keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Nevil Shute: Viisi mustaa kanaa

Alkuteos: A Town Like Alice, 1952
Suomentanut Tuovi Järvinen


Pidin tästä kirjasta valtavan paljon. En oikein tiedä mikä siinä minua viehätti, mutta tämä tarina oli aivan pakko lukea mahdollisimman nopeasti loppuun. Ja en osaa kirjoittaa tästä kirjasta kertomatta aika paljon juonesta, joten jos haluat välttyä tietämästä kirjasta liikaa ennen lukemista, älä lue ainakaan liian tarkasti loppuun asti.

Jean Paget on nuori englantilaisnainen, joka asuu ja työskentelee Malakalla. Kun toisen maailmansodan tuiskeessa japanilaiset valloittavat Malakan, Jean on joukossa, jota ei ehditä evakuoida. Joukko naisia ja lapsia kerätään yhteen ja lähetetään marssimaan kohti vankileiriä. Naisten leiriä ei periltä löydy, eivätkä japanilaiset joukot halua vankeja vaivoikseen, joten heitä marssitetaan pitkin saarta aina kohti uutta sijoituspaikka, jota ei koskaan löydy. Tällä marssilla moni heittää henkensä. Pitkän marssin aikana naiset kohtaavat kaksi australialaista sotavankia, jotka toimivat japanilaisten autonkuljettajina. Toinen heistä, Joe Harman, varastaa kanoja hankkiakseen naisille hieman parempaa ruokaa. Tästä seuraa kuitenkin järkyttävä rangaistus.

Vaikka kirjan dramaattisimmat tapahtumat sijoittuvat sotavankiaikaan, se on oikeastaan vasta pohjustusta tarinan jatkolle. Sodan jälkeen Jean saa kuulla perineensä rikkaan enonsa. Vaurastuttuaan hän palaa itään muistamaan vangeille ystävällisyyttä osoittaneen kylän asukkaita. Malakalla Jean saa kuulla, että Joe onkin elossa ja matkustaa Australiaan tätä tapaamaan. Sodan aikana orastanut ihastuminen puhkeaa rakkaudeksi ja Jean jää rakentamaan elämäänsä Joen kanssa Australian takamaille, vaikka seutu onkin alkeellista ja "naiselle mahdotonta asua".

Kirjan kertojana toimii vanha lakimies, jonka Jeanin eno on testamentissaan nimittänyt Jeanin huoltajaksi omaisuuden suhteen, kunnes Jean täyttäisi kolmekymmentäviisi vuotta. Myös lakimies kiintyy Jeaniin ja hänestä tulee pikemminkin perheystävä kuin pelkkä lakimies. Jean pitää huoltajaansa kirjeitse aktiivisesti yhteyttä, mutta silti tuntui joskus hassulta, että tämä vanha lakimies kertoi esimerkiksi melko intiimeistä kohtauksista Jeanin ja Joen välillä. Toki kertojan ääni vaimeni usein sen verran, että tähän ei aina kiinnittänyt huomiota, mutta kuitenkin säännöllisin väliajoin kertoja muistutti myös persoonastaan.

Viisi mustaa kanaa on kirjoittettu 1952. Kirjoitusajankohta piti tarkistaan, kun halusi tietää, miltä vuosikymmeneltä ovat tekstistä tihkuvat asenteet, jotka nykylukijan silmään pistivät. Esimerkiksi "alkuasukkaisiin" suhtaudutaan kovin alentuvasti. Selkeästi keskeiset henkilöt haluavat olla suvaitsevaisia, mutta silti alkuasukkaita (sekä malakalaisia että maoreja) pidetään yksinkertaisina ja epäluotettavina. Heidän tapansa kuvataan hieman hassuina ja heidät itsensä jotenkin lapsenkaltaisina. Toisaalta esimerkiksi Jean omaksuu Malakalla monia paikallisia tapoja, jotka pöyristyttävät toisia englantilaisia aluksi, mutta hyväksyvä ja suvaitsevainen Jeankin ihmettelee, miksi mukava ja fiksu australialaismies on mennyt alkuasukkaan kanssa naimisiin. Toisaalta minusta on mielenkiintoista lukea kirjoja, jotka paljastavat aikansa suhtautumistapoja. Ja mielenkiintoista myös miettiä, mikä on tällä hetkellä se ajan henki, jolle pian pyöritellään silmiä.

Kirjan alkuperäinen nimi A Town Like Alice kuvaa suomennosta paremmin sitä, mitä suurin osa sitä käsittelee. Joen kotikaupunki Willstown on kultakuumeen aikana perustettu, mutta nyt kuoleva kaupunki, jossa ei ole juuri mitään. Sitä ympäröivät maat, joissa on hyvä pitää karjatiloja, mutta muuta siellä ei ole. Naiset muuttavat kaupungista pois, sillä siellä ei ole heille työtä eikä muutakaan houkutinta, sillä kaupungista ei saa edes tuoreita hedelmiä saati sitten että siellä olisi kauneussalonkeja, jäätelöbaareja tai elokuvateattereita (ja hyvänen aika, eihän nainen voi olla onnellinen ilman näitä!). Miehet työskentelisivät karjatiloilla muuten mielellään, mutta naisten perässä moni heistäkin muuttaa muualle. Jean ei halua, että Joe joutuu jättämään rakastamansa työn karjapaimenena vain siksi, että menee naimisiin naisen kanssa, joka ei viihdy tällaisessa kaupungissa. Siksi hän päättää tehdä kaupungista mieleisensä, samanlaisen kuin Alice Springs, joka on oikein viihtyisä paikka.  Omaisuutensa turvin hän perustaan kaupunkiin ensin pienen kenkätehtaan ja jäätelöbaarin ja pikkuhiljaa muutakin liiketoimintaa.

Ehkä osaan sittenkin nimittää, mikä minua tässä kirjassa niin viehätti. Se oli toiveikkuus. En ole pitkään aikaan lukenut näin optimistista kirjaa. Vaikka sota-ajalta kuvataan kirjan alussa kammotaviakin tapahtumia, tässä kirjassa on kehityksen ja tulevaisuuden toivon vire vahva. Pidin myös kovasti Jeanista. Yleensä voisi kuvitella, että liian täydellinen henkilöhahmo ärsyttäisi, mutta Jeanissa on jotain vaatimattomuutta kaikesta tarmosta ja kyvykkyydestään huolimatta. Hän ei itse kuvittele olevansa mitenkään erinomainen, vaan mielestään hän vain tekee sen, mitä kuka tahansa voisi tehdä. Hänessä on todella maalaisjärkeä eikä hän turhia tunteile. Hänessä on luontaista johtajuutta ja visiontikykyä. On virkistävää lukea ihmisestä, joka ongelman kohdatessaan miettii, mitä sille voisi tehdä, keksi hullultakin kuulostavan idean, punnitsee sitä rationaalisesti ja sitten toteuttaa idean ja laittaa sen toimimaan.

2 kommenttia:

  1. Minustakin alkuperäinen nimi kuvaa paremmin kirjan sisältöä. Toisaalta taas, ei sitä kyllä saisi kovin sievästi käännettyä...

    Minua kiehtovat tällaiset 'uudisraivaajahenkiset' tarinat, joissa sinnikkäästi tehdään töitä ja nähdään vaivaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun kävit lukemassa arvioini!

      Minusta suomentaja on onnistunut ihan hyvin nimen kanssa, vaikka se onkin täysin erilainen ja eri asioita korostava kuin alkuperäinen. Joskus nimet vain eivät käänny.

      Poista