tiistai 13. maaliskuuta 2012

Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli

Alkuteos: El juego del ángel, 2008. 
Suomentaneet Tarja Härkönen ja Anu Partanen.


Tällä kertaa vain muutamia hajanaisia ajatuksia ennen nukahtamista viikonloppuna luetusta kirjasta. Ennen kuin unohdan kirjan tunnelman täysin.

Synkkää, väkivaltaista, murheellista. Kiehtovaa ja jännittävää, ehdottomasti. Vaikka luin kirjan melkein ahmien, jokin jäi silti siinä kaihertamaan. Ehkä tämä ei vain ole minun tyylilajini.

David Martín on kirjailija, jolle salaperäinen ranskalaiskustantaja tekee tarjouksen, josta on vaikea kieltäytyä. Aluksi sopimus vaikuttaa loistavalta, mutta pian David saa huomata, että on sotkeutunut paholaismaiseen verkkoon, josta on vaikea päästä irti.

Tunnelma toimii: muistikuvissani kirjassa koko ajan satoi tai oli sumuista, ja ainakin jatkuvasti oli hämärää. Barcelona esiintyy synkeänä paikkana, kirottujen kaupunkina. Tapahtumat sijoittuvat 20-30-luvulle.

Nautin kirjasta eniten suurin piirtein puolivälissä. Mysteerit olivat kehittyneet mieltä kutkuttaviksi ja pakottivat lukemaan eteenpäin. Loppua kohden kirja kävi hieman turhan veriseksi minun makuuni, vaikka se pitikin otteessaan viimeiselle sivulle asti. Loppuratkaisu oli mielestäni myös jotenkin sekava, näin pari päivää kirjan lukemisen jälkeen en enää oikein edes muista, mitä siinä loppujen lopuksi tapahtui ja kuka oikein teki mitäkin.

Naissivuhenkilöistä Isabella oli suosikkini. Cristina jäi tähän verrattuna mielestäni turhan hengettömäksi, jotenkin etäiseksi.

En oikein tiedä, miten suhtautua kirjoihin, joissa kirjallisuus ja kirjoittaminen ja kirjat ovat merkittävässä osassa. Toisaalta kirjat ovat toki aihe, joka lukutoukkaa kiehtoo, mutta toisaalta siinä on mielestäni jotain turhan sisäänpäinkääntynyttä, kun kirjassa puhutaan painetun sanan voimasta.

Yhteenveto lukukokemuksesta: ei napakymppi omaan makuuni, mutta mukaansatempaava kirja, jonka luki mielellään. Aioin lukea myös kirjailijan toisen suomennetun teoksen, Tuulen varjon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti