tiistai 24. huhtikuuta 2012

Markus Leikola: Naamakirja

Markus Leikola: Naamakirja. Schildts, 2012.

Onko teille koskaan käynyt niin, että tiivistätte jatkuvasti ajatuksianne statuspäivityksen muotoon? Minulle on. Se oli ehkä merkki siitä, että Facebookin käyttöä voisi vähän rajoittaa. Nykyisinkin en juuri siellä jaksa mitään päivitelläkään, lähinnä seurailen muiden kuulumisia. Nykyisin muotoilen ajatuksissani blogipostauksia...

Markus Leikolan runoteos Naamakirja käyttää tuttua kieltä kaikille Facebookin käyttäjille. Mitä on mielessäsi juuri nyt? kysyy Facebook käyttäjiltään. Ja Leikolan runoissahan vastataan. Hauskaa, mutta mitä pidemmälle kokoelmaa lukee, sitä traagisempaa myös. Pikku hiljaa lukiessaan alkaa hahmottaa päivitysten takaa henkilöitä ja suhteita. Vaikka päivittäjiä ei mainita, kirjoitustyylin ja aiheet alkaa tunnistaa. Yksi lopettaa aina päivitykset "hyvää yötä kaikki kaverit", toinen kertoilee perättömyyksiä hienostuneista ruokalajeista, joita syö. Ääneen pääsevät myös ne, jotka eivät ikinä varmasti naamakirjaan mene. 

Runot kertovat paljon siitä, mitä on sen pinnan alla jota muille näytettäväksi niin kiilloitamme. Sosiaalinen media on pitkälti imagonluomista - mitä haluamme peittää, mitä paljastaa. Tosin uskallan väittää, että sama pätee myös ihan "oikeaan elämään". Käsi ylös, kuinka moni siivoaa, ennen kuin tulee vieraita? Leikolan runot ovat joka tapauksessa mainioita. Jostain syystä minulle tuli etäisesti mieleen myös Edgar Lee Mastersin Spoon River antologia. Siinähän Spoon Riverin hautausmaalle haudatut kertovat itse omasta elämästään ikään kuin muistokirjoituksena. Niissä muistokirjoituksissa tosin ei muistella mennyttä elämää vain kauniita paloja valikoiden, vaan sellaisenaan, rujonakin. Samoin Leikolan runoissa tulee monesti esiin sekin, mikä usein jää statuspäivitysten taakse. 


Tämä teos kartutti saalistani Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahdissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti