryn Stockett: Piiat
  •  Sue Monk Kidd: Mehiläisten salaisuudet

15. Modern Women Writers (9/5)
  • Kat Falls: Veden alla
  • Alice Walker: Häivähdys purppuraa
  • Kathryn Stockett: Piiat
  • Sue Monk Kidd: Mehiläisten salaisuudet
  • Suzanne Collins: Nälkäpeli
  • Suzanne Collins: Vihan liekit
  • Suzanne Collins: Mockingjay
  • Donna Leon: Kuolema väärissä vaatteissa
  • Ruta Sepetys: Harmaata valoa

16. Modern Men Writers (8/5)
  • Brian Selznick: Hugo Cabret
  • J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa
  • Joseph Heller: Me sotasankarit
  • Patrick deWitt: Sistersin veljekset
  • Allen Ginsberg: Luurankohuutoja 
  • Richard Yates: Revolutionary Road
  • Hal Sirowitz: Äiti sanoi
  • Khaled Hosseini: Leijapoika

Yhteensä luin 18 kirjaa: 
Kat Falls: Veden alla
Brian Selznick: Hugo Cabret
Alice Walker: Häivähdys purppuraa
J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa
Joseph Heller: Me sotasankarit
Kathryn Stockett: Piiat
Sue Monk Kidd: Mehiläisten salaisuudet
Patrick deWitt: Sistersin veljekset
Suzanne Collins: Nälkäpeli
Suzanne Collins: Vihan liekit
Allen Ginsberg: Luurankohuutoja
Richard Yates: Revolutionary Road
Suzanne Collins: Mockingjay
Hal Sirowitz: Äiti sanoi
Emily Dickinson: Golgatan kuningatar
Donna Leon: Kuolema väärissä vaatteissa
Ruta Sepetys: Harmaata valoa
Khaled Hosseini: Leijapoika

Kategoriat Modern Women Writers ja Modern Men Writer tulivat täyteen melkein itsestään, sillä suurin osa muihin kategorioihin luetuista kirjoista sopi näihinkin. 

* * * * *