keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Anna Gavalda: Karkumatka

Anna Gavalda: Karkumatka (Gummerus 2010)
Alkuteos: L'Échappée belle, 2009. Suomentanut Lotta Toivanen


Löysin Gavaldan kunnolla viime vuonna. Olin aikaisemmin kuunnellut äänikirjana Viiniä keittiössä, ja se oli mielestäni ihan ok kirja, mutta ei kuitenkaan iskenyt mihinkään hermoon. Melkein jätin lukematta Kimpassa, kun se oli jo useita kuukausia pyörinyt lainassa kirjastosta. Olin nähnyt elokuvan aikaisemmin, ja pidin siitä kovasti, mutta jotenkin ajattelin, että ei kirjalla varmaan ole sen kummempaa annettavaa. Lopulta tartuin siihen kuitenkin, ja viehätyin heti. Myös Kunpa joku odottaisi minua jossakin teki minuun vaikutuksen.

Karkumatkan tarttui matkaan alennusmyynnistä ja ohuena kirjasena tuli myös luettua nopeasti. Kirja on hyvin gavaldamainen: kepeä mutta hieman haikea, nopealukuinen tunnelmapala. Sisarukset Simon, Garance ja Lola ovat matkalla sukuhäihin. Mukana on myös tarkka ja säntillinen Carine, Simonin vaimo. Hääpaikalla he kuulevat, ettei heidän nuorin veljensä Vincent pääsekään paikalle työkiireiden vuoksi. Sisarukset päättävät karata paikalta ja lähteä viettämään aikaa Vincentin kanssa.

Mitään sen ihmeellisempää ei tapahdu. Sisaruksilla on ihanan läheiset välit, he ovat lapsesta asti pitäneet tiiviisti yhtä. Silti ilmassa on myös haikeutta; enää ei olla lapsia, ja elämä menee eteenpäin.

"Miten kauan meillä riittäisi tarmoa tempaista itsemme irti arjesta ja lähteä tämänkaltaisille karkumatkoille? Montako vapaahetkeä elämä meille vielä soisi? Montako ähäkuttia? Montako lyhyttä jatkoaikaa? Milloin kadottaisimme toisemme ja millä tavoin siteet höltyisivät?


Montako vuotta vielä, ennen kuin olisimme vanhoja?"


Mukava kirja, reilun sadan sivun mittainen pieni tunnelmapala. Mietin sitäkin, että onko tämä oikeastaan pitkä novelli vai pienoisromaani. Nopsa ja kevyt luettava vaikka bussimatkalle.

2 kommenttia:

  1. Eiköhän kirja mene pienoisromaanina? Novelliksi se olisi aika pitkä. Karkumatka on mielestäni ihana välipalakirja. Siitä tulee kepeä olo, sellainen mielikuvien ranskalainen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllähän tämä pienoisromaaniksi määriteltäisiin. Mutta selailin tässä vähän aikaa sitten juuri yhtä novellikokoelmaa, jonka novellit eivät paljon hävinneet pituudessa tälle. Kiva kirja kuitenkin :)

      Poista