keskiviikko 1. elokuuta 2012

Runoja: Sirowitz ja Dickinson

Tällä kertaa esittelen kaksi runokokoelmaa samassa, kun ne tuli luettua melko peräkkäin. Yhdistävänä tekijänä on myös yhdysvaltalaisuus, se taitaakin olla ainut.  Toinen on nykykirjallisuutta, miesrunoilija, vapaata mittaa; toinen 1800-luvulta, naisrunoilija, mitallista. 

Hal Sirowitz: Äiti sanoi. Like, 1999. 
Alkuteos Mother Said, 1996.
Suomentanut Hanna Kjellberg

Amerikanjuutalainen, newyorkilainen Sirowitz kirjoittaa sellaista runoutta, josta pitävät monet sellaisetkin, jotka "eivät ymmärrä runoja". Näennäisesti yksinkertaisia, suorasanaisia, selkeitä ja lyhyehköjä runoja, jotka kuitenkin ovat pintaansa syvempiä. Se syvyys tulee siitä, että runoissa on monesti jotain niin tunnistettavaa olemisesta ja ihmisestä. Runot ovat hauskoja ja liikuttaviakin. Suuri osa niistä on kokoelman mukaisesti "äidin sanomisia", mutta välillä pääsee ääneen myös isä, terapeutti ja "hän".

Runot ovat arkisia, ja ehkä juuri siksi niin elämänmakuisia. Äidin ääni usein kieltää jotain, ja perustelee kieltonsa huimilla loogisuusloikilla. Runon minä, äidin tai isän sanomisten kuulija, on välillä pieni poika, jota kielletään työntämästä sormea ketsuppipurkkiin, välillä nuorimies, jota moititaan laiskuudesta ja jolle annetaan  neuvoja tyttöystävien suhteen. Osa runoista käsittelee parisuhdetta. Seuraavassa esimerkki äidin logiikasta ja pettämättömästä syyllistämisen taidosta.

Ei enää syntymäpäiviä

Älä huido sateenvarjolla kaupassa, 
Äiti sanoi. Hyllyllä pääsi yläpuolella on kauhea määrä 
spagettikastikepurkkeja,
jotka voivat pudota päällesi, ja voit kuolla.
Sitten et pääse tämäniltaisiin juhliin,
etkä huomenna keilaradalle. 
Ja sen sijaan että juhlisimme syntymäpäiviäsi
limsan ja kakun kera, vietämmekin
kuolemasi muistopäivää juoden teetä ja
syöden korppuja. Emmekä isäsi ja minä voi 
enää koskaan syödä spagettia, koska
jauhelihakastike muistuttaa meitä sinusta.

Hal Sirowitz

Kokoelma oli suorastaan mainio. Suosittelen erityisesti niille, jotka yleensä kammoavat runojen lukemista. 


Emily Dickinson: Golgatan kuningatar. Tammi, 2004.
Valikoiman suomentanut ja toimittanut Merja Virolainen.

Emily Dickinson (1830 - 1886) on yksi merkittävistä 1800-luvun yhdysvaltalaisista runoilijoista. Mitalliset, "runomaiset" runot tuntuivat Sirowitzin jälkeen aluksi täysin käsittämättömiltä. Valikoimassa on kuitenkin lopussa suomentajan kirjoittamat jälkisanat, jotka valottavat Dickinsonin elämää ja runoutta. Ne luettuani runot alkoivat avautua paremmin ja aloin myös nauttia sanojen rytmistä ja muodosta. Suosittelen kuitenkin lukemaan myös suomentajan huomautukset runoista, ne löytyvät kirjan lopusta. 

Mitallisen runouden kääntäminen on todellakin oma taiteenlajinsa, sillä kääntäjä joutuu tavallista enemmän punnitsemaan valintojaan sisällön ja muodon suhteen. Säilytetäänkö runomitta? Yritetäänkö pitää säkeet samanmittaisena kuin alkukielessä (esimerkiksi englannista suomeen käännettäessä tämä on vaikeaa, koska suomessa sanat ovat keskimäärin pidempiä kuin englannissa). Valikoiman saatesanoissa Merja Virolainen perustelee omia käännösratkaisujaan. 

Dickinsonin runot olivat mielestäni hetken makustelun jälkeen yllättävän kirpeitä ja mielenkiintoisia, mutta eivät kuitenkaan tehneet mitään pitkäikäistä vaikutusta. 

- - - - - - 

Nämä kokoelmat luettuani olen suorittanut So American -haasteesta runokategorian.  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti