sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Diana Wynne Jones: Tietäjän lapsuus (Chrestomancin maailmat)

Löysin toisenkin osan Diana Wynne Jonesin Chrestomancin maailmat -kirjoja. Tietäjän lapsuus hyppää ajassa taaksepäin Noidan veli -kirjan Chrestomancin lapsuuteen. Tarina on oikeastaan moniltaosin yhtenevä ensimmäisen kirjan kanssa, mutta kyllä tämänkin ihan mielellään luki. No, mutta mitäpä muuta tästä osaisi sanoa?

tiistai 22. marraskuuta 2011

Niall Williams: Niin kuin taivaassa

Alkuteos: As it is in Heaven, 1998. Suomentanut Eva Siikarla.

Irlanti, mielenkiintoisia henkilöhahmoja, musiikkia, rakkaustarina, perheenvälisiä suhteita. Paljon minun mieleiseni kirjan elementtejä. Ja pidinkin kirjasta tavallaan. Eniten pidin ehkä kerrontatavan omalaatuisesta kauneudesta. Kuinka shakkipelista tai puvusta avautui koko elämän kuva. Kirja pyöritteli teemoina kuolemaa, elämää, rakkautta, onnea.

Ihan lukemisen arvoinen kirja siis. Mutta ihan täysin se ei kuitenkaan vakuuttanut. Jokin rakkaustarinassa oli minusta ärsyttävää. En oikeastaan pitänyt Gabriellasta kovin paljon, eikä Stephenistäkään saanut oikein kunnolla otetta. Mutta Stephenin ja Philipin, isän ja pojan suhde oli mielestäni jo paljon mielenkiintoisempi. Kirjan viehätys piilee osittain sen aistivoimaisessa kuvauksessa, mutta toisaalta se tuntui välillä menevän liiallisuuksiin. Osittain vaikuttaa varmaan myös se, että en oikein päässyt kirjan kanssa vauhtiin, vaan lueskelin sitä pienissä pätkissä silloin tällöin. Harkitsin jo jossain vaiheessa, että jätän kirjan kesken, mutta en sitten kuitenkaan malttanut.

Tämä kirja muuten tarttui aikoinaan kirjastosta mukaan ihan sattumalta. Minusta on hauska aina välillä lainata kirjoja, joista ei tiedä etukäteen yhtään mitään. Tähän kirjaan tartuin muistaakseni alun perin siksi, että ajattelin sen liittyvän jotenkin elokuvaan Niin kuin taivaassa (Så som i himmelen), joka on ehkä yksi suosikkielokuvistani. Takakansitekstin lukeminen paljasti toki heti erehdykseni, mutta päätin silti lainata kirjan, sillä se vaikutti mielenkiintoiselta. Ja nyt kun mietin, niin on näillä kahdella teoksella jotain yhteistäkin, ainakin musiikki ja rakkauden vapauttava voima.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Diana Wynne Jones: Noidan veli (Chrestomancin maailmat)

Alkuteos Charmed Life, 1977. Suomentanut Marikki Makkonen.

WSOY:n tehtaanmyymälästä tarttui joskus syksyllä tämä kirja mukaan, ajattelin, että annan vaikka kummitytölle tai sen siskolle joululahjaksi. Tänä viikonloppuna tajusin joulun lähestyvän, ja tutkin, mitä on tullut hankittua sellaista, mitä olen ajatellut antaa lahjaksi. Päätin lukaista kirjan läpi ennen paketoimista, ensinnäkin koska se kiinnosti minua ja toiseksi että osaisin paremmin arvioida, kummalle tytöistä sen annan, vai vienkö sen vaan luokkani kirjahyllyyn oppilaiden luettavaksi.

Olen nuorempana ollut melkoinen fantasiakirjallisuuden suurkuluttaja, mutta jostain syystä viime vuosina sen lukeminen on jäänyt vähemmälle. Oikeasti nykyisin helpommin tartun realistisiin, "oikeista ihmisistä" kertoviin kirjoihin (siinä mielessä kun nyt fiktiivisiä ihmisiä voi oikeiksi nimittää). Aikuistumista, ehkä? 

