sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Satu Grönroos: Lumen syli

Atena, 2012.

    
Kansi: Nina Leino
1960-luvulla Jyväskylässä Helmi aloittaa koulun. Ensimmäisen luokan opettaja Kaarina aloittaa samaan aikaan opettajanuraansa. Kummankin elämää järkyttää heti koulun alussa Helmin parhaan ystävän Mirjamin kuolema liikenneonnettomuudessa. Kuolemaa ei juuri käsitellä, se yritetään unohtaa ja jatkaa elämää. Helmi, joka ei pysty tekemään surutyötä puhumalla asiasta, alkaa elää yhä enemmän ja enemmän mielikuvitusmaailmassa, jossa Mirjami palaa hänen luokseen enkelinä leikkimään. Kaarinalla on uuden työn lisäksi pohdittavana yllättäen alkanut raskautensa.

Helmi on perheensä nuorin, hänellä on kaksi isoveljeä, ja myöhemmin ilmestyy vielä kolmaskin, Pena. Helmin äiti on yksinhuoltaja, isästä ei ole tietoa. Lasten kyselyihin äiti vastaa, että joulupukki on heidät tuonut. Äiti raataa perheen toimeentulon eteen, eikä häneltä jää juuri aikaa Helmille. Mirjamin kuoltua Helmillä ei ole oikein ketään. Kaarina-opettaja on Helmin mielestä ihana, mutta aina hänkään ei oikein tunnu ymmärtävän. Isoveli Pena juttelee Helmille mukavia ja kutsua häntä prinsessaksi, mutta Pena on usein menossa omilla teillään tai juovuksissa, jolloin hän ei olekaan niin kiva. Helmi elää lapsen mielikuvitusmaailmassa. Äiti osaa lentää, pimeässä saattaa vaania pelottava Otus ja
kuollut ystävä tuleekin takaisin.

Helmi ja Kaarina vuorottelevat kirjassa kertojina, mutta Helmin tarina painottuu enemmän. Kirja on surumielinen ja kauniisti kirjoitettu. Vaikken olekaan elänyt 1960-luvun Jyväskylässä, voin kuvitella, että kirjassa on paljon sellaista, jota aikalainen tunnistaisi. Vaikeita asioita on käsitelty hienovaraisesti, mutta silti niiden runsaus tuntui välillä musertavalta. Tuli vähän sellainen olo, että eikö nyt kellään hahmoista voisi mennä hyvin. Henkilöt ovat kirjassa etäällä toisistaan eivätkä tunnu löytävän yhteyttä. Hieman minua häiritsi myös se, että sijaisopettajan käytös muistutti liikaa Näkymättömästä Elinasta. Tuli sellainen olo, että tämän juonne on jo nähty. Näistä huolimatta tämä oli kokonaisuutena mielestäni oikein hyvä ja kauniisti kirjoitettu kirja. Erityisesti ihailin Helmin näkökulmaa ja sitä, miten luontevilta Helmin kertojanosuudet tuntuivat. Lapsen ajatukset oli kuvattu vakuuttavasti.

4 kommenttia:

  1. Minusta tämä on aivan mahtava esikoisteos. En kovasti pidä lapsikertojista, mutta Helmistä pidin heti. Kaikki on hirveän todentuntuista, sellaista '60-luvun väristä.

    Tämä kirja on minusta surullinen, mutta ei musertava, sillä kerronta antoi toivoa - kuitenkin. Helmin äiti oli uskottava´eli niitä äitejä, lentämään syntyneitä on ollut ja tulee aina olemaan. Jotenkin vain jotkut vuosikymmenet ovat lajille otollisempia kuin toiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuo kerronta pehmensi asioita, kipeät asiatkin kuvattiin jotenkin kauniilla tavalla.

      Poista
  2. Olen tämän kirjan suhteen samoilla linjoilla kanssasi. Kirja on hyvin kirjoitettu, mutta paikoin siinä tulee liikaakin asioita, etenkin yksi kirjan loppuratkaisuista oli mielestäni tavallaan jopa liiankin tarkoituksellisesti kirjoitettu. Pidin kuitenkin kirjasta, etenkin 1960-luvun arjen kuvauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin tuosta ajankuvasta, joka kirjassa tuli esille.

      Poista