sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Brian Selznick: Hugo Cabret

Brian Selznick: Hugo Cabret. Kuvaromaani. Tammi, 2008. 
Alkuteos: The Invention of Hugo Cabret. A Novel in Words and Pictures, 2007. 
Suomentanut: Helene Bützow. 


"Minusta on mukava kuvitella, että maailma on iso  kone. Koneissa ei ole koskaan mitään turhaa. Niissä on juuri oikea määrä oikeanlaisia osia. Kun kuvittelen maailman isoksi koneeksi, minullakin täytyy olla jokin tarkoitus. Se tarkoittaa myös, että sinäkin olet täällä jotakin tarkoitusta varten."

Pariisin rautatieasemalla asuu pieni poika, joka korjaa aseman kelloja. Pojan nimi on Hugo Cabret, ja hänellä on salaisuus: mekaaninen mies, jota hän yrittää saada toimintakuntoon isänsä muistikirjan avulla.

Hugo Cabret ei ole ihan tavallinen romaani, vaan tarina etenee välillä kuvien avulla, välillä tekstinä. Kuvat eivät kuvita tekstiä, vaan vievät tarinaa eteenpäin; sitä mitä on jo sanottu kuvissa, ei enää toisteta sanoilla. Mustavalkoiset, piirretyt kuvat ovat aina koko aukeaman kokoisia. Kuvakulmat ovat usein elokuvamaisia, esimerkiksi aloituksessa, jossa "kamera" lähestyy vähitellen rautatieasemaa ja Hugoa. Tarinan alun voi muuten katsoa diakuvasarjana täältä.

Tekstin ja kuvan yhdistäminen toimi yllättävän hyvin. Pidin siitä, että kuvien annettiin viedä tarinaa eteenpäin. Kuvia on paljon, ja näennäisesti paksu kirja onkin hyvin nopeasti luettu niiden ansiosta. Yksityiskohtaisissa kuvissa on oma tunnelmansa. Välillä kirjaa lukiessa tulee sellainen olo, kuin katselisi mykkäelokuvaa. Se tietysti sopii kirjan maailmaan, tarina sijoittuu mykkäelokuvien aikaan ja elokuvat ovat tarinan juonessakin monella tavalla mukana.

Samalla tavalla tähän kirjaan ei uppoutunut kuin tavalliseen romaaniin. Kerrontatavan vaihteluun tuli kiinnittäneeksi ehkä liikaa huomiota. Tekstiosuudet jäivät välillä jotenkin pinnallisen tuntuisiksi, ehkä siksi, että intensiivisimmät hetket on kerrottu kuvin. Pidin esimerkiksi kuvasarjasta, jossa Hugo korjaa mekaanista hiirtä. Myös takaa-ajokohtaus oli hieno.

Hugon tarina sinänsä on orpotarinoiden käsikirjasta: poika jää orvoksi, joutuu kurjiin oloihin, kohtaa yllättäviä hyväntekijöitä ja ystäviä mutta myös vastustajia, oppii vähitellen luottamaan muihin ihmisiin, selvittää suuren salaisuuden ja sitä kautta pääsee taas parempiin oloihin ja voi toteuttaa unelmiaan. Mutta mitäpä siitä, tämä kaavahan onennenkin toiminut hyvin.Tarina on viehättävästi kerrottu ja toimiva. Kuva todellakin joskus puhuu enemmän kuin tuhat sanaa.

4 kommenttia:

  1. Minusta tämä oli mahtava kirja! Juuri se, että kuvat veivät tarinaa eteenpäin, oli hienoa. Ja siitäkin pidin, kun lopuksi tajusin, että sellaisia mekaanisia koneita (en enää muista niiden nimeä) on ihan oikeastikin ollut olemassa. Tai siis, onhan niitä edelleen, mutta että vanhoja sellaisia :)

    Huonointa tässä kirjassa on paino :D

    VastaaPoista
  2. Minäkin pidin kirjan yhteyksistä ihan oikeaan historiaan (itseliikkujiksi niitä koneita taidettiin suomeksi nimittää). Niin, ja minäkin siis kyllä kovasti tykkäsin tästä kirjasta, vaikka huomaan kirjoittaneeni kriittisenkin kuuloisesti (yritin kai olla fiksun analyyttinen, heh).

    VastaaPoista
  3. Nostit aivan upean kirjan esille. Tämä kirja on nimittäin jäänyt harmikseni varsin vähälle huomiolle. Juuri perjantain kuulin erään 11-vuotiaan huokaisevan ystävälleen, että kirja on ihan mielettömän hyvä. Mutta sen lisäksi kirjassa on paljon myös aikuiselle ja jo kirjan ulkoasu on upea. Muistelen tästä postanneenikin jossakin vaiheessa. Kirjasta on aivan mielettömän hienot nettisivut!

    VastaaPoista
  4. Aivan, harvoin kirjojen nettisivuihin panostetaan noin paljon. Martin Scorsese on muuten tehnyt kirjasta elokuvan, se voisi olla myös kiinnostavaa nähdä.

    VastaaPoista