No, mutta oli hauska huomata, että fantasian lumo on kyllä ihan voimissaan. Kirja imaisi mukaansa, se tuli luettua nopsasti yhdessä viikonlopussa. Tarina sijoittuu jonkinlaiseen rinnakkaistodellisuuteen, maailmaan, joka on melkein kuin meidän, mutta ei ihan. Samantapainen maailma, kuin saman kirjailijan teoksessa Liikkuva linna, johon tosin olen tutustunut vain elokuvana, joten kovin tarkkaa vertailua en pysty tekemään. Tässä maailmassa noituus on kuitenkin melko arkipäiväistä, vaikka tietenkään kaikki eivät ole noitia. 

Eric ja Gwendolen jäävät kirjan alussa orvoiksi. Gwendolen on erittäin lupaava noidan alku. Heistä alkaa aluksi huolehtia rouva Sharp, joka pyrkii varmistamaan, että Gwendolen saa hyvän noidan koulutuksen. Pian lapset ottaa kuitenkin huostaansa salaperäinen Chrestomanci. 

Kirjan päähenkilö, Eric Chant eli Kissa on sympaattinen poika, joka suorastaan palvoo aika ikävästi käyttäytyvää isosiskoaan Gwendolenia. Luonnekuvauksissa on paikoitellen jotain synkän aikuismaista: periaatteessa ihan mukavatkin ihmiset saattavat toimia pohjimmiltaan kurjista motiiveista, kuten ahne ja pikkumainen rouva Sharp. Siitä huolimatta tunnelma on enimmäkseen jopa hilpeä, vaikka syvällisiä teemoja käsitelläänkin. 

Mutta vieläkin on päättämättä, päätyykö tämä kirja joululahjaksi vai ei. Kummatkin tytöistä (12- ja 14-vuotiaat) lukevat kumpikin paljon, ja aina kirjoja antaessa minua jännittää se, että ovatko he jo lukeneet niitä. Pitäisi tietysti myös päättää, että kummalle kirjan antaa. Ja kyllä tämä kirja ihan hyvin voisi kotiutua myös minun kirjahyllyyni... Jään pohtimaan.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Reko ja Tina Lundán: Viikkoja, kuukausia

On vaikeaa oikeastaan sanoa tästä kirjasta mitään. Paitsi tämä: lue se!

Viikkoja, kuukausia on romaani, mutta sitä on vaikea sellaisena lukea. Se kertoo perheestä, jonka kirjailija-ohjaajaisä sairastuu vakavasti, häneltä löydetään aivokasvain. Teksti etenee vuorotellen miehen ja vaimon kertomana, päiväkirjanomaisesti. Henkilöt on nimetty Akiksi ja Minnaksi, tutut hahmot muusta Reko Lundánin tuotannosta.

Kirja julkaistiin vähän ennen Reko Lundánin kuolemaa. Sitä ennen hän ei ollut sairudestaan paljon julkisuudessa puhunut. Tämä ei ole päiväkirja eikä muistelmat, mutta silti tämä kirja on omalla tavallaan täysin totta. Sairaudestaanhan Reko Lundán vaimoineen kirjoittaa, mutta roolihenkilöiden läpi suodatettuna. Tuntuu turhalta kuitenkaan alkaa miettimään, mikä on romaania ja mikä suoraan Lundánien elämästä.

Miksi tällainen kirja on julkaistu ja miksi se kannattaa lukea: Akin suulla Lundán toteaa:
"Varmaan banaalein syy on, että ammattikirjailija kirjoittaa vain julkaistakseen. Toinen syy on se, että uskon tämän tekstin todistusvoimaan ja tärkeyteen. Ei minulla ole todistushaluja rajan takaa, mutta uskon kirjallisuuteen, uskon ihmisten haluun samastua ja eläytyä..
Kun ihminen yrittää mahdollisimman tarkasti sanoilla kertoa toiselle ihmiselle se mitä hän tuntee ja mikä on hänelle totta, se on mielestäni korkein kommunikaation muoto. Sanojenkin välityksellä voimme päästä niin lähelle toisiamme, että aistimme toistemme toiveet, pelot, uskomukset, rakkauden. Kun sanat muuttuvat tuntemuksiksi, se on kirjallisuutta. Tätä vuorovaikutusta minä haluan olla edistämässä, niin lukijana kuin kirjailijanakin. Se on korkein päämääräni."

maanantai 7. marraskuuta 2011

Eläimellistä menoa

Koska olisi pitänyt tehdä jotain Hyödyllistä ja Tärkeää, juutuin tietysti ajantappopuuhasteluun. Pidän listoista. Asioiden listaaminen on kivaa. Ihan hassujenkin asioiden. Jostain syystä aloin kirjoittaa listaa kirjoista (kaunokirjallisuutta), joiden nimessä esiintyy jokin eläin. Tällaisia tuli mieleen äkkiseltään (ja vähän lukupäiväkirjoja selatessa):


Muriel Barbery: Siilin eleganssi
Mark Haddon: Yöllisen koiran merkillinen tapaus
Aino Kallas: Sudenmorsian
Satu Peltoniemi: Hirvi
C. S. Lewis: Hevonen ja  poika
C. S. Lewis: Velho ja leijona
Daniel Katz: Berberileijonan rakkaus
Joel Haahtela: Perhoskerääjä
Alexander McCall Smith: Kirahvin kyyneleet
George  Orwell: Eläinten vallankumous
John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä
Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli
Selma Lagerlöf: Peukaloisen retket villihanhien seurassa
Reidar Jönsson: Elämäni koirana
Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi
Aapeli: Meidän herramme muurahaisia
Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira
William Golding: Kärpästen herra
Nicholas Evans: Hevoskuiskaaja
Steven Hall: Haiteksti
Douglas Adams: Terve, ja kiitos kaloista
Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi
Arto Paasilinna: Hirtettyjen kettujen metsä
Raisa Lardot: Ripaskalinnut
Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut
Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
Jari Tervo: Myyrä
Nick Cave: Kun aasintamma kohtasi herran enkelin
Nicholas Evans: Suden läheisyys
Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis
Maria Gripe: Pörriäinen lentää hämärissä
Christina Andersson: Tiikeri Luukas
Richard Bach: Lokki Joonatan
Mikael Blake: Tanssii susien kanssa
Agatha Christie: Hiirenloukko
Agatha Christie: Viisi pientä possua
Agatha Christie: Totuus Hallavan hevosen majatalosta
Roald Dahl: Rakkaani, kyyhkyläiseni
Sándor Tar: Harmaa kyyhky
Fridrik Erlingsson: Ritari Benjamin Kyyhkynen
John Grisham: Pelikaanimuistio
Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
Kiba Lumberg: Musta perhonen
Anton Tsehov: Lokki
Jean M. Untinen-Auel: Luolakarhun klaani
Benjamin Werber: Muurahaiset
P. G. Wodehouse: Outo lintu linnassa

P.S. Tartuin muuten taas uuteen kirjaan, vaikka vanhat ovat kesken. Joskus mulla oli tavoitteena, että olisi vain yksi kirja kerrallaan kesken. Tai edes vain yksi romaani kerrallaan kesken. No, mutta Reko ja Tina Lundánin Viikkoja, kuukausia on odotellut yöpöydällä jo viikkoja, kuukausia. Tarkemmin sanottuna viisi kuukautta, vielä kerran saan lainan uusittua. Aloin vain selailla sitä, mutta oli pakko lukea enemmänkin eteenpäin. Edes tuo lähestyvä kirjaston palautuspäivä ei ole kauhean hyvä syy, sillä sama päivämäärä nakuttaa myös toisessa kesken olevassa romaanissa (Niin kuin taivaassa). Olen muuten ihan kauhea kirjastoasiakas. Lainaan aina innoissani ison pinon mielenkiintoisia kirjoja, sitten en kuitenkaan ehdi lukea niitä ja uusin niitä kerta toisensa jälkeen. Päätinkin tässä yhtenä päivänä, etten lainaa kirjastosta uusia kirjoja, ennen kuin edelliset on luettu alta pois. Täytynee välttää myös kirjastossa käymistä...


sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Kirjallisesti hiljainen viikko

En ole oikein ehtinyt lukea kuluneella viikolla. Niall Williamsin Niin kuin taivaassa on edennyt muutaman luvun, ja se vaikuttaakin ihan kelpo kirjalta - tunnelmalliselta, kauniilta, haikealta. Kirjallisessa lähitulevaisuudessa kuitenkin  taitaa odottaa romaanien sijasta kahdeksasluokkailaisten novelleja ja seitsemäsluokkalaisten kirjakuulusteluja. Työ, tuo elämän suola.