sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Andrei Kurkov: Kuolema ja pingviini

Andrei Kurkov: Kuolema ja pingviini, Otava, 2006. 
Venäjänkielinen alkuteos: Smert postoronnego, 1996.
Suomentanut Eero Balk. 




Tämä kirja alkoi kutkuttaa mieltäni heti kun kuulin siitä. Mies, pingviini ja neuvostoajan jälkeinen Ukraina. Kuulosti yhdistelmältä, johon kannattaa tutustua.

Viktor asuu Kiovassa ja yrittää ansaita elantoaan kirjailijana. Seuranaan hänellä on pingviini Misa, jonka hän on saanut, kun eläintarha jakoi nälkäisiä eläimiä ihmisille, jotka olivat valmiita huolehtimaan niistä. Koska kirjailijan ura ei oikein etene, Viktor pitää suorastaan onnenpotkuna sitä, kun hänet palkataan kirjoittamaan muistokirjoituksia tunnetuille ihmisille. Nämä ihmiset eivät tosin ole vielä kuolleita, mutta lehden päätoimittajan mukaan niitä kirjoitetaan varastoon. Nämä "ristit", kuten Viktor kutsuu niitä, poikkeavat hieman tavallisista muistokirjoituksista, sillä niissä paljastetaan myös ikävämpiä asioita kohteistaan. Jonkin ajan kuluttua muistokirjoituksien kohteet myös alkavat kuolla - ja usein hieman epäilyttävissä olosuhteissa. Viktor huomaa pian sotkeutuneensa johonkin, vaikka ei oikein pääse perille siitä mihin.

Pingviini tekee tästä kirjasta auttamatta absurdin. Pingviini tepsuttelee asunnossa edestakaisin ja on enimmäkseen masentunut ja surullinen. Pingviini heijastelee paljolti Viktorin omia mielialoja. Pingviini on täysin väärässä ympäristössä ja sen maailma on sitä kautta pois sijoiltaan. Sama tuntuu olevan Viktorin, tai ehkä koko Ukrainan tila. Elämä on vain olemassaoloa, ihmissuhteetkin jäävät pinnallisiksi, todellisia siteitä ei synny. Viktorin elämään tupsahtaa sattumien kautta lapsi ja nainenkin, mutta neljästään he tuntuvat vain leikkivän perhettä, vailla todellisia kiintymyksen siteitä.

Tässä kirjassa on myös dekkarin tai trillerin piirteitä, mutta vaikka taustalla tuntuu jatkuva uhka, kun ihmisiä listitään Viktorin ympäriltä, vaara tuntuu jotenkin irralliselta. Tai tuntuu, että siihen suhtaudutaan välinpitämättömästi. Viktor toki joutuu pelkäämään henkensäkin puolesta.

Vaikka kirja on absurdi, se on helposti luettavissa yhteiskuntakritiikiksi. Yhteiskunnan rakenteet ovat rapautuneet, tämä näkyy monissa asioissa. Eläintarhassa ei pystytä ruokkimaan eläimiä, korruptio rehottaa, valta on väkivaltaa ja yhdistyy aika usein länsiautoihin. Kukaan ei ehdi ajaa sairaalassa vanhan kuolemaa tekevän miehen partaa, ja lääkkeenä syöpään on vuodelepo, sillä lääkkeitä ei ole. Ei ainakaan ilman dollareita. Elämä on niksahtanut pois paikoiltaan, eikä tuttu maailma olekaan enää ymmärrettävä.

Pingviini lohduttaa lukijaakin, vaikka melkoisen surullinen hahmo sekin on. Kaikki kuitenkin tuntuvat seuraavan pingiiviniä ja ilahtuvan sen läsnäolosta. Ja ovathan ne sympaattisia otuksia. Kirjan absurdius sekä huvittaa että osuu maaliinsa: absurdit kirjat kuvaavat aika osuvasti absurdia maailmaa, tästä riittää kirjallisuuden kentällä paljonkin esimerkkejä. Kirja on tunnelmaltaa surumielinen, mutta ei silti erityisen raskas lukukokemus. Oli myös mukava lukea kirjaa, joka oli todellakin erilainen kuin mikään aikaisemmin lukemani. Virkistävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti