keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Tove Jansson: Kunniallinen petkuttaja

Alkuteos:  Den ärliga bedragaren, 1982. Suomentanut Kyllikki Härkäpää


Katri Kling asuu pienessä kylässä nuoremman veljensä Matsin ja koiransa kanssa. Katri on huolehtinut Matsista äitinsä kuoleman jälkeen, käytännössä kasvattanut pojan. Vaikka sisarukset ovat asuneet kyläyhteisössä aina, he ovat silti jotenkin ulkopuolisia, erillisiä. Varsinkin Katri on kovapintainen ja tunteettoman oloinen: kummallisine keltaisine silmineen hän kävelee ympäri kylää vierellään nimetön susikoira, joka tottelee vain häntä. Outo ja etäinen Katri tunnetaan kuitenkin siitä, että hän on aina suora ja rehellinen ja oikeudenmukainen. Ja numeroita hän osaa käsitellä. Katri ei kuitenkaan itse luota muihin kuin koiraansa, ja hän välittää ainoastaan veljestään. Taiteilija Anna Aemelin asuu talossaan eristäytynyttä elämää, kunnes Katri alkaa toteuttaa suunnitelmaansa ja muuttaa Matsin kanssa Annan luo asumaan. Katri valtaa tilaa talosta pikkuhiljaa mutta auttamatta.

Iso osa kirjan tunnelmaa on lumen peittämässä maisemassa. Jotenkin minulle tuli mieleen Taikatalvi - samaa talven hiljaisuutta ja mystisyyttä on tässäkin kirjassa. Vaikka tapahtumat eivät ole itsessään kovin dramaattisia, henkilöiden sisäisessä maailmassa tapahtuu paljon. Katri Kling on kiinnostava hahmo. Hän vaikuttaa lähestulkoon tunteettomalta järjestelmällisyydessään ja suoruudessaan, mutta toisaalta tulee sellainen tunne, että ainakin osittain kovuus on tarkoituksella luotua suojakuorta. Katri on oppinut, että ihmisiin ei voi luottaa.

Tove Jansson ei  kyllä petä. Aikuisille suunnatuista Janssoneista olen lukenut aikaisemmin vain Kuvanveistäjän tyttären, ja siitäkin on jo kauan aikaa. Kunniallisessa petkuttajassa on mielestäni jotenkin samaa tunnelmaa kuin Muumi-kirjoissa. Petoksen ja rehellisyyden teemojen lisäksi Kunniallisessa petkuttajassa minulle nousi keskeiseksi ihmisen yksinäisyys ja erillisyys, jota käsitellään myös monessa Muumi-kirjassa (vaikkapa Muumipappa ja meri). Kirjan lukeminen osui muuten juuri oikeaan vuodenaikaan, tämä on ehdottomasti talvikirja. Tarina alkaa keskeltä talvea ja kulkee pikkuhiljaa kevättä kohti. Myös henkilöiden sisäisessä maailmassa tuntuu tapahtuvat samanlaista heräämistä kuin kevättä lähestyvässä luonnossa - sielun jäät lähtevät liikkeelle ja muuttavat sisäistä maisemaa.

Loppuarvio: tykkäsin, tähän varmaan tartun joskus uudestaankin. Täytyy etsiä luettavaksi muitakin Janssonin "aikuiskirjoja".

maanantai 27. helmikuuta 2012

Sinikka Nopola: Eila, Rampe ja elämän tarkoitus

Sinikka Nopola: Eila, Rampe ja elämän tarkoitus, WSOY, 2009.

Sinikka Nopolan Eila ja Rampe -kirjat ovat hyvän mielen kirjoja. Eila, Rampe ja elämäntarkoitus jatkaa hämäläistrilogian jalanjäljillä (aiemmin ilmestyneet Ei tehrä tästä ny numeroo, Se on myöhästä ny ja Kyä tässä jotain häikkää o). Kirja muodostaa yhtenäisen tarinan, mutta sen lukuja voi lukea myös erillisinä kertomuksina, mikä tekee tästä kirjasta loistavan lueskelukirjan. Hyvä lukea vaikka aamupalalla (en yleensä lue aamulla sanomalehteä), vessassa tai muiden kirjojen lomassa. Mukava hämäläismurre ja Eilan, Rampen ja likan pohdinnat ilahduttavat mieltä ja saavat hymyilemään. Löysin myös selityksen sille, miksi minun on niin vaikea pukeutua tyylikkäästi ja siististi:

"Mää oon löytäny syyn siihen, mitä varten pukeutuminen on mulle nin vastenmiälistä. Se johtuu navettakeenistä. Meitin suvussa on menty satoja vuasia navettaan kumisaappaat jalassa ja tyätakki päällä. Ei oo tarttenu olla  "chic", ja tämmönen on menny meitillä suaraan keneettiseen muistiin. Me on saatu olla monta vuasisataa katseilta rauhassa. Meitin on nähny vaan lehmät."

