sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa. Tammi, 2005. 
Tämä kirja on pitkään ollut lukulistallani. Aika monta kuukautta se ehti myös olla kirjastosta lainassa, ennen kuin lopulta tartuin siihen. Pelkäsin, että ahdistun liikaa ekologisista uhkakuvista. 

Sarasvatin hiekkaa osoittautui kuitenkin hurjan kiehtovaksi. Huikeat tieteelliset teoriat saavat maapallon yhtäkkiä tuntumaan kovin pieneltä paikalta, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Samalla aukeaa myös mieletön historiallinen syvyys, jossa mennään aina Atlantikseen asti.  Isomäki selittää teorioitaan hyvin, kaikki tuntuu lukijalle yhtä ymmärrettävältä kuin kirjan tiedemiehille. Ehkä tässä on myös hieman yksinkertaistusta: ei kai tiede voi olla ihan näin itsestäänselvää? 

Maantieteellisesti liikutaan ympäri maapalloa, keskeisimmät tapahtumat sijoittuvat Grönlantiin ja Intiaan. Intian länsirannikolta on löydetty valtavia uponneita kaupunkeja. Grönlannissa mannerjäätikkö taas alkaa käyttäytyä odottamattomasti. Pian tutkijat huomaavat, että uhka on suurempi kuin kukaan oli osannut odottaa. 

Kirjan heikkoutena on kömpelö henkilökuvaus. Henkilöt ovat melko yksiulotteisia ja oikeastaan yhdentekeviä; he voisivat olla ketä tahansa. Mukaan ympätyt ihmissuhdekuviot tuntuvat oikeastaan turhilta. Oikeastaan voisi sanoa, että tässä kirjassa pääosassa ovat jää, vesi ja hiekka. Niiden kuvaus on kiehtovampaa kuin henkilökuvaus. 

Kerrontakin etenee jotenkin hypähdellen. Jännitystä kirjaan on saatu niin paljon, että minun oli välillä käänneltävä sivuja melko tiuhaan tahtiin. Mutta jännittävimmät kohdat tuntuivat välillä hieman päälleliimatuilta ja irrallisilta toimintakohtauksilta. 

Kaikesta huolimatta pidin kirjasta paljon. Se oli kiehtova, mutta pakko myöntää, että varsinkin lopussa myös ahdisti. Vaikka pidän itseäni melko tietoisena ympäristö- ja ilmastonmuutosasioista, en ollut koskaan ajatellut, että seuraukset voisivat olla tällaisia. Voisiko näin todella tapahtua? Ja onko mitään enää tehtävissä? Ja voi hyvänen aika, miksi niitä ydinvoimaloita rakennetaan rannikolle? Vaikuttiko Fukushima mitenkään ydinvoimaloiden turvatoimiin? Sain kirjan loppuun illalla, ja hyvä etten noussut yöllä tähystelemään ikkunasta, näkyykö tulva-aaltoja. 

Myös tätä mietin: jos maapalloa kohtaisi valtava ekokatastrofi, olisiko parempi olla niiden joukossa, jotka menehtyvät heti, vai jäädä henkiin selviytymään maailmassa, jossa kaikki on muuttunut?

4 kommenttia:

  1. Hyvä postaus.
    Olen lukenut tämän kahdesti, hyvä kirjat, hieman tönköt henkilöt, mutta olennaista on sanoma.

    Nämä tuulipropellit näin allegoriana sille, millä tavoin vastaamme tähän ilmaston muutokseen.

    Olen lukenut Isomäen kirjan Fukushimasta. Se on monella tapaa ajatuksia herättävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sanoma on tosiaan olennainen tässä. Isomäen ajatuksia Fukushimasta olisikin kiinnostava lukea.

      Poista
  2. Hienoa pohdintaa sinulla! Isomäen kirja onkin sellainen, joka saa ajatukset pyörimään päässä. Tämä olisi itse asiassa aika loistava valinta lukupiirikirjaksi, herättäisi teemoillaan varmasti paljon keskustelua, koska kuten sanoit, henkilöt tässä romaanissa ovat täysin yhdentekevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle henkilöt ovat usein kirjassa melko tärkeitä, mutta tässä he olivat vain välttämättömyyksiä, jotka veivät tarinaa eteenpäin. Lukupiirikirjaksi tämä tosiaan olisi mainio!

      Poista