perjantai 22. heinäkuuta 2011

Camilla Läckberg: Jääprinsessa

En yleensä lue kovin paljon dekkareita. Kesän kunniaksi ja kirjapiirin valinta tuli tartuttua kuitenkin Camilla Läckbergin esikoisteokseen Jääprinsessa. Sopivan viileää luettavaa helteeseen.

Kirjassa kirjailijoiden elämäkertoja kirjoittava Erica palaa vanhaan kotikaupunkiinsa Fjällbackaan ja löytää vanhan lapsuudenystävänsä kuolleena kylpyammeesta ranteet auki viillettynä. Pian selviää - yllätys yllätys - että kyseessä ei olekaan itsemurha. Rikoksen selvittämisen lisäksi mukana on ihmissuhdekuvioita ja menneisyyden pohdintaa.

Kirja oli oikein sujuvaa luettavaa. Toisin kuin ehkä kaikki muut ihmiset, en ole lukenut oikeastaan ollenkaan ruotsalaisia dekkareita, vaikka sen kai pitäisi kuulua pohjoismaiseen yleisivistykseen. En siis osaa verrata tätä niihin, mutta tyylilajinsa kelpo edustaja kirja oli. Parasta oli leppoisasti kuvatut hahmot ja pikkukaupungin tunnelma. Mysteeri tosin aukesi vähän liian helposti. Vaikka varsinaista murhaajaa en arvannutkaan ennen kuin ihan lähellä loppua, niin monet juonen kannalta merkittävät käänteet olivat vähän liian helposti arvattavissa jo kirjan alkumetreillä. Sen verran kuitenkin kirja imaisi mukaansa, että taidanpa lainata kirjastosta muutaman muunkin Läckbergin teoksen.