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

A. S. Byatt: Lasten kirja

Teos, 2011. Suomentanut Kersti Juva. Runot ja runositaatit suomentanut Alice Martin.
Alkuteos: The Children's Book, 2009. 

Tämä kirja oli osunut silmiini viime syksynä muutamaankin kertaan ja se vaikutti ihan kiinnostavalta. En tiedä olisinko kuitenkaan ihan heti tarttunut tähän tiiliskiveen (yli 900 sivua), jos sitä ei olisi ehdotettu lukupiirissämme luettavaksi. Minulla ei sinänsä ole mitään paksuja kirjoja vastaan, mutta viime vuosina olen lukenut enemmän hieman lyhyempää proosaa. Alun neljän sivun henkilöluettelo ei sekään luvannut kovin kevyttä luettavaa. 

Teksti tempaisi kuitenkin pian mukaansa. Suuresta henkilöjoukosta ja tapahtumien runsaudesta huolimatta tarina eteni hyvin selkeästi.Olin pian uppoutunut Wellwoodien ja muiden perheiden kohtaloihin ja maailmanhistorian pyörteisiin niin, etten olisi malttanut laskea kirjaa käsistäni. 

Kirja sijoittuu 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Englantiin, päättyen ensimmäiseen maailmansotaan. Välillä liikutaan muuallakin Euroopassa, kuten Pariisissa ja Münchenissä. Eräänlaisena keskushahmona on kirjailija Olive Wellwood ja hänen perheensä. Olivella ja hänen miehellään Humphreyllä on seitsemän lasta. Samassa taloudessa asuu myös Oliven naimaton sisar Violet, joka huolehtii kodista ja lapsista. Tarinan henkilöihin kuuluu myös sukulais- ja tuttavaperheitä lapsineen. Henkilöiden kohtaloiden kautta lukija pääsee tutustumaan viime vuosisadan vaihteen aatemaailmaan tai taidesuuntiin. Kirja onkin melkoinen aate- ja kulttuurihistoriapläjäys. Taidekuvaukset ovat kiehtovia; sivukaupalla kuvaillaan esimerkiksi nukketeatteriesityksiä tai keramiikkaa. Taidesuunnista erityisesti keramiikka nousee tärkeäksi.

Wellwoodien perhe vaikuttaa ulkoapäin aluksi varsin idylliseltä: suuri lapsilauma, joka juoksee vapaana metsissä, lempeä isä, joka on läsnä lastensa elämässä, lastenkirjoja kirjoittava ihastuttava äiti. Olive kirjoittaa myös jokaiselle lapselle omaa kirjaa, omaa tarinaa, joka kasvaa ja kehittyy lasten kasvaessa. Näistä tämän kirjan kannalta merkittäväksi nousee Tomin kertomus. Myös Dorothyn tarina aukeaa kirjan mukana uudella tavalla. Wellwoodien perheen idylli hajoaa monella tavoin kirjan aikana. Lasten kirja on monella tapaa aika raadollinen teos, monet sen tapahtumista ovat vastenmielisiä tai kauheita. Silti kerronnassa on jatkuvasti kaunis sävy.

Lasten kirja jos jokin on sivistävä kirja. Ensimmäistä maailmansotaa edeltävä aika avautui ainakin minulle aivan uudella tavalla. Lukija pääsee henkilöiden kanssa vierailemaan mm. Pariisin maailmannäyttelyssä ja Peter Panin ensi-illassa. Siellä täällä vilahtelee myös ihan oikeita historiallisia henkilöitä, kuten Oscar Wilde ja  H. G. Wells, mutta kaikki keskeiset hahmot ovat puhtaan fiktiivisiä.

Tästä kirjasta voisi sanoa niin paljon, että on oikeastaan vaikea sanoa mitään. Taiteellisen luomuksen ja todellisuuden suhde toisiinsa nousee yhdeksi keskeiseksi teemaksi. Taiteen avulla käsitellään todellisia asioita, mutta taide voi myös muokata todellisuutta, kuten Oliven tarinat. En ole pitkään aikaan lukenut kirjaa, joka olisi vienyt minut näin mukanaan. Lasten kirjassa kerrotaan monta tarinaa, se polveilee ja rönsyilee runsaana, mutta pysyy jotenkin siitä huolimatta hallittavana ja selkeänä mielessä. Odotan kovasti, että pääsen lukupiiriin ruotimaan kirjan juonellisia yksityiskohtia, joita en tässä sen kummemmin aio avata. Lukekaa itse. Suosittelen. 




perjantai 17. helmikuuta 2012

W. Somerset Maugham: Näyttelijätär

Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1977.
Alkuteos Theatre 1937. Suomentanut J. A. Hollo
Ilmestynyt ensimmäisen kerran suomen kielellä Otavan kustantamana 1951.


Ensimmäinen kuva tässä blogissa!
Maughamin Näyttelijätär kertoo Julia Lambertistä, loistavan uran luoneesta keski-ikäisestä näyttelijättärestä. Juliaa pidetään Englannin parhaana näyttelijänä. Hän on jo nuorena mennyt naimisiin kauniin Michael Gosselyn kanssa. Vaikka heidän avioliitostaan intohimo onkin kadonnut aikoja sitten, ystävyys ja yhteistyö toimivat edelleen. Michael on menestynyt erinomaisesti ohjaajana. Heillä on myös melkein aikuinen poika, Roger. Eräänä päivänä Michael tuo Juliaa tapaaman nuoren kirjanpitäjän, Tom Fennellin. Tom on aivan tavallinen, vähän keikarimainen nuori mies. Hieman odottamatta Tomin ja Julian välille syntyy kiihkeä rakkaussuhde.

Kirjassa kuvataan taitavasti Julian mielenliikkeitä ja persoonaa. Hän on todellakin näyttelijä sormenpäitään myöten: kaikessa elämässään hän melkein huomaamattaan näyttelee, valitsee roolinsa jota kenellekin esittää.

"Sinä et erota toisistaan totuutta ja teeskentelyä. Et lakkaa koskaan näyttelemästä. Se on sinun toinen luontosi. Sinä näyttelet, kun täällä on vieraita. Näyttelet palvelijoille, näyttelet isälle, näyttelet minulle. Minulle sinä  esität hellän, suvaitsevan, kuuluisan äidin osaa. Sinua ei ole sinä olet olemassa vain lukemattomissa esittämissäsi rooleissa."

Näyttämön maailma kiehtoo minua, joten teatterimaailman ja näyttelemisen kuvauksia oli viehättävä lukea. Juoni ei heti imaissut minua mukaansa, mutta aika pian sen teki viehättävän ironinen kerrontatyyli. Kerronta seuraa Julian näkökulmaa, mutta sen antama kuva Juliasta vaihtelee: välillä nuorempaan mieheen hullaantunut vanhentuva näyttelijätär tuntuu säälittävältä, välillä hän tihkuu voimaa ja itsevarmuutta.

Julian todellisuus on näyttelemistä ja hän itse koostuu erilaisista rooleista joita hän esittää. Eikö tämä tavallaan pidä paikkaansa meidän kaikkien kohdalla? Meillä on eri rooleja, joissa toimimme eri tavalla. Otamme käyttöön eri puolia itsestämme eri tilanteissa, opettelemmekin toimimaan tietyssä tilanteessa.  Mutta luommeko kuvaa itsestämme - tai itseämme - sen mukaan mitä haluamme muiden meissä näkevän vai sen mukaan mitä he haluavat nähdä meissä? Muokkaavatko meitä enemmän muiden odotukset vai omat odotuksemme?

Lukuelämyksenä Näyttelijätär oli mielenkiintoinen, vaikka sen lukeminen muutamaan otteeseen tuntuikin takkuilevan suhteellisen vähäisestä sivumäärästä huolimatta. Oli hauskaa tarttua hieman vanhempaan kirjaan, josta ei tiennyt ennakkoon yhtään mitään. Tämä kirja ajautui luettavakseni muuten bookcrossingin kautta.

Niin, ja on tästä ilmeisesti tehty myös elokuva, Being Julia (2004).

maanantai 13. helmikuuta 2012

Kirjahyllypornoa

Kaikille kirjojen ja kirjahyllyjen ystäville:

http://bookshelfporn.com/

Ja ei, nimestä huolimatta kuvissa ei ole mitään härskiä. Ne tosin ehkä saavat himoamaan - kirjoja.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Vuonna 2011 luettua

Pitäisi tehdä töitä, siksi kirjoittelen blogiin erilaisia listoja. Tässä haaste jonka löysin tästä blogista:


1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä?
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?
Erlend Loe: Volvon kuorma-autot


3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken ?
Niall Williams: Niin kuin taivaassa

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä?
Reko ja Tina Lundán: Viikkoja, kuukausia


5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?
Yann Martel: Piin elämä


6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?
-


7. Mikä kirja oli suurin pettymys?
Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan


8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi?
Astrid Lindgren: Ronja ryövärintytär


9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä?
John Irving: Garpin maailma

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja


11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?
Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina


12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?
Yann Martel: Piin elämä

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä?
Mehis Heinsaar: Epätavallinen ja uhkaava luonto

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?
Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotoisin


15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille?

Yann Martel: Piin elämä

Kirjallinen minäni

Tällainen hassu kysely on pyörinyt monestikin netissä, nyt taas siihen törmäsin. Ajatuksena siis vastata kirjahyllystä löytyvien kirjojen nimillä. 


Oletko mies vai nainen? 
Tytöistä parhain

Kuvaile itseäsi
Supernaiivi


Kuinka voit?
Kynttilät palavat loppuun

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi
Ilonen talo

Mihin haluaisit matkustaa?
14 solmua Greenwichiin

Kuvaile parasta ystävääsi
Papin rouva

Mikä on lempivärisi?
Sinipunainen nauha

Millainen sää on nyt?
Samettikuu

Mikä on mielestäsi paras vuorokauden aika?
Elämän korkea keskipäivä


Mikä on mielestäsi paras vuodenaika?

Kevät ja takatalvi


Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
Kyä tässä jotain häikkää o

Mitä elämä sinulle merkitsee?
Ihmisen osa

Millainen parisuhteesi on?
Siviilisääty naimaton

Mitä pelkäät?
Esseitä

Päivän mietelause
Ei eilistä, ei huomista

Minkä neuvon haluaisit antaa?
Ei väkivaltaa

Miten haluaisit kuolla?

Murha laitumella

Mottosi?
Ei tehrä tästä ny numeroo

Kat Falls: Veden alla

Alkuteos Dark Life, 2010. Suomentanut Arja Gothoni.


Veden alla on nuortenkirja, joka sijoittuu ekokatastrofin jälkeiseen tulevaisuuteen. Meren pinta on noussut ja suuri osa maan pinnasta peittynyt meren alle. Maan päällä asutaan ahtaasti, tila on arvokkainta mitä voi kuvitella. Osa ihmisistä on kuitenkin muuttanut veden alle ja perustanut sinne siirtokunnan. Meren pohjassa on maatiloja, joissa viljellään suurin osa ravinnosta. Siellä on myös tilaa olla ja elää. Hankaluuksia ja pelkoa aiheuttaa krottiliiga, lainsuojattomien joukko. 

Ty on 15-vuotias poika, ensimmäinen ihminen joka on syntynyt veden alla. Tarina alkaa, kun Ty kohtaa Gemman, pinnalta kotoisin olevan tytön, joka on tullut etsimään veljeään. Nuoret joutuvat Gemman veljeä etsiessään tapahtumien pyörteisiin, jotka muuttavat lopulta koko vedenalaista yhteisöä. 

Veden alla syntyneille tai kasvaneille lapsille huhutaan veden paineen vaikutuksesta kehittyneen hämäränlahjoja, erikoisia kykyjä. Ty kieltää jyrkästi niiden olemassaolon Gemman kysyessä, mutta hämäränlahjoilla on oma merkittävä roolinsa tarinan kannalta. 

Kirja on hyvin mukaansa tempaava. Toiminta alkaa vauhdikkaana heti ensimmäisiltä sivuilta eikä kovin montaa tyyntä hetkeä sen jälkeen ole. Siitä huolimatta mukaan mahtuu ihastuttavaa merenalaisen maailman kuvausta ja herttainen rakkaustarina. Takakansitekstissä korostetaan rakkaustarinaa ja kirja vaikuttaa enemmän tytöille suunnatuilta, mutta lopulta se ei ole kovin imelä ja vauhdikkuutensa takia saattaisi upota myös moniin poikiin. Kyseessä on enemmän seikkailukertomus kuin rakkaustarina. Ekokatastrofi ja sen seuraukset on kuvattu mielenkiintoisesti, mutta niissä ei kuitenkaan vellota tai ahdistuta. Merenpinta on noussut, maan päällä on vähän tilaa ja UV-säteily korventaa maan päällä asuvia, mutta ihminen on myös keksinyt ratkaisuja näihin ongelmiin. Varsinaista ekosaarnaa kirjassa ei ole, vaikka näitä asioita sivutaankin. Huomio keskittyy enemmän siihen, kuinka upea ja siisti uusi vedenalainen maailma on. Hämäränlahjat tuovat mukaan eräänlaisen supersankarivirityksen. Pohjimmiltaan kirjan keskeisin teema on nuortenkirjoille tyypillinen (ja hyvä): erilaisuus ja itsensä hyväksyminen. 

Tykkäsin tästä kirjasta kovasti. Tarina oli mukaansa tempaava, miljöö kiehtova, teksti nopealukuista. Hyvä nuortenkirja, josta aikuinenkin nauttii. Kansiliepeiden mukaan tästä on tekeillä elokuva, ja tarina onkin niin visuaalinen ja myös juoneltaan tiivis, että se taipuu varmasti hyvin elokuvaksi. Toinen hauska yksityiskohta kansiliepeistä: lehtien arvioiden sijasta niihin oli painettu kirjallisuusblogien arvioita. 

torstai 9. helmikuuta 2012

Kirjavinkkejä

Veso. Tuttu sana opettajille, tarkoittaa pakollisia koulutuspäiviä. Yleensä tiedossa puutumista, väsymystä ja itsestäänselvyyksien kuuntelua työpäivän päälle. Tänään olin kuitenkin virkistävässä vesossa. Iltapäivä kirjastossa, kolme tuntia kirjavinkkausta lasten- ja nuortenkirjoista. Aika meni siivillä ja korvan taakse tarttui monia hyviä vinkkejä sekä oppilaille että ihan itsellekin luettavaksi. Ainakin seuraavat kirjat vaikuttivat minusta kiinnostavilta:

Annika Luther: Kodittomien kaupunki
Kat Falls: Veden alla (tämän jo lainasinkin)
Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia (tästä olin kuullut aiemminkin, mutta en ole lukenut vielä)
Mary Pearson: Kuka on Jenna Fox?
Eija Lappalainen: Routasisarukset
Bernanrd Beckett: Genesis
Patrik Carman: Luurankopuro (tämä kiinnosti uuden muodon takia - kirjaan liittyy nettilinkkejä, joiden takana on tarinaan liittyviä videoita. Kauhua.)
Maggie Stefvater: Väristys + muut trilogian osat (tätä olen hankkinut koulumme kirjastoon, mutta en vielä lukenut itse. Ostin kun vaikutti samantapaiselta kuin Twilightit, mutta ihmissusia tällä kertaa. Vinkkari kehui syvällisemmäksi kuin Twilightit.)
Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja -sarja
Hietala: 39 astetta luoteeseen
Huotarinen: Valoa valoa valoa

Olisi niin kiva pysyä kartalla nuortenkirjallisuudesta, jotta osaa vinkata oppilaille sopivia kirjoja. Ja on niitä nuortenkirjoja aika usein itsekin ihan kiva lukea. Mutta koskakohan näihinkin ehtisiä perehtyä?

torstai 2. helmikuuta 2012

Hyvät ja huonot uutiset

Tämä ei varsinaisesti liity kirjallisuuteen kovin suorasti. Mutta ehkä liittyykin vähän.

Nelosella on alkanut uusi ajankohtaisia uutisia käsittelevä viihdeohjelma Hyvät ja huonot uutiset. Se on käytännössä Uutisvuoto pienin fiksauksin: kilpailutehtävä on erilainen ja kahden vakiokisaajan sijasta on neljä, mutta kuitenkin siinä on juontaja ja niitä vakiokasvoja, ja puhutaan paljon ja yritetään olla vitsikkäitä.

Olen aina tykännyt Uutisvuodosta, mutta Hyvien ja huonojen uutisten rinnalla se tuntuu vähän väsähtäneeltä. Tuomas Kyrö ja Miikka Nousiainen ovat monta kertaa hauskempia kuin Jari Tervo. Niin, ja tässä se yhteys kirjallisuuteen. "TV:stä tuttu" on nykyisin ilmeisesti yksi kirjailijan suurimmista ansioista.

Tuomas Kyrö: Taide ja tolkku

Tuomas Kyröstä on tullut yksi tämän hetken suosikkikirjailijoistani. Joulupaketista ilmestynyt kokoelma Kyrön kolumneja, sarjakuvia ja novelleja ilahdutti siis kovin. Erityisesti pidin tässä kokoelmassa kolumneista. Kiva lukea muutenkin tällä hetkellä pieniä tekstejä. Muutaman sivun kokonaisuuden lukaisee hetkessä, ja sitten voi taas laittaa kirjan syrjään.