maanantai 16. huhtikuuta 2012

Eeva Rohas: Syvä pää

Otava, 2012.

Eeva Rohaksen uutuus Syvä pää vei heti mukanaan. Tartuin kirjaan toisen kirjan välikirjana, Venla Hiidensalon Mediahuora on myös kesken, mutta olen ehtinyt lukaista jo monta kirjaa sen ohessa. Syvä pää oli kuitenkin nopeasti lukaistu, mutta sitäkin vaikuttavampi pieni teos.

Syvä pää kuvailee. Tarttuu yksityiskohtiin. Tarinakin on mielenkiintoinen, mutta erityisesti minuun teki vaikutuksen Rohaksen tapa kertoa kuvaamalla yksityiskohtia. Se oli suorastaan nautinnollista.

Kirjassa on muutamia henkilöitä, joiden näkökulmasta tarinaa kerrotaan. Fanny on seitsemäsluokkalainen huippu-uimariksi tähtäävä tyttö. Fanny asuu eläinlääkäri-isänsä kanssa, äiti on kuollut Fannyn ollessa pieni. Fannyn tarina on tarina lapsuuden ja nuoruuden murroksesta. Fannyn isä Jan palaa mielessään usein menneeseen, Fannyn äitiin. Kolmekymppinen Susanne on jättänyt opinnot kesken, asuu vanhempiensa luona ja hankkii itselleen reborn-nuken hoivattavaksi.

Tässä kirjassa oli vain jotain, mikä osui minussa maaliinsa. En tiedä, oliko se henkilöiden sisäisen maailman kuvaus, yksityiskohtien runsaus, toistuvat elementit, joihin voisi palata ja uppoutua tarkemminkin vai jokin tunnelmassa, joka oli haikea, mutta ei ahdistava. Tai sitten se oli tunnistettava paikkakuvaus: kirjan alkuosa sijoittuu Jyväskylään, jossa itsekin olen asunut. Vaikka kaupungin nimeä ei mainita, paikat on tarkasti kuvattu, ja kaupunkia tunteva pystyy tarkasti sijoittamaan tapahtumat kartalle. Tai ehkä olen niin tuskastunut tuosta Mediahuoran lukemisesta, että tämä toinen Otavan uutuus viehätti vain erilaisuudellaan. (Mediahuoraan palaan sitten tarkemmin, kunhan saan sen kokonaan luettua.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti