torstai 19. huhtikuuta 2012

Venla Hiidensalo: Mediahuora

Otava, 2012.
Nyt se on viimein luettu, Mediahuora. Kauan siinä meni, ja moneen kertaan huokailin ja laskin kirjan sivuja, että näinkö paljon tätä on vielä jäljellä. Tästä voi ehkä päätellä, että en varsinaisesti ihastunut kirjaan. Mutta en silti ole valmis sanomaan, että tämä on huono kirja. Päinvastoin, tässä oli paljon hyvää, jopa erinomaista.

Mediahuoran päähenkilö on vapaa toimittaja Maria Vartiainen, 12-vuotiaan pojan yksinhuoltaja. Maria keskittyy uraansa kuumeisesti, freelancerin osa ei ole autuas. Töitä on tehtävä silloin kun niitä on ja sillä hinnalla, mitä työnantajaa huvittaa maksaa. Muuten ei ole varmuutta seuraavasta työkeikasta. Juttujen takia Maria myy sekä ystävänsä että itsensä medialle, tuolle ahneelle ja tyytymättömälle pedolle. Tässä työelämän paineessa kärsii perhe, ystävät ja oma mielenterveyskin.

Aloitetaan siitä positiivisesta. Tässä kirjassa on erittäin terävää ja osuvaa mediakritiikkiä. Ironia on julmaa, mutta löytää kohteensa tarkasti. Luvut alkavat Marian Facebook-päivityksillä, joukossa on myös Marian tai muiden kirjoittamia lehtijuttuja. Aiheet ovat ajankohtaisia ja helposti tunnistettavissa. Ja tämä on hauska, paikoitellen hykertelin kovasti huvitettuna.

Mutta miksi lukeminen oli niin takkuista? Ensinnäkin kirja oli mielestäni aivan liian pitkä. Luen mielelläni paksukaisiakin, mutta tässä ei mielestäni ollut ainesta sellaiseksi. Tiivistämisen varaa olisi ollut vaikka kuinka. Myös sisällöllisesti tähän oli ympätty kaikki mahdollinen. Toisen ongelman minulle teettivät henkilöt. Vaikka Maria Vartiainen tavallaan onkin ihan kiinnostava, erityisesti ristiriita todellisen Marian ja ulospäinnäkyvän luomuksen Maria Vartiaisen välillä, niin en vaan yhtään opi välittämään Mariasta. En jaksa kiinnostua Marian perhesuhteista ja hataralla pohjalla olevasta mielenterveydestä.

Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että jaksoin ponnistella kirjan loppuun. Tässä oli paljon hyvää, mielenkiintoista ja ajankohtaista. Tämä on mielestäni kirja, joka kannattaa lukea nyt, uunituoreena, sillä se on täynnä viittauksia ajankohtaisiin uutisiin ja juuri tämän hetken mediamaailmaan.

Tätä on arvioitu blogeissa jo aika paljon. Päähenkilöön turhautui Booksy, lukemastaan taas kovasti nautti Salla.

2 kommenttia:

  1. Tämä kiinnostaa kovasti, mutta jotenkin tuntuu, että jää lukematta. Ehkä, ehkä ei. Näillä näkymin ei...

    Se on kyllä turhauttavaa, kun kirja jatkuu ja jatkuu vaikkei tarvitsisikaan. Tällä hetkellä luen Elizabeth Bowenin The Death of the Heartia, joka kyllä venyy loputtomiin... Olen sivulla 179/418, ja jännintä, mitä on tapahtunut on ollut että henkiö X sai kirjeen henkilöltä Y. Huhhuh... :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tämä sinänsä mikään mahdoton järkäle ollut, n. 400 sivua, lyhyitä lukuja ja selkeää kieltä. Ei vaan edistynyt.

      Poista