sunnuntai 26. elokuuta 2012

Donna Leon: Kuolema väärissä vaatteissa

Donna Leon: Kuolema väärissä vaatteissa. Otava, 1999.
Alkuteos Dressed for Death, 1994. Suomentanut Kristiina Rikman

Kirjabloggaus on jostain syystä kuorinut minusta esiin dekkareitten lukijan. Tai sitten vain huomaan paremmin lukevani dekkareita, kun kirjoitan niistä postauksia. Tai sitten vaan lukemieni dekkareiden määrän kasvu ja bloggamisesta innostuminen ovat sattumalta osuneet ajallisesti yhteen. En kuitenkaan voi enää sanoa rehellisesti, että en juuri lue dekkareita.

Pitkä dekkareiden vieroksumiskauteni on kuitenkin aiheuttanut sen, että minun on helppo löytää luettavakseni dekkaristeja, joita en ole ennen lukenut. Tämäkin oli ensimmäinen kirjani Donna Leonilta.

Miksi valitsin tämän luettavaksi? Syy on bloggaamisessa: halusin löytää kirjan luettavaksi So American -haasteen rikoskirjallisuuskategoriaan, ja Donna Leonilla saa kätevästi pisteen myös Ikkunat auki Eurooppaan haasteesta. Jälkimmäistä tosin mietin hetken, sillä olen pyrkinyt löytämään Eurooppa-haasteeseen kunkin maan omaa kirjallisuutta, mutta päätin kuitenkin ottaa Leonin mukaan. Asuuhan hän Venetsiassa, vaikka englanniksi kirjoittaakin. Ja enemmän Italiaa miljöönä korostavaa kirjaa on ehkä vaikea löytää jopa italialaisesta kirjallisuudesta.

Juuri tämän kirjan valitsin luettavakseni, koska se oli varhaisen komisario Guido Brunettin  tutkimuksista kertova kirja, jonka kirjastosta löysin. Ajattelin, että aloitan sarjan alkupäästä siltä varalta että innostun näistä enemmänkin.

Alkutilanne kirjassa on tämä: Venetsian läheltä löytyy ruumis, jota aluksi pidetään transvestiittiprostituoituna. Pian kuitenkin selviää, että murjottu uhri onkin arvostettu pankinjohtaja. Skandaali on valmis, mutta kaikki ei tietenkään ole sitä, miltä se näyttää.

Rikos ja sen selvittely oli rakennettu ihan kiinnostavasti. Pisteet siitä, että loppuun asti ainakin minä lukija sain pähkäillä, että miten ihmeessä tämä nyt selvitetään. Dekkareissa usein harmittaa, jos arvaa liikaa liian aikaisin. Pidän siitä, että ratkaisua voi jännittää loppuun asti. Tässä kirjassa rikos tuntui kuitenkin olevan melkein sivuseikka antaumuksellisen miljöönkuvailun rinnalla. Moneen kertaan mietin, luenko dekkarin muotoon puettua Venetsian matkailumainosta. Venetsia on tuskastuttavan helleaallon kourissa, mutta silti ah niin ihana rappeutuneessa kauneudessaan. Miljöötä korostavia yksityiskohtia nostetaan jatkuvasti esille, italiaa puhutaan vähän väliä ja aina välillä pohditaan italialaisuutta ja venetsialaisuutta. Vaikka nämä pohdinnat on sijoitettu Guido Brunettin päähän, niissä on mielestäni kyllä välillä jotenkin ulkopuolinen näkökulma, kuten koko miljöökuvauksessakin. Sellainen, joka olisi Italiaan ja Venetsiaan rakastuneella ja muuttaneella ulkomaalaisella...

Oma lukunsa on ruoan kuvaus. Tässä kirjassahan syödään enemmän kuin Viisikoissa! Italian ruokakulttuuri taitaa olla yksi kirjan teemoista. Ruokaa ja ruoanlaittoa kuvataan suorastaan antaumuksella, ja välillä kirjaa lukiessa tuli melkein nälkä. Matkailumainoksen ja Viisikon lisäksi tekstistä tuli välillä mieleen resepti tarjoiluohjeineen:

"Hän silppusi sipulit, kasteli tomaatit kiehuvassa vedessä voidakseen kuoria ne helpommin ja kävi poimimassa terassilta pari tuoretta basilikan lehteä. Hän askarteli automaattisesti, kiinnittämättä erityistä huomiota siihen mitä teki ja valmisti yksinkertaisen kastikkeen ja pani sitten veden kiehumaan keittääkseen pastaa. Kun suolattu vesi alkoi poreilla hän kaatoi kattilaan puoli pakettia penne rigatea ja sekoitti. - - Kun pasta oli kypsää, hän huuhteli sen siivilässä, keikautti tarjoilukulhoon ja kaatoi sitten kastikkeen päälle. Hän hämmensi ruokaa suurella lusikalla ja kantoi sen parvekkeelle, jonne hän oli jo vienyt haarukan, lasin ja pullollisen Cabarnetia. Hän söi suoraan kulhosta. - - Hän söi kaiken pastan, pyyhki kulhon leivänpalalla, vei sitten kulhon sisään ja toi tullessaan ulos lautasellisen vasta pestyjä viikunoita."

Aika kului ihan leppoisasti Guido Brunettin seurassa, mutta saa nähdä tulenko toistamiseen vierailemaan Venetsiassa hänen seurassaan. Jokin imu tästä puuttui minun kohdaltani. Sanon ainakin toistaiseksi Brunetille Arrivederci!

7 kommenttia:

  1. Hauska tuo sitaatti. Tämä on nyt täysin sivuhuomio mutta olen itsekin juuri elänyt italialaisen ruokakulttuurin lumoissa, kun sitä niin hurmaavasti kuvattiin lukemassani Eat, pray, love -kirjassa. Dekkareitten luku on minulla ainakin täysin kausittaista, nykyisin ei tule juuri luettua. Dekkarikaudella Leonin kirjat jäivät jostain syystä lukematta, ehkä syynä lukuisat hyvät vaihtoehdot. Tässä tuo miljöön kuvaus vaikuttaa kuitenkin ihan mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italiakaipuuseen tämä on oikein hyvä kirja...

      Poista
  2. Leonin kirjoissa se miljöö on tosiaan vahvasti esillä, ruoka ja juoma mukaanlukien, ja moni lukutoukka symppaa varmaan myös Paola Brunettin hahmoa :)
    Olen sarjan kirjoja lukenut kymmenkunta ja niiden parissa viihtynyt, mutta vaikka niitä olisikin toinen mokoma jäljellä niin saa nähdä olenko jatkamassa, ei niissä kuitenkaan valtavaa variaatiota ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukevat hahmot ovat aina kirjoissa sympaattisia, Paola miellytti minuakin.

      Poista
  3. Minä en paljon dekkareita lue, mutta nämä Leonin kirjat ovat ihania. juuri tälläkin hetkellä on yksi menossa. Niissä voi haistaa ja maistaa Italian ja erityisesti Venetsian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italia tuli kirjassa lähelle tosiaan kaikkien aistien kautta.

      Poista
  4. Hello! Oltiin Annan kanssa kamalan myöhään liikkeellä post-it-tunnustuksen kanssa, mutta sellaisen nyt joka tapauksessa sinulle ja blogillesi annoin. Löytyy Lukemisen kartastosta. :)

    VastaaPoista