keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Tove Jansson: Kunniallinen petkuttaja

Alkuteos:  Den ärliga bedragaren, 1982. Suomentanut Kyllikki Härkäpää


Katri Kling asuu pienessä kylässä nuoremman veljensä Matsin ja koiransa kanssa. Katri on huolehtinut Matsista äitinsä kuoleman jälkeen, käytännössä kasvattanut pojan. Vaikka sisarukset ovat asuneet kyläyhteisössä aina, he ovat silti jotenkin ulkopuolisia, erillisiä. Varsinkin Katri on kovapintainen ja tunteettoman oloinen: kummallisine keltaisine silmineen hän kävelee ympäri kylää vierellään nimetön susikoira, joka tottelee vain häntä. Outo ja etäinen Katri tunnetaan kuitenkin siitä, että hän on aina suora ja rehellinen ja oikeudenmukainen. Ja numeroita hän osaa käsitellä. Katri ei kuitenkaan itse luota muihin kuin koiraansa, ja hän välittää ainoastaan veljestään. Taiteilija Anna Aemelin asuu talossaan eristäytynyttä elämää, kunnes Katri alkaa toteuttaa suunnitelmaansa ja muuttaa Matsin kanssa Annan luo asumaan. Katri valtaa tilaa talosta pikkuhiljaa mutta auttamatta.

Iso osa kirjan tunnelmaa on lumen peittämässä maisemassa. Jotenkin minulle tuli mieleen Taikatalvi - samaa talven hiljaisuutta ja mystisyyttä on tässäkin kirjassa. Vaikka tapahtumat eivät ole itsessään kovin dramaattisia, henkilöiden sisäisessä maailmassa tapahtuu paljon. Katri Kling on kiinnostava hahmo. Hän vaikuttaa lähestulkoon tunteettomalta järjestelmällisyydessään ja suoruudessaan, mutta toisaalta tulee sellainen tunne, että ainakin osittain kovuus on tarkoituksella luotua suojakuorta. Katri on oppinut, että ihmisiin ei voi luottaa.

Tove Jansson ei  kyllä petä. Aikuisille suunnatuista Janssoneista olen lukenut aikaisemmin vain Kuvanveistäjän tyttären, ja siitäkin on jo kauan aikaa. Kunniallisessa petkuttajassa on mielestäni jotenkin samaa tunnelmaa kuin Muumi-kirjoissa. Petoksen ja rehellisyyden teemojen lisäksi Kunniallisessa petkuttajassa minulle nousi keskeiseksi ihmisen yksinäisyys ja erillisyys, jota käsitellään myös monessa Muumi-kirjassa (vaikkapa Muumipappa ja meri). Kirjan lukeminen osui muuten juuri oikeaan vuodenaikaan, tämä on ehdottomasti talvikirja. Tarina alkaa keskeltä talvea ja kulkee pikkuhiljaa kevättä kohti. Myös henkilöiden sisäisessä maailmassa tuntuu tapahtuvat samanlaista heräämistä kuin kevättä lähestyvässä luonnossa - sielun jäät lähtevät liikkeelle ja muuttavat sisäistä maisemaa.

Loppuarvio: tykkäsin, tähän varmaan tartun joskus uudestaankin. Täytyy etsiä luettavaksi muitakin Janssonin "aikuiskirjoja".

2 kommenttia:

  1. Janssonin novelleista en ole tykännyt jostain syystä, mutta tästä tykkäsin. Ne novellit tuntuin jotenkin tylsiltä. Kuvanveistäjän tytär on kirjastosta varauksessa, niin sekin tulee luettua myöhemmin.

    VastaaPoista
  2. Pitäisi itsekin varmaan lukea Kuvanveistäjän tytär uudestaan. Se on ainut Janssonin aikuisille suunnatuista kirjoista, jonka olin ennen tätä lukenut, mutta siitäkin on jo aikaa. Myös Kesäkirja ja Aurinkokaupunki kuulostavat mielenkiintoisilta.

    VastaaPoista