torstai 19. heinäkuuta 2012

Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia

Nälkäpeli-trilogia tuli luettua suorastaan ahmien, viimeinen osa englanniksi, kun en sattunut suomenkielistä saamaan käsiini. Ajattelin etukäteenkin, että varmaan pidän tästä, mutta en arvannut, että olisin näin vaikuttunut. Kävin jo katsomassa elokuvankin.

Nälkäpelit sijoittuvat tulevaisuuteen. Luonnonkatastrofit ja niitä seurannut nälänhätä ovat tuhonneet suuren osan Pohjois-Amerikkaa. Tilalla on Panem, joka koostuu kahdestatoista vyöhykkeestä ja valtaapitävästä Capitolista. Vyöhykkeet ovat rajattuja, aidattuja ja tarkoin vartioituja alueita, joissa nähdään nälkää samalla kun Capitolissa eletään yltäkylläisyydessä. Kukin vyöhyke on erikoistunut johonkin tuotantoon, joku maitotuotteisiin, toinen kalastukseen, yksi elektroniikkaan.  Päähenkilö Katnissin kotivyöhyke 12 on pieni ja mitätön hiilen tuotantoon erikoistunut vyöhyke. 

Aikoinaan vyöhykkeet nousivat kapinaan Capitolia vastaan, mutta hävisivät, ja tästä rangaistuksena Capitol kehitti Nälkäpelin. Nälkäpeli on yhdistelmä tosi-tv:tä ja gladiaattorien areenaa, julma viihteeksi naamioitu rangaistus, jossa vyöhykkeiden lapset laitetaan tappamaan toisiaan. Säännöt ovat yksinkertaiset: jokaisen vyöhykkeen on lähetettävä vuosittain kaksi nuorta, tyttö ja poika Nälkäpeliin. Nämä tribuutit valitaan elokorjuuksi nimitetyssä arvonnassa, johon osallistuvat kaikki 12 - 18-vuotiaat. Tribuutit suljetaan areenalle, jossa tehtävänä on tappaa kaikki muut tribuutit. Vain voittaja säilyy hengissä. Kaikki televisioidaan ja näytetään ympäri Panemia ohjelmana, jota vyöhykkeiden asukkaiden on pakko katsoa. 

Kirjan päähenkilö Katniss Everdeen ilmoittautuu Nälkäpeliin vapaaehtoiseksi pelastaakseen siskonsa Primin, jonka osaksi arpa käy. Nälkäpeli on julma ja verinen, ja tilannetta Katnissin osalta vaikeuttaa vielä sekin, että hän ystävyystyy vyöhykkeensä poikatribuutin, Peeta Mellarkin kanssa, tietäen kuitenkin että toisen heistä on kuoltava Nälkäpelissä. 

Nälkäpeli oli minulle varsin koukuttavaa ja jännittävää luettavaa. Vaikka arvasin Katnissin toki säilyvän hengissä Nälkäpelissä (miten muuten päästäisiin sarjan kakkososaan?), luin tarinaa melkein hengittämättä. Tarina on jännittävä ja kunnon dystopian tavoin herättää ajattelemaan asioita, jotka meidän ajassamme ovat pielessä tai matkalla hyvin huonoon suuntaan. Nuorten väkivaltaiset kuolemat ovat Capitolin väelle suurta viihdettä - toisaalta, niinhän ne olivat minulle lukijanakin, vaikka tietysti minä luin fiktiivisistä henkilöistä. 

Vihan liekit jatkaa siitä mihin ensimmäinen kirja päättyi. Katniss ei saa pitkään juhlia hieman epätavallista Nälkäpelin voittoaan. Hänelle paljastuu, että Capitol kokee hänet uhkaksi ja kapinoiden lietsojaksi. Katniss  yrittää rauhoitella tilannetta, mutta se osoittautuu turhaksi. Seuraavaan Nälkäpeliin valitaankin osallistujat voittajien keskuudesta, ja hän joutuu Nälkäpeliin uudestaan. Tällä kertaa vastustajat ovat edellisten nälkäpelien voittajia. 

Kolmannessa osassa Katniss saa huomata, että hänestä yritetään tehdä Matkijanärheä, vastarintaliikkeen johtohahmoa sodassa Capitolia vastaan. Häntä ei varsinaisesti kaivata taistelijaksi, vaan propagandan tähdeksi. Kolmas osa on kirjoista synkin ja vakavin, täynnä sotaa, väkivaltaa, epätoivoa, propagandaa. Peli jatkuu, vaikkei nyt ollakaan areenalla.
Nälkäpeli-sarja pyörittelee minusta hyvin vallan, kilpailun ja oikeudenmukaisuuden teemoja. Lisäksi ne ovat menevää toimintaa, mukana vähän romantiikkaakin, muttei turhan imelässä muodossa. Olin oikeastaan yllättynyt siitä, kuinka vähän siirappia kirjoissa oli, vaikka on siellä se rakkaustarinakin. Minuun tämä nuortenkirja upposi täysin myös aikuisena lukijana. Pidin siitä, että se käsittelee tärkeitä, yhteiskunnallisia teemoja. Pidin siitä, ettei rakkaustarina ollut liian siirappinen (eniten siirappia taisi olla kakkososassa). Ja yksinkertaisesti kirja oli mielestäni jännittävä ja mukaansatempaava.

Panem on kiehtova ja julma yhteiskunta, jossa harvainvalta vallitsee. Tuotannon hajauttaminen vyöhykkeille estää myös mitään vyöhykettä olemasta omavarainen. Vyöhykkeiden asukkaat ovat käytännössä orjia, jotka mahdollistavat Capitolin asukkaiden huolettoman elämäntyylin. Leipää ja sirkushuveja, panem et circenses (en keksinyt yhteyttä itse, vaan se tulee ilmi viimeisessä kirjassa). Mutta Matkijanähri ei päästä helpolla. Tämä ei ole perinteinen hyvä vastaan paha -kamppailu, vaan se nostaa esiin myös olennaisen kysymyksen sodan oikeutuksesta. Ovatko kapinalliset oikeassa noustessaan kapinaan Capitolia vastaan, vaikka se tarkoittaa tuhansien kuolemaa ja kärsimystä? Oikeuttaako useiden säästäminen muutamien tappamisen? Ovatko sodassa kaikki keinot sallittuja, myös ne julmalta viholliselta lainatut? Vai jos julmaa hallitsijaa vastaan käytetään sen omia keinoja, nouseeko vanhan hirviön tilalle vain uusi? Nämä eivät ole tietenkään mitään uusia kysymyksiä, vaan ikivanhoja, mutta ikävän ajankohtaisia myös tällä hetkellä. Oppiiko ihmiskunta ikinä? Panem tuntuu monella tavalla turhankin todelliselta. Ja me asumme Capitolissa, nautimme yltäkylläisyydestä, joka on otettu vyöhykkeiden asukkaiden selkänahasta. 

Suosittelen. Elokuvastakin muuten pidin.

Suzanne Collins: 
Nälkäpeli. WSOY, 2009. Alkuteos The Hunger Games.2008. Suomentanut Helene Bützow.
Vihan liekit. WSOY, 2011. Alkuteos Catching Fire, 2009. Suomentanut Helene Bützow.
Mockinjay. Scholastic, 2010.

3 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä upean koukuttavasti kirjoitettu trilogia! Elokuvakin oli harvinaisen onnistunut.

    VastaaPoista
  2. Muistanko oikein, että sulla oli eka osa omana? Saisinko lainaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tottakai. On mulla muutkin osat, viimeinen tosin englanniksi. Olen tulevan viikon reissaamassa, mutta palailen kotiin elokuun alussa.

      Poista