tiistai 18. joulukuuta 2012

Karkkipäivä lavalla ja kansien välissä

Kävin tuossa ennen itsenäisyyspäivää teatterissa. Näytelmä oli Kom-teatterin Karkkipäivä. Tykkäsin. Roolisuoritukset olivat hienoja, erityisesti pidin Juho Milonoffin Tok Kilmoresta. Laura Malmivaara esitti lastaan kaltoinkohtelevaa äitiä suorastaan vimmaisesti, enkä aina oikein tiennyt pidinkö vai en. Videokuvaa käytettiin onnistuneesti. Tarina vei mukanaan niin, että lopussa huomasin istuvani jännittyneenä penkin reunalla.

Joissain kritiikeissä on arvosteltu sitä, että näytelmä tekee lastensuojelusta komediaa. Minä en nähnyt näytelmää komediana. Tragikomediana ehkä, mutta näin rankka aihe mielestäni kaipaa myös keventäviä elementtejä, jotta näytelmän pystyy katsomaan. Mutta minulla kyllä oli itku kurkussa monta kertaa.

Karkkipäivän tarina tuli niin liki, että oli pakko heti tarttua myös hyllyssä odottavaan Markus Nummen kirjaan. Olin ajatellut, että luen sen vasta jonkin ajan päästä, jotta kokemukset eivät häiritse toisiaan. Mutta pakko oli palata heti Tomin tarinaan. Kirja toimikin hyvin näytelmän jälkeen. Sovitus oli ollut sen verran uskollinen, että häiritseviä tarinallisia yhteentörmäyksiä ei tullut.

Karkkipäivän keskeinen henkilö on laiminlyöty Tomi-poika, mielikuvitusleikeissään Tok Kilmore, sankari, joka pelastaa päivän. Tok Kilmorella on tehtävä, pelastaa prinsessa Mirabella. Sattumalta Tomi törmää kirjailija Ariin, josta tulee hieman vastentahtoisesti Tomin apuri.

Karkkipäivä on hyvä kirja. Kirja, jonka kerronta toimii, henkilöt tulevat lähelle ja jonka sanomalla on merkitystä. Myös teatterisovitus oli mielestäni onnistunut. Mutta kylläpä nykyään on muotia sovittaa kirjat joko teatterin lavalle tai elokuvaksi. Tuntuu jopa, että kirjan menestystä osaltaan mitataan sillä, tehdäänkö siitä sovituksia edelleen. Mitä muut ajattelette tästä aiheesta?

Markus Nummi: Karkkipäivä. Otava, 2010.

1 kommentti:

  1. Musta on hienoa, että kirjojen hienot tarinat esitetään teatterissa tai leffana, sitenhän ne hienot tarinat leviävät suuremmalle yleisölle.

    Tosin joskus lukiessani kirjallisuutta häiritsee se, että kirja on tehty valmiiksi suoraan leffateatteriin sopivaksi. Lisäksi moni (eurooppalainen) kirjailija tuntuu olevan käsikirjoittaja tms. Musta on ihanaa, että kirja on kirja ja leffa on sovitus eli oma teos kirjasta.

    VastaaPoista