keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kiitos!



Kiitos Pihi nainen tästä tunnustuksesta! Pidän kovasti blogistasi, ja oli hienoa saada tämä tunnustus sinulta. Tämä on myös hyvä tapa herätellä vähän uinahtelevaa blogia.

Tunnustukseen liittyy seuraava tehtävänanto:

1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita heille tunnustuksesta. 
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi. 

Tällä kertaa haluan antaa tunnustuksen seuraaville erinomaisille blogeille: 

1. Satun luetut
2. Amman lukuhetki
3. Sinisen linnan kirjasto
4. Täällä toisen tähden alla
5. Lukemisen kartasto
6. P. S. Rakastan kirjoja
7. Kirjainten virrassa
8. Kirsin kirjanurkka

Kahdeksan asiaa minusta:
1. Työaamuisin ja -päivisin on pakko saada kahvia tai elämä ei suju ollenkaan. En yleensä jaksa keittää kahvia kotona, vaan suuntaan töihin päästyäni kädet melkein täristen kohti Moccamasteria. Viikonloppuisin pärjään kuitenkin usein ihan ilman kahvia.
2. Lopetin sanomalehden tilaamisen kannettuani Hesaria koskemattomana paperinkeräykseen monta kuukautta. Tilasin vähän aikaa digilehteä, mutta en ikinä jaksanut lukea sitäkään. Nyt olen tyytyväinen lehdettömään elämääni. Joskus lukaisen lehden töissä, jos on aikaa. Jos aamuisin tekee mieli lukea jotain, luen kirjoja. Se on paljon kivempaa. Tosin aiheuttaa paniikkilähtöjä ja myöhästymisiä.
3. Yleensä en kuitenkaan ehdi lukea mitään aamusin, sillä olen aivan toivoton torkuttaja.
4. En omista autoa.
5. Olen ylpeä siitä, että olen onnistunut pitämään kolme huonekasvia jo useamman vuoden hengissä. Monet aiemmat ovat kokeneet kohtalonsa käsissäni. Nämä kasvit tuntuvat menestyvän sitä paremmin, mitä pidemmäksi aikaa unohdan ne hoitamatta. Kastelu ei ole edes viikottaista.
6. Värejä pitää olla. Mustavalkoisuus on tylsää, paitsi vanhoissa valokuvissa.
7. Liikutun herkästi. On älyttömän noloa itkeä mainoksien takia, mutta niinkin on käynyt.
8. Tarvitsen säännöllisesti aikaa tuijotella seiniä (tai ikkunasta ulos tai varpaitani) ja olla tekemättä mitään.


8 kommenttia:

  1. Kiitos tunnustuksesta, piristipä iltaa! Olen nykyään ihan toivoton näiden laittamisessa eteen päin, mutta yritän parhaani :)

    Minäkään en enää, tai taas, tilaa lehteä. Luen tarvittavat uutiset netistä ja tosiaan sitten mieluummin kirjaa. Töissä ollessani kuitenkin luin lehdet säännöllisesti :) Ja totta, värejä pitää olla!

    VastaaPoista
  2. Hei, kiitos, olipa kiva ylläri!

    Ja täällä toinen torkuttaja... En käsitä miten kukaan ylipäätään voi nousta ylös heti ekalla kellonsoitolla.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tunnustuksesta! Katsotaan, saanko mitään aikaan (olen armottoman huono näissä blogihaasteissa). Mukavaa näitä on lukea ja saada!

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Tuijotteluun pitää aina löytyä aikaa, se on tärkeää :)

    VastaaPoista
  5. Ole hyvä (erittäin ansaitusta tunnustuksesta) ja todella kivaa että tartuit haasteeseen! :)

    Minä yhä sinnittelen Hesarin parissa. Välillä sängyn vierellä on parin viikon rästilehdet ja sitten luen niitä kerralla esim. kahdeksan. Lähipiirissä herättääkin huvittuneisuutta kun reagoin kaikkiin uutisiin pari viikkoa myöhässä. ;)

    Koen samoin ylpeyttä kolmesta viherkasvista jotka ovat yhä vuosien jälkeen hengissä. Samalla hyvin harvalla kasteluvälillä toimii minunkin kukkien hoitaminen.. Enkä uskalla vaihtaa multia, kasvini varmaan järkyttyisivät ikihyviksi. Välillä kyllä mietin, ovatkohan kasvini muumioituneet, kun niissä ei tunnu tapahtuvan mitään. ;)

    VastaaPoista
  6. Kivoja tunnustuksia! Minä luen aina aamulla kirjaa, ja juon kahvia! Se on paras hetki päivässä! =D Minäkin liikutun helposti. Niin ja ei minkään tekeminen on äärimmäisen jalo harrastus. Harrastan sitä itsekin. =D

    VastaaPoista
  7. Kiitos tunnustuksesta <3 (En yleensä ehdi vastata näihin blogissani, mutta muistaminen lämmittää aina mieltä!)

    Minäkin olen tyytyväinen sanomalehdettömään elämääni :). Luen niin paljon kirjoja (ja kirjablogeja ;)), etten ehtisi lukea joka päivä hesaria.

    VastaaPoista
  8. Kiitos vielä tunnustuksesta, vastasin siihen tänään. :)

    Olen myös joskus liikuttunut mainoksesta ja ties mistä muista hieman yllättävistä asioista... :)

    VastaaPoista