torstai 14. kesäkuuta 2012

Camilla Läckberg: Kivenhakkaaja

Camilla Läckberg: Kivenhakkaaja. Schildts, 2011.
Alkuteos: Stenhuggaren, 2005.
Suomentanut: Outi Menna.

Kivenhakkaaja on kolmas kirja Läckbergin Patrik Hedström -dekkareista. Pienessä Fjällbackan kylässä paljastuu taas kerran raaka murha, ja dekkaristi Läckberg kietoo entistä taitavammin lukijan mukaansa.

Paikallinen hummerinkalasta tekee kammottavan löydön. Mertaa ylös kiskoessa hummereiden sijaan pinnalle nouseekin pienen tytön ruumis. Aluksi tapausta pidetään tavallisena hukkumisonnettomuutena, mutta pian selviää, että tytön keuhkoissa oleva vesi ei ole merivettä, vaan makeaa vettä, jossa on jälkiä saippuasta. Joku on hukuttanut tytön ja heittänyt sen jälkeen mereen.

Patrik ja Erica ovat tuoreita vanhempia. Maja ei kuitenkaan ole ihan helppo vauva, ja Erica kärsii synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Suurena apuna hänellä on ollut lähistöllä asuva Charlotte. Järkytys on suuri, kun paljastuu, että hukkunut tyttö on juuri Charlotten Sara-tytär. Kuka Fjällbackassa vainoaa lapsia?

Dekkari on aiheeltaan hyytävä. Läckberg ei arastele tuoda dekkareissaan esille pahuutta, mutta etsii samalla myös sen syitä. Tälläkin kertaa tapahtumien juuret ovat syvällä menneisyydessä, 1920-luvulla. Tuttuun tapaan nykyhetkessä kulkevan rikostarinan rinnalla kulkee myös tarina menneisyydessä, tarina joka alkaa Strömstadista kiviluohimolta.

Läckbergin kirjat paranevat mielestäni koko ajan. Olen lukenut niitä ilmestymisjärjestyksessä, tämä on sarjan kolmas kirja. Kahdessa ensimmäisessä oli mielestäni liikaa arvattavissa jo melko varhaisessa vaiheessa kirjaa. Tässä jännite kantoi mielestäni paremmin loppuun asti. Osa jännitystä on toki siinäkin, että lukijalle paljastetaan enemmän kuin kirjan henkilöille. Lukija pääsee seuraamaan sekä meneillään olevaa rikostutkintaa että menneisyyden tarinaa. Teksti vie hyvin mukanaan, kirjaa ei montaa kertaa malta käsistään laskea ennen kuin se on lopussa. Siitä huolimatta, että luin pienellä präntillä painettua pokkariversiota, jossa siinäkin oli reippaasti yli 400 sivua.

Rikoksen selvittämisen lomassa myös kirjasarjan jatkuvat juonet kulkevat eteenpäin. Patrikin ja Erican suhde, muiden poliisien elämä ja Erican siskon Annan tarina. Taidan olla virallisesti koukussa tähän dekkarisarjaan.

4 kommenttia:

  1. Toden sanot: Läckberg paranee koko ajan. Olen lukenut tämän, mutta ennen blogia. Voin kohta lukea uudelleen, sillä en muista enää murhaajaa...

    Läckbergin Merenneito on dekkaritaivaan aatelinen. Kirja, jota ei unohda ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet Leena joskus aiemminkin kehaissut Merenneitoa, ja odotan sitä jo innolla. Haluan silti edetä sarjassa järjestyksessä, joten ihan seuraavana en vielä Merenneitoon tartu, mutta hyvä tietää, että on mitä odottaa :)

      Poista
  2. Jos Läckbergiltä pitäisi valita lemppari, se olisi ehdottomasti tämä Kivenhakkaaja. Harmittelen jo valmiiksi sitä, että Läckberg ei ehkä pysty tarjoamaan minulle enää parempaa... Tosin Merenneito jäi niin koukuttavaan kohtaan, että tiedä sitten mitä syksyn uutuudessa on luvassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan syksyn uutuudelta lisää jännitystä ja koukkuja :)

      Poista