keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Einar Kárason: Miekkakäräjät



Johnny Kniga kustannus, 2003. 
Alkuteos Óvinafagnadhur, 2001.
Suomentanut Tapio Koivukari. 

Haasteiden paras puoli on se, että ne johdattavat sellaisten kirjojen äärelle, joihin ei muuten tulisi tarttuneeksi. Osana Ikkunat auki Eurooppaan -haastetta etsin kirjastosta islantilaista kirjallisuutta. Omasta kirjahyllystä olisi kyllä löytynyt Halldór Laxnessin Salka Valka, mutta ajattelin, että olisi mukava lukea jotain nykykirjallisuutta. Sitä löytyi oikeastaan yllättävän paljon, mutta valitsin ensimmäiseksi luettavaksi tämän Islannin tarunhohtoiseen historiaan sijoittuvan kirjan. Miekkakäräjät sijoittuu 1200-luvun Islantiin, Sturlungien aikaan. Tarina, maailma ja henkilöt seurailevat (nopeasti googletetun käsitykseni mukaan) melko uskollisesti islantilaissaagoista tuttua historiaa. Mukana on mm. Snorri Sturluson, kuuloisa saagojen kirjoittaja. 

Kirja kuvaa islantilaisten klaanien välisiä taisteluja. Kahta taistelevaa osapuolta johtavat Thórður Kakali ja Kolbeinn Nuori. Tarina alkaa verilöylystä, jossa Kolbeinn Nuori kukistaa Thórðurin koko Islannin valtaa havittelevan veljen Sturlan ja heidän isänsä. Nuorinta lukuunottamatta myös muut Thórðurin veljet surmataan.  Kakali palaa Islantiin Norjasta, jossa on viettänyt aikaansa lähinnä juopotellen, ja vaikka hänen henkensä ei ole siellä paljonkaan arvoinen, hän onnistuu vähitellen kokoamaan joukkoja ja selviämään hengissä. Suurin osa kirjasta kuvaa epätoivoista pakoa ylivoimaisen joukon edessä, kunnes päädytään ratkaisevaan taisteluun. 

Tarinaa kuljetetaan eri kertojien varassa, mutta jokainen luku on nimetty kertojansa mukaan, joten sekaannuksen vaaraa ei juuri ole. Eri kertojanäänet valottavat tarinaa hyvin ja tuovat esille eri puolia. Henkilöt jäävät kuitenkin jotenkin ulkokohtaisiksi, heihin ei oikein ehdi kunnolla tutustua ja kiintyä, pääoaino on kuitenkin tarinan etenemisessä. 

Vaikka en täysin osannutkaan eläytyä näihin kostoretkiin, oli kiehtovaa kuljeksia kiertelevien sotajoukkojen mukana 1200-luvun Islannissa. Vaikka kirja ei seikkailukertomuksena imaissutkaan mukaansa, niin jotain äärettömän kiehtovaa on tuossa saagojen maailmassa. Kirja herätti kiinnostuksen Skandinavian historiaan, ehkä pitää tutustua saagoihin enemmänkin